Äitini onkin alkoholisti, nyt sairaalassa

Kotikanava
1

En tiennyt äitini aivan-liian-rajusta alkoholinkäytöstä ennen kuin hän joutui sairaalaan jokin aika sitten. Luulin, että juomista menee pari pikku tölkkiä illassa eikä joka päivä, kun töissä äiti kävi kuitenkin ja hoiti työnsä hyvin. Taisi mennä enemmänkin, kun maksa meni rikki ja äiti kellastui… No, ekalla sairaalareissulla oli erittäin vaarallisia tilanteita, mutta niistä selvittiin ja lopulta kotiutettiin. Näytti että lähtis toipumaan, mutta menikin sekavaksi ja lämpöileväksi ja joutui takaisin. Nyt näyttää huonolta ja voi olla lähtö edessä. Onkohan maksakoomaa, en tiedä, sillä en ole tilanteen tasalla.

En ole käynyt kuin kaksi kertaa tämän koko episodin aikana äitiä katsomassa. Ehkä tunnen vähän syyllisyyttä. Asutaan eri paikkakunnalla ja liikkumiseen tarvitsee auton, jota ei aina ole käytettävissä. Lisäksi mulla on perhettä, josta mun pitää huolehtia. Toisella kerralla äiti oli sekava eikä aina ihan tässä maailmassa, niin ei ole hirveästi tehnyt mieli mennä uudestaan. Eikä ole kiva katsoa, kun toinen on huonossa kunnossa. Tavallaan myös toivon, että mulla olisi muistoja terveestä äidistä eikä laihtuneesta, sekavasta äidistä, jos lähdön hetki nyt koittaa. Ehkä olen vähän sokissa, kun tila huononi taas.

On tämä episodi opettanut mulle myös paljon. Se on selittänyt monia asioita lapsuudesta ja nuoruudesta. Miksi meillä oli vaiheita, jolloin päivällinen oli klo 22, miksi äiti nukahti viikonloppuisin telkkarin ääreen ja piti herättää kaatamalla vettä päälle (tajusin vasta tänään, että äiti on ollut sammuneena), miksi olen viihtynyt todella hyvin poissa kotoa, esim leireillä ja yökylässä, miksi meidän sisarusparvessa on esiintynyt masennusta. Miksi olen (yli)kiltti ja taipuvainen ahmintaan/tunnesyömiseen sekä masennukseen.
Miten voi tajuta vasta nyt että äiti on alkoholisti?

Olisiko mun pitänyt tehdä jotain? Hankkia äidille apua? Jotenkin musta tuntuu, että mun kuuluisi potea syyllisyyttä, kun en ole ollut tukena. En puhunut nuorempana kenellekään äidin juomisesta. Kukaan ei kysynyt. Tai ehkä kysyi, mutta ei “oikealla tavalla”, enhän tajunnut, että äiti juo liikaa. Tai en halunnut tajuta. Muistan hämärästi, että yläasteella ilmoitin, että nyt ollaan ajanmääre x (2viikkoa? Kuukausi?) ilman kaljaa. No, seuraavana iltana oli jo 24-pack eteisessä… Yhden matkan muistan, jossa äiti oli kännissä ekat pari päivää koko ajan, nuokkui ruokapöydässä, ramppasi tupakalla, käveli epävarmasti, ei pystynyt huolehtimaan itsestään kunnolla. Muistan, että olin niin vihainen, että tönäisin äitiä. Kaadoin kaikki hotellihuoneeseen varatut alkoholit isäni avustuksella pois.

Lukion jälkeen muutin pois kotoa. Lapsuudenkodissa olen vieraillut silloin tällöin. Mielelläni en ole mennyt, koska ei ole voinut tietää, onko siellä “normaalia” vai onko kaikki hidasta, koko ajan juostaan tupakalla, mikään ei edisty, esim ruoanlaitto, lautapeli… Olisi pitänyt juomisesta jotain kysyä. Vaikka varmaan vastaus olisi ollut valheellinen.

