Äiti kuoli, isä jäi riesakseni

Äiti kuoli kuukausi sitten. Isäni on ns.tuurijuoppo, välillä on pitkiä aikoja ettei juo (tai ottaa vain yhden tai kaksi) mutta jos porukkaa on enemmän tai tilanne jollain tavalla innostaa juomiseen, niin ei näköjään kaikista vakuutteluistaan huolimatta ole ryyppäämistä lopettanut. Mieheni soitti eilen isälle, ja oli ollut kuulemma päissään. Olen menettänyt luottamukