ajattelutavan muutos

Raitistumisen alussa monet antavat neuvona ajan antamisen itselle ja raitistumiselle. Jotta jälkimmäinen etenisi, niin huamlahakuisen ajattelutavan tulee totta kai muuttua. Miten teillä tuo ajattelyutavn muutos on edennyt, ja millaisin etapein ja väliaskelin. Entä miten olette työstäneet sitä muutenkin kuin aa:n ulkopuolella ja aa:a. Millaisia tuloksia olette saaneet?

Oman kokemukseni ja katsomukseni mukaan ajattelutavan muutoksessa on kyse tietynlaisesta oivalluksesta riippuvuuden kahlitsevasta olemuksesta, riippuvuudesta vapautumisesta ja siitä vapaana elämisestä.
Se ole hampaat irvessä sinnittelyä ja kieltäymystä, vaan kaipuuta ja pyrkimystä todelliseen vapauteen.
Se on voimaantumisen ja aidon elämänilon fiilis. :slight_smile:

Addiktioista vapaa elämä on myös sillä lailla kokonaisvaltainen elämänasenne, että siinä ei pyritä korvaamaan kemiallista addiktiota toisella kemiallisella addiktiolla. Esim. alkoholia ei korvata lisäämällä tupakan käryttämistä tai kahvinjuontia , eikä etenkään koukuttumalla päihdyttäviin lääkkeisiin taikka “mietoihin” huumeisiin.

Tämän ajattelutavan omaksuminen tietysti vaatii addiktion tunnistamista itsessään, ja se ei salli tippaakaan itsepetosta. Se ei salli itsepetosta esim. tyyliin “en ole juoppo koska hoidanhan minä työni!” taikka toiseen suuntaan “voinhan minä tätä tupakkaa vetää jos en juo viinaa kun ei tämä kuitenkaan ole niin iso paha”.
Damn it, man, kaikki kemialliset addiktiot on pahoja!
Addiktion tunnistaminen vaatii hieman itsensä ulkopuoleltakin omaksuttua tietoa, ja se tieto voi tulla vaikkapa vertaistuen muodossa saman ongelman kanssa painineilta ja sen ratkaisseilta, tai sitten valistamalla itseään virallisista lähteistä.
Tunnistamisen jälkeen seuraa tunnustaminen, joka voi olla jo ensimmäinen askel vapauteen. Tämän jälkeen jopa vieroitusoireet voivat olla jonkinlainen ilonaihe, sillä nekin ovat vapautumisen merkkejä. :bulb:

Riippuvuuksista vielä sen verran, että niitä on olemassa haitallisia, erittäin haitallisia ja lisäksi myönteisiä: ns. normaaleja ja luonnollisia riippuvuuksia. Ensinmainittuja voidaankin selvyyden vuoksi kutsua vaikka addiktioiksi; erotukseksi myönteisistä, luonnollisista riippuvuuksista.

Jokainen meistä on hieman riippuvainen muista ihmisistä, asunnosta, toimeentulosta, ruuasta, juomasta, seksuaalisuudesta jne. Monet voi olla myös hieman riippuvaisia vaikkapa liikuntaharrastuksesta tai työnteosta. Tiettyyn rajaan asti ne on myönteisiä asioita, mutta liiallisuuksiin mennessään nekin on haitallisia.

Voisin kirjoittaa tästä loputtomiin, vaikka kirjan (ehkä joskus kirjoitankin… minäkin omani! : )

Tässä esitetyt ajatukset ovat vain minun omia ajatuksiani ja näkemyksiäni ja kokemuksiani, eikä kenenkään tarvitse ajatella samalla tavalla. Jokainen saa nauttia niitä aineita mitä haluaa, yrittää omaa parhaaksi katsomaansa tietä ja ajatella omalla tavallaan, silvuplee.

t: Kahvikupillista maisteleva ja töihinlähtöön valmistuva Turharyhmis

Addiktion tunnistaminen vaatii hieman itsensä ulkopuoleltakin omaksuttua tietoa, ja se tieto voi tulla vaikkapa vertaistuen muodossa saman ongelman kanssa painineilta ja sen ratkaisseilta, tai sitten valistamalla itseään virallisista lähteistä.
Tunnistamisen jälkeen seuraa tunnustaminen, joka voi olla jo ensimmäinen askel vapauteen. Tämän jälkeen jopa vieroitusoireet voivat olla jonkinlainen ilonaihe, sillä nekin ovat vapautumisen merkkejä!