No, ehkä mulla ei ole äitiä kohta ollenkaan. Harmi, että hän sairastui alkoholistiin. Olisi voinut elämä mennä eri tavalla. Vaikka ihan hyvähän mun lapsuus ja nuoruus silti oli, en ole katkera. Ehkä vähän surullinen

2

Luulen, että ei tässä kauaa enää mennä. Oli kamalaa käydä katsomassa, melkein koomassa on koko ihminen. Vaikka heräisi, niin eiköhän maksa ole niin p*** ettei elinaikaa olisi vuottakaan. Tavallaan toivon, että lähtisi jo, ettei tarvitse katsella kärsimystä. Tai no, ei taida olla tietoinen, vaikka silmiä availee joskus, niin kärsiikö sitten… Olen luopunut toivosta. En tiedä, olenko sokissa vai miksi ei sureta juurikaan. On meidän suhde välillä ollut vähän haastava, ei se ole ollut “äiti” mulle enää teini-iässä.
Jonnekkin pitää saada purkaa. Tuntuu niin epätodelliselta.
Ajattelin, jos kirjastosta etsisin aiheesta kirjoja. Harmi, meidän paikkakunnalla ei ole mitään al anonia tai vastaavaa.

3

Hei ap!
Olen pahoillani, käyt läpi raskasta aikaa. Hyvä, että olet siellä lähellä äitiäsi nyt. Toivottavasti hän saa hyvin kipulääkettä!
Muista, että sinä et ole syyllinen mihinkään, ja vain alkoholisti voi itse auttaa itseään. Hänen täytyy haluta raittiutta ja siltikin se on raskas polku. Kaikilla ei ole voimia edes yrittää.
Voimia!

4

Kiitos sanoistasi!
Olisi vissiin ihan ok mahdollisuudet toipua, mutta kun ei itse tajua olevansa sairas eikä halua parantua… Hengissä, ihan ok kunnossa ja maksakin saattaisi toimia. Kaipa ne kohta taas kotiuttaa, eiköhän sitten korkki aukea ja sitten mennään. Saa nähdä millainen sairaalakierre tästä tulee ja mihin se loppuu. Antaisivat kuolla ja jättäisivät hoitamatta, turha tämmöiseen on haaskata yhteiskunnan rahoja. Katkolle se pitäisi laittaa, mutta ei kai se itse halua ja en minä ole siitä päättämässä. Ei tämä näinkään toimi

5

Karuja sanoja, mutta noinhan se menee.
Surullista se on. Onko myöhäistäkin?
Mitä jos sanoisitte ihan suoraan ja suomeksi että tiedätte hänen olevan alkoholisti ja siihen on parannuskeinokin jos hän sitä haluaa. Kun ympäristö sanoo ääneen eikä enää yritä peittää tosi-asiaa niin ehkä voi olla että raitistuu.
Toisaalta voi olla jo liian myöhäistä ja alkoholi on vienyt aivoista jo sen osan missä on tunteet ja ymmärrys.
On muitakin sairauksia jotka eivät ole kovin “mukavia”, eikä niiden kanssa ole mukava elää. Silti jokaisella on oikeus elää elämänsä vaikkei enää kykene toimimaan niinkuin pitäisi. Voi olla että joutuu hoitolaitokseen pyörätuoliin nuokkumaan vielä vuosiksi, siltikin, se pitäisi olla arvokas elämä.

6

Niin totta vaikka tekeekin kipeää! Alkoholistin voi saada paranemisen lakuun vain alkoholisti itse. Kukaan muu ei pidä hallussaan niitä avaimia, joilla alkoholistin ymmärrys omaa tilannettaan kohtaan avautuisi! Itsekin olen toivonut monta kertaa, että äitini vain yksinkertaisesti joisi itsensä hengiltä ja päättäisi kärsimyksensä sen sijaan, että sinnittelee lian, virtsan ja veren keskellä satuttaen itsensä miten milloinkin humalassa toikkaroidessaan. Ja pakkohoito/palvelutalo ei ole vaihtoehto niin kauan kuin ihminen siitä itse kieltäytyy. Äitini on myös juonut muistinsa, joten vaikka hän kaatuilisi, hän unohtaa tapahtuneen saman tien kun kipu on poissa. Tai ei muista miksi hänellä on käsi siteessä tai päässä laastari. Ongelmaa ei hänen näkökulmastaan siis ole. Sairaalasta kotiuduttuaan hän ei puolen tunnin kuluttua kotiutumisesta enää muistanut miksi tai miten kauan oli ollut sairaalassa. Muutama päivä jälkikäteen hän ei muista koskaan sairaalassa olleensakaan. Ongelmaa ei siis edelleenkään ole. Ja tämän kuntoinen ihminen saa päättää omasta hoidostaan. No, nyt on kotipalvelun puolesta ns. ‘saattohoito’ menossa, eli lisätään palveluita asteittain sen mukaan kuin kunto vaatii ja odotellaan hidasta kuolemaa…

Voimia sinulle ap! ! Et ole ainoa, joka kamppailee alkoholistivanhemman ongelmien kanssa. Toivon sinulle sylin täydeltä voimia ja jaksamista. Älä ota liian suurta taakkaa omille harteillesi ja muista, että äitisi on sairautensa suhteen tiensä valinnut - sinun ensisijainen tehtäväsi on huolehtia omasta perheestäsi ja tehdä omat valintasi vaikka se tekisi kipeääkin. Voimia!

7

Kiitos tsempistä!

Äiti oli useita kuukausia kuivilla ja työelämässä. Nyt kesälomalla korkki on auennut. On juonut ihan julkisestikin, väittänyt sen olevan alkoholitonta…
Oli jo pätkän sairaalassa, en ole ihan varma, oliko maksassa taas ongelma vai jokin infektio. En vain ymmärrä,miten perheeni antaa äidin viettää lomaansa omissa oloissaan (helppo lähteä salaa kauppaan kaljaa ja viiniä hakemaan) ja antaa autoilla! Nyt ilmeisesti ottivat autonavaimet sentään pois.

Päätin, että emme ole missään yhteyksissä, jos korkki ei pysy kiinni. Meidän piti mennä viikonloppuna käymään, mutta jätämme menemättä. Inhoan tunnetta, kun joutuu miettimään, onko toinen ottanut vai ei. Myös hengitys haisee hirveälle, jos on tissutellut ja syönyt huonosti (ketoosi?). En myöskään halua, että lapseni on tekemisissä humalaisen kanssa. Sen takia ilmoitin, että lapsen synttäreille ei tarvitse tulla, jos juominen ei lopu. Isääni voimme tavata, mutta äitiä ei. Lapsi ei myöskään todellakaan mene perheeni luo hoitoon pitkään aikaan, vaikka sitä toivoisivat. Ainoastaan pitkän raittiin jakson jälkeen voin asiaa harkita.

Jos taas tulee sairaalareissu, en varmaankaan jaksa lähteä sinne äitiä katsomaan.

8

Fiksua tehdä nuo tuollaiset rajat, ja pitää niistä omista rajoistaan kiinni. Ja suojella omia lapsiaan.

Mitä tulee tuohon että perhe antaa hänen olla yksin, niin kokemuksesta sanolisin että juoppo juo, vaikka häntä kuinka vahtisi. Auton avaimien ottaminen pois on yhteiskunnan kannalta hyvä asia, mutta alkamalla vahtimaan alkoholistia ja viettämään hänen seurassa aikaa jotta hänen juomisensa pysyisi kurissa, olisi enemmänkin sairaalloista toimintaa joka ylläpitää kierrettä enemmän kuin ainakaan parantaa sitä. Jos mikään nyt voi alkoholistia parantaa, minkä toiset tekevät tai jättävät tekemättä. Alkoholisti juo kunnes saavuttaa oman henkilökohtaisen pohjansa, ja lähtee vapaaehtoisesti apua hakemaan tai suostuu ottamaan hoitoa vastaan alkoholismiinsa. Siinä jos perhe vaikka kuinka piilottelisi pulloja tai seisoisi vaikka päällään, niin se ei asiaan auta. Kaikki lähtee siitä haluaako henkilö itse raitistua vai ei, ja paras onkin sanoutua irti hänen juomisseikkailuistaan ja hänen viinan kanssa läträämisestään.

9

Se on kyllä valitettavasti totta…
Pitää katsoa, miten tilanne tästä taas etenee. Ilmeisesti viikko taas menty ilman alkoholia.

10

Huoh. Ja mitään raittiina ole ollut. On juonut kotona kaljaa ja piilopulloja on löytynyt taas. Juo taas päivittäin, ei isoja määriä, mutta juo kumminkin. Minulle väitti, että vain yhtenä päivänä joi mehun ja alkoholittoman oluen sekoitusta, johon oli lisätty pieni tilkka keskiolutta, ettei tule nestehukkaa. Kukapa tuollaista valhetta uskoisi…
Meidän piti mennä vanhempien kesäpaikalle viikonloppuna ja jättää lapsi hetkeksi hoitoon. No eipä mennä. Emme aio olla missään yhteyksissä enää eikä tavata missään tilanteessa (jätetään yksi sukujuhla ehkä väliin tämän takia). Lasta hän ei tule enää näkemään, ei edes kuvia. Jos raitistuu, asiaa voidaan katsoa uudestaan. Epäilen kyllä. Vanhempani saattavat erota, saa nähdä miten töihinpaluu näin loman jälkeen onnistuu. Kauhistuttaa äidin autolla ajaminen. Saisikohan poliisille annettua vihjeen, millainen auto kannattaa puhalluttaa.
Rasittaa, kun ystäväni kysyvät, milloin voisivat tulla kesäpaikalle käymään. Näyttää ikävä kyllä siltä, etteivät koskaan.