Tuota tavallana hainkin takaa, miten olette edistyneet raittiin identiteetin ja ajettelun rakentamisessa? Toki jollain vie piedempään kuin toisilla, mutta millaisia keinoja olette sen rakentamisessa käyttäneet?

Kun jää tyhjän päälle, pitää sille jotain rakentaa, eiks nih? Tässä kohtaa on varmasti eroja - ikämme, sukupuolemme, perhetilanteemme ynnämuut määrittävät paljon. En ollut oikeastaan tutustunut itseeni matkan varrella, elänyt vain sitä elämää, joka minun ikäiselleni naiselle, vaimolle ja äidille oli ollut jotenkin määriteltyä tai yhteiskunnallisesti sopivaa. Siispä minulle oli kaikkein tärkeintä oppia tuntemaan itseni - mitä haluan elämältäni, minkälainen oikeasti olen ihmisenä kun roolit riisutaan? Tähän en ollut kyennyt juovana aikana, koska aivoni olivat fiksoituneet pelkkään addiktioni tyydyttämiseen, vaikka toisin silloin luulinkin. Vieläkin joudun kyseenalaistamaan omia ajatuksiani, koska addiktiivinen ajattelu (vanhemmat, puoliso, itse) on jollain tavoin ollut läsnä suurimman osan elämästäni, enkä voi tietää kuinka ‘kieroon kasvanut’ oikeastaan olen :slight_smile:

Tämähän on yhä jatkuva prosessi, mutta heti raittiuden alkuun sain sellaista tietoa itsestäni, jota en ollut tunnistanut aikaisemmin. Tukeakseni omaa kasvamistani luin paljon nk. itseapukirjallisuutta muun hoidon ohella. Kuuntelin, mitkä ajatukset niissä kirjoissa ‘resonoivat’ - mitkä puhuttelivat minua, ja seurasin sitten niitä leadejä eteenpäin. Jossain vaiheessa niistä syntyi ajatus, että kasvatan itse itseäni, muokkaan itsestäni sellaista ihmistä, joka haluan olla.
Sillä tiellä olen yhä.

Referoin vähän kirjoitusta ja korostin kohtia, jotka näen oman kokemukseni mukaan oleellisen tärkeiksi.
Itseään kusettamalla, esimerkiksi vaihtamalla viinakset bentsoihin, ei tee muuta kuin…kusettaa itseään. :mrgreen:

.

Moi,

Mulla itselläni toi ajattelutavan muutos tapahtui ikäänkuin itsestään.
Joku palikka loksahti paikalleen.

Oivalsin esim että olin käyttänyt alkoholia vuorovaikutukseen, singnaaleina.
Kun avasin siideripullon kerroin miehelle:
-Anna mun olla rauhassa
Ikäänkuin en voisi ottaa omaa tilaa ihan ilman siideripulloa.
Nykyisin se on helppoa, enkä tarvitse oman tilan ottamiseen mitään roolikalustoa.
Minulla on oikeus olla rauhassa, oikeus olla väsynyt, oikeus omaan tilaan ilman syyllisyyttä.
Ja paradoksi tietysti tuossakin asiassa on, että kun halusin olla rauhassa join ja koska join tunsin syyllisyyttä ja koetin sitä hyvittää perheelle olemalla enemmän läsnä ja reippaampi!

Nyt olen ymmärtänyt, että lievensi alkoholilla myös jotain kummallisia sosiaalisen tilanteiden pelkoja, joita nykyään ei edes ole.
Riittämättömyys raastoi minua jatkuvasti ja häpeä.
Juomattomana aikanani olen ymmärtänyt olevani riittävä, menneistä kannan kyllä syyllisyyttä, mutta suunta on selkeästi eteen päin.
Mä en edes tiedä miten se on tapahtunut.
Mä olen ollut tilanteissa, jotka aikoinani olisivat olleet ihan sietämättömiä kestää selvinpäin.
Mieltön määrä kummallisia pelkoja on johdatelleet minua.

Menemällä niitä pelkoja vastaan olen saanut positiivisia ja korvaavia kokemuksia.
Tällä hetkellä tuntuu, että en missään tapauksessa halua pilata elämääni enää yhtään juomalla ja katoamalla itseni ulottumattomiin.
Olen tosi tyytyväinen siitä että olen uskaltaut.
Tunnen itseni eheämmäksi, vapaammaksi ja rohkeammaksi.

Ajattelutapa on muuttunut, suorastaan kellahtanut pääläelleen, vai olisiko se niin että olen päässyt takaisin jaloilleni, mutta mitään aktiivista työtä (paitsi en juo) en tiedä itteni kanssa tehneeni.