Enää äiti ei ole raahannut meille ostamiaan tavaroita. On hyvin loukkaantunut välien poikkaisusta. Kuulemma ollaan pilattu sen elämä, joopa joo… muu kuulemma talon, kesäpaikan, omaisuuden ja muuttaa ulkomaille.

On kyllä täysin eri ihminen.

Ihme, että silmäni aukenivat lopullisesti juomiselle vasta kun muutin kotoa. Aluksi on huomannut äidin olevan kännissä, kun puolison kanssa siellä vierailtiin, vaikka puoliso kyllä huomasi. En halunnut kyllä käydäkään kun max kerran kuussa, sillä kaikki oli niin hidasta ja mitään ei tapahtunut. Ruokaa sai odottaa tuntitolkulla.
Muistan, kun puolisoni vanhemmat tapasivat ekaa kertaa vanhempani, äiti oli kännissä. Ilmoitin äitille, ettemme ole yhteyksissä, ennen kuin lopettaa alkoholin käytön. Jotenkin ärsyttää, että äiti sai uskoteltua, että ei mukamas ollut kännissä, vaan hermostunut

Nyt saisi raitistua tai kuolla pois. Onneksi asumme eri paikkakunnalla.

Ärsyttää, kun.kotona minut opetettiin puhumaan pahaa muista, äiti oli aina oikeassa, oikeanlainen ja melkein paras, siitä poikkeavat väärässä. Viime vuosina on myös korostanut heidän varakkuuttaan, lahjoittanut meille rahaa, ostanut asioita. Lapsuudestani ja nuoruudestani ei puuttunut aineellista hyvää, mutta mitä olisin antanut, jos olisi ollut läsnäoleva raitis äiti. En olisi opiskellessa tarvinnut äidin rahoja, vaan olisin jaksanut käydä töissä ja valmistunut ajallaan ja säästänyt terapiakustannukset.

Ei ole reilua ei

11

Hei!

Kurja tilanne! Parasta onkin tuo etäisyyden ottaminen ja oman elämän eläminen. Alkoholistit ovat mestareita syyllistämään muita, ihan kaikista vääryyksistä ja keksityistäkin sellaisista. Siksikin täysi irtiotto on tarpeen, ettei tarvitse turhaa kantaa tuota syyllisyyden kuonaa harteillaan.

Oletko lukenut Äitiemme alkoholismi -blogipostauksen? Tässä on siihen linkki: http://aitiemmealkoholismi.blogspot.fi/2015/08/

Itselläni ex-puoliso on alkoholisti, mutta blogin teksti on niin totta ja tuttua kaikkien alkoholistien läheisille. Voimia!

12

Kiitos vinkistä! Hyvä teksti:)

Olen ajatellut etsiä käsiini Kellomäen Kosteusvarioita. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyödylliseltä minulle.
Joiltakin tahoilta olen saanut kommenttia, että onhan minulla ollut kaikki aina hyvin äidin alkoholismista huolimatta ja saanut ruokaa enkä ole kärsinyt väkivallasta. Olen se silti vaikuttanut. Tullut masennustaipumus ja epäterve ruokasuhde. Meidän perheessä syömistä pidettiin vähän pahana, koska äidillä ei ollut lähes koskaan nälkä (energia tuli iltaisin oluesta). Viikonloppuna aamupalaa sai ottaa itse kun heräsi, lounasta oli ehkä klo 14. Välipalaa ei olisi saanut ottaa, koska “juurihan olet syönyt”. Iltaruoka oli ehkä klo 20. Kun olin alakoulussa, iltaruoka saattoi mennä klo 22. Meninkin vitosluokalla usein ilman päivällistä nukkumaan, sillä huomasin tarvitsevani enemmän unta.
Unta haittasivat myös myöhään illalla/yöllä kovaäänisesti keskustelevat vanhemmat (tai viikonloppuisin puhelimessa puhuva äiti), jotka eivät hiljentäneet pyynnöistä huolimatta.
Aina silloin tällöin palaa mieleen vanhoja asioita. Kerran kun oli synttärijuhlani ja palattiin kavereiden kanssa ulkoa sisälle syömään, äiti oli “nukahtanut”= sammunut sohvalle. Muistan myös yhden ajan, kun sohvan peitot haisivat aina pissalta ja jos öisin joutui käymään vessassa, lattialla olivat märät housut. Kuinka yököttävää.
Olin kiltti ja hiljainen lapsi. Jos suutuin, minulle naurettiin ja välillä jos itkin, minua pilkattiin.
Minua ei myöskään opetettu liikunnallisiin taitoihin, koska illat ja viikonloput vietettiin sisällä, eikä lähdetty yhdessä ulos tai käymään missään. Siinä yksi syy, miksi minusta tuli kömpelö ja liikuntaa inhoava. Olin myös pulska lapsi, sillä vietin usein aikaa isovanhemmilla, jotka syöttivät herkkuja. Äiti sitten usein muistutteli, että en saa syödä niin usein ja liikkua pitää, koska lihavat eivät löydä vaatteita ja heitä kiusataan.

13

Satuttiin tapaamaan äidin kanssa. Ajatuksia on taas herännyt. En ole varma, onko juonut taas. Hengitys haisi omituiselle, mutta ei niin pahalle kuin joskus aiemmin. Muistan, kuinka joskus vuosi sitten, kun käytiin ravintolassa, istuin aivan eri puolelle pöytää,koska en kestänyt hengityksen hajua.
Äidillä on nykyisin tosi rasittava tapa mainostaa, kuinka pieniä annoksia syö ja miten jollakin annoisella pärjäisi viikon.
Ainakin yksi hyvä puoli alkoholistiäidissä oli. Pystyin 1-2 viikon sisällä haalimaan parikymmentä oluttölkkiä omiin tarkoituksiini ja hankkimaan myös kavereille juomaa bileisiin.

En vaan voi ymmärtää, miksen ole aiemmin tajunnut, miten paljon kotona on käytetty alkoholia. Sisarukseni oppi jo joskus parivuotiaana sanan “olut” ja tiesi, milloin lasissa on olutta ja milloin jotakin muuta.
Teiniaikoinani äiti oli pari kertaa pahan tulehduksen takia sairaalahoidossa, joista ainakin toinen eteni sepsikseksi. Aikamoinen tuuri “perusterveelle” aikuiselle. Näillä kerroilla oli jo kehoitettu lopettamaan alkoholin käyttö.
Iltaisin vanhemmat eivät päässeet viemään/hakemaan autolla mistään, jos ei erikseen sovittu, sillä alkoa oli otettu. Äiti ei kuljettanut iltapäivän jälkeen. Usein hän meni kotiin itsekseen ja varmaan tölkki aukeni samantien… ilta menikin tv:n ja tölkin kanssa mitään tekemättä. Samat sarjat pystyi katsomaan monta kertaa, sillä juonenkäänteet eivät jääneet mieleen. Kaiken kanssa vitkuteltiin ja koulutöissä sai apua vasta iltamyöhään. Niidenkin välillä rampattiin tupakalla ulkona, varmaan piilopullosta naukkailemassa.
Tyhjiä pulloja löytyi mm liinavaatekaapista ja takan päältä. Jos olin viikonloppuna poissa, ainakin yksi tyhjä pullo löytyi vaatekaapistani tai kirjahyllystäni.
Miksei mahan pömpötykseen kiinnittänyt huomiota? Tai siihen, että joku perheenjäsen vuotaa verta pönttöön? Äidillä diagnosoitiin myös vatsahaava ja b-vitamiinin puutos kun olin jo muuttanut kotoa. Vapinaakin oli jonkun verran. Useamman kerran hämärässä sattui kompastumisia ja haavereita.

14

Olen niin hemmetin kyllästynyt valehteluun juomisesta.
Ärsyttävää, kun meidän perhettä syyllistetään, kun ei haluta olla alkoholistin kanssa tekemisissä. Joudutaan myös jättämään muiden sukulaisten tapaaminen vähille, sillä usein sukulaisia on tavattu lapsuuden perheeni luona. Rasittavaa, kun kyläkutsuja tulee usein, parin viikon välein suunnilleen, ehkä useammin. Yleensä kutsu tulee 1-3 päivää ennen ehdotettua tapaamista, välillä kylään on kutsuttu muitakin (ja sitten vähän ihmetellään, miksi meidän porukka ei saapunut…). Todetaan aina, että ei varmaan tulla/ei tulla. Pettymys on tietysti iso, lapsenlapsia haluttaisiin tavata, mutta minkäs voit.
Tapaamisesta jää kuitenkin aina huono mieli ja ahdistus, niin eipä paljoa huvita käydä kylässä. Vähän väliä tulee jotakin kautta tietoa, että piilopulloja on taas löytynyt. Piilopullojen löytyminen saa minussa aikaan ahdistusta. Ahdistus juomisesta, tapaamisten jälkeen ja kyläkutsuista saa minut syömään makeaa. Se taas ei paranna oloa kovinkaan hyvin eikä ainakaan lisää terveyttä. No, onneksi en sentään juo alkoholia tunteisiin! Olisin kohta jo alkkis itsekin…

Pelottaa, että meitä pidetään hirveinä/epäkohteliaina/kiittämättöminä tms. Mutta kun en halua hengailla alkkiksen kanssa tai halua antaa lapseni viettää aikaa mahdollisesti humaltuneen henkilön kanssa, niin en halua! Ehkä olen liian oppinut ja tottunut miellyttämään. Mutta minun mielestä minulla on oikeus ajatella omaa mielenterveyttäni, terveyttäni ja perhettäni. Asettaa ne alkkiksen "hyvinvoinnin"edelle

15

Tosi inhottavaa sulkea myös isäni pois perheemme elämästä, mutta ei ole vaihtoehtoja. Kuulemma äiti on muuten juomatta, mutta aina kun tulee jotakin vastoinkäymisiä, korkki aukeaa. Päästäisiin kyllä helpommalla, kun kuolisi vaan pois. Toivottavasti ei ajele alkoholia nauttineena…
Ärsyttää aivan suunnattomasti kun ei voida saada lastenhoitoapua! Tai voihan sitä pyytää, mutta en todellakaan USKALLA. Olisi kiva, kun olisi tukiverkkoja käytössä. Nyt joutuu turvautumaan kunnan lastenhoitoapuun, onneksi sitä on saatavilla. Tieto, ettei apua oikeastaan ole saatavilla, tekee elämästä välillä raskasta. En haluaisi kuluttaa yhteiskunnan rahoja! Toisaalta mieluummin pyytää apua kun tarvitsee, eikä jää itsekseen selviytymään ja mahdollisesti alkoholisoitumaan ja ryhtymään väkivaltaiseksi.

Itsellä on tosi vähän muistoja lapsuudesta. Muistan lähinnä päiväkotijuttuja ja mitä isovanhemmilla hoidossa on tapahtunut. Kotona tapahtuneista jutuista ei ole mitään hajua. En tiedä, onko alkoholi kuulunut kuvioon jo silloin kun olen ollut ihan pieni. Olen myös miettinyt, onko minua kohdeltu väkivaltaisesti vauva/pikkulapsiaikana sillä sellaista käytöstä/ajatuksia meinaa itsessäni helposti herätä.
Alkoholin sävyttämiä muistikuvia on jäänyt mieleen 10-11- vuotiaana. Silloin en vielä tajunnut/halunnut tajua äidin alkoholin käyttöä, mutta nyt myöhemmin olen ne ymmärtänyt. Se viikonloppuisin sohvalle alkuillasta nukahtaminen, ruuan tarjoilu klo 22 ja kun kaikki on ollut niin hiton vaikeaa ja hidasta eikä autolla ole voinut minnekään lähteä, ei ole ollut ihan normaalia.

Surullista, kun lapsille ei synny muistoja toisista isovanhemmistaan.
Haluan myös varmaankin rangaista äitiä käytöksestään, kun ei edes selvänä saa tavata jälkikasvuaan. Jossain vaiheessa oli mietinnässä joku minnesotahoito tai muu, mutta en tiedä mitä sille projektille kuuluu.

16

Äiti juo iltaisin pari kaljaa.
En ymmärrä, miksi isäni mahdollistaa äidin juomisen. Esim kerää vaivihkaa tyhjät tölkit näkyviltä, jos on vieraita. Luultavasti myös tuo kaljaa kaupasta.

Käytiin tässä joulun tienoilla käymässä. Epäilen, että äiti oli ottanut. Jakoi meinaan alkuun semmoisia juttuja, jota kukaan normaali ei jakaisi julkisesti kaikille sukulaisille. Lisäksi tiputti voileipätarjottimen lattialle. Ei myöskään syönyt mitään koko tapaamisen aikana, varmaan alkoholi vienyt taas ruokahalun.
Maha oli vähän turvoksissa, varmaan maksa alkaa taas tykätä huonoa. Katsotaan, joutuuko taas sairaalareissulle. Luultavasti en lähde käymään sairaalassa ollenkaan. Ei ole minun asiani.

Eipähän tarvitse taas olla missään tekemisissä. En antanut koskea nuorempaan lapseen ollenkaan.

Luin yhden naisten alkoholismia käsittelevän opinnäytetyön. Siinä haastatellut päihdetyöntekijät/hoitajat kuvasivat alkoholistin yhdeksi piirteeksi ylilaittautumisen. Juuri semmoinen äiti on, kulkee kalliissa vaatteissa. Talokin on sisustettu kalliisti ja autokin on kallis.

17

Moikka!
Miten teillä on asiat edenneet?
Minun äitini kuoli marraskuussa 2017, ja vähän samoja mietteitä kun sinulla on ollut. Mietityttää just se että kuinka en ollut aikasemmin tajunnut alkoholin olevan niin iso ongelma, vaikka vatsa oli turvoksissa, jalat turvonneet, keltaisuutta, ja ehkä tais olla myös muistin pätkimistä… yms.
Ni vasta kun äiti kuoli rupesin miettimään mitä olisin voinut tehdä että äiti olisi lopettanut alkoholin käytön…
Äidille tuli muutamaviikko ennen kuolemaansa kun oli meillä kylässä semmonen tila ettei tiennyt missä on ja huusi ja meuhkasi. Siitä sairaalaan ambulanssilla ja kotiutui kyllä vielä kunnes joutui uudestaan sairaalaan ja loppuvaiheessa kävin katsomassa äitiä 2päivää ennen kuolemaa jolloin oli jo tajunnan rajamailla… välillä virkosi ja sit taas nukahti.
Oon miettiny myös mitä ajatuksia hänellä oli loppuaikana, ymmärsikö hän lopun tulleen yms ajatukset pyörii päässä…
Voimia sinulle!

18

Kiitos viestistäsi ja voimia sinull suruusi!
Jouduinkin kirjautumaa tänne, niin vastaaminen kesti.

Täällä menee hyvin ja huonosti samaan aikaan. Äiti varmasti juo, mutta ei ole joutunut sairaalaan, eikä vatsa ole turvoksissa. Tai no, jostain rytmihäiriöistä oli sairaalassa yhden päivän osastolla (liika juominen ja huono syöminen sotkenut veriarvot?). Ilmeisesti ensimmäisten sairaalakeikkojen myötä aloitettu insuliini on lopetettu. Ehkä haima on päässyt toipumaan?
Jos tapaamme, tarjolla on usein ruokaa tai syötävää ainakin. Minua ällöttää, että ruoka on tehty humalassa tai krapulassa. Ruoka voi olla vähän palanutta ja maitoa ei ole muistettu ostaa/on vanhaa ja kahviin tarjotaan ruokakermaa. Hygienia voi olla myös niin ja näin, tarjottavat saattavat unohtua yöksi pöydälle, tai ulos jäähtymään laitetut ruuat jäävät ulos ja hiiret käyvät niitä syömässä…
Näen äitiäni niin vähän kuin mahdollista, hermo ei kestä :imp: en jaksa arpoa, onko juonut vai ei ja stressata tapaamista etukäteen. En jaksa myöskään huomionhakua ja (tavallistakin) rasistisempia ja arvostelevia juttuja. Enkä pysähtyneisyyttä ja epävarmaa liikkumista.
En jaksa äitiä myöskään selvinpäin. Puhe on hidasta ja muisti toimii huonosti. Ei muita sovittuja asioita, aikatauluja ym. En ymmärrä, miten pystyy käymään töissä. En myöskään jaksa toisten arvostelua ja lyttäämistä. Homot, turvapaikanhakijat, ammattiin opiskelevat, monilapsiset perheet, rikkaat ihmiset, ym ovat saastaa. Kerroin toiselle ihmiselle, että ensi kesälle tarjottiin töitä ja palkka on hyvä senjasen verran. Äitini kuuli tämän sivusta ja ihmetteli :niin vähän!
Äidistäni on tullut ikävä ihminen, ikävät puolet on korostuneet viime aikoina/vuosina. Lapset suhtautuvat äitiin varauksella, toinen kyllä leikkii mielellään, mutta on joskus myös sanonut pelkäävänsä äitiäni.

Perheeni olisi halunnut meidät jouluksi kyläilemään, mutta meillä on toiset, paremmat suunnitelmat <3

Hyvää joulua!

T ketjun aloittaja

19

Mulla on nyt tullut unettomuutta, en saa iltaisin unta. Ahdistaa ja ajatukset velloo silloin kun pitäisi nukahtaa. Mietin, liittyykö siihen, että ollaan tavattu äitini kanssa 2 kertaa lyhyen ajan sisään. Muistan opiskeluaikoina kun kotona vierailu alkoi kiristää pinnaa jo edellisenä päivänä ja vierailun jälkeen oli ahdistava ja paha fiilis.
En ole tätä alkoholismijuttua nyt mitenkään mietiskellyt, en tiedä vaivaako alitajuisesti.
Lainasin yhden unettomuus-kirjan, toivottavasti siitä on apua. Inhottavaa valvoa illalla ja kulkea päivät väsymyksessä.

Kävin muuten psykiatrisella sairaanhoitajalla juttelemassa suunnilleen kuukausi sitten. Väsymystä/masennusta valittamassa, ei liittynyt näihin läheishommiin. Oli kyllä turha reissu. En saanut mitään järkeviä vinkkejä, jatkoaikaa tms. Olen käynyt kelan psykoterapian ja vähän ajatellaan, että se sitten hoitaa kaikki ongelmat menneisyydessä ja tulevaisuudessa.
Tästä äidin alkoholismista olisi myös kiva/hyödyllistä käydä juttelemassa jossakin. Onkohan sellaista tahoa? Olen ymmärtänyt, että esim a-klinikalla olisi myös läheisille palveluja, mutta helsinkiin on semmoinen matka, ettei se oikein onnistu (ja mihin lapset laitan siksi aikaa?).
Katsoin al-anonin tms tapaamisia joskus. Muistaakseni omalla paikkakunnallani niitä ei ole, täällä on vaan alkoholisteille tapaamisia. Lähimmät läheistapaamiset on n 40min matkan päässä. Ok, voisin ehkä mennä, mutta mies ei välttämättä ole kotona vielä siihen mennessä, kun pitäisi lähteä (ja minne lapset?).

20

Täällä uskallan sanoa, että tavallaan äidin alkoholismi on pilannut mun elämän. Joo, menehään mulla hyvin, koulutus, perhe ja kaikkea, töitä ainakin kesäksi. Mutta kaikkia hankaluuksia siitä on tullut. Onko ruokasuhde/syöminen sen takia hankala? Masennustaipumus? Suorittaminen? Lisäksi en saa vanhemmiltani tukea. Joskus olisi hoitoapu kiva ja ihan lastenkasvatuksesta ja lapsista jutteleminen. Yläkoulussa taisin joskus vielä jutella äidin kanssa? Mutta aina se oli vähän riski, reaktiota ei voinut etukäteen tietää. Joko ymmärtävä tai sitten että olen laiska ja rivienvälistä huono, heikko.
Olin lapsena pullea, äiti sanoi monta kertaa, että kohta mitkään vaatteet ei mahdu päälle ja että kukaan ei halua olla kaveri (no, nykyään olen lihava ja mulla kyllä on paljon kavereita). Ja samalla itse söi salaa jäätelöä kahvikupista ja väitti sen olevan kahvia. Ostelin usein kaupasta evääksi herkkuja, koska ne olivat halpoja ja mahan sai täyteen (400g paketti täytekeksejä 0,8e). Jouduin usein pyörimään kylillä 4-5 tuntia ennen kotiinpääsyä ja ruokaa sai odotella pahimmillaan vielä tunteja, ellei syöty einestä. Kai siinä sai jotain välipalaa vähän ottaa… jotenkin siihen nälkään ja väsymykseen pystyn samaistumaan nyt, kun olen yrittänyt vähän vähentää syömisiäni.
Ja jos mentiin juhliin/kylään, ei saanut syödä sinä päivänä oikeastaan kuin aamupalan. Ehkä ennen kakkukekkereitä jonkinlaisen lounaan tai leipäaterian, mutta jos nälkä tuli 1-2h ennen lähtöä, ei saanut ottaa. Kai niitä herkkuja tuli sitten vedettyä nälkäänsä ihan hulluna.
Muistan, kun jossain vaiheessa, varmaan yläkouluikäisenä ihmettelin, miksi sohvan torkkupeitot haisevat aina omituiselle ja miksi äidin housut löytyivät viikonloppuaamuisin vessasta, olohuoneesta tms. Äiti harrasti sohvalle sammumista ja pissasi housuun.
Alakouluikäisena katseltiin äidin kanssa avaraa luontoa, saksalaisia sarjoja tai muita rikossarjoja. Äiti sanoi olevansa väsynyt ja käski herättämään, jos tulee asiaa. Jos ei muuten, niin vettä päälle kaatamalla… se usein olikin ainoa keino saada äiti hereille. Jos olin yötä isovanhemmilla, kaverilla tms niin huoneestani löytyi usein tyhjä kaljapullo tai pari, kaapista, tv tason lokerosta, sohvan takaa, vaatekaapista…
Lukiossa olisin tarvinnut läksyissä apua, mutta äiti ramppasi jossain koko ajan, tupakalla, makuuhuoneessa (piilopullon perässä?) . En muista, oliko yläkoulussa sama juttu.

Nyt hyvää yötä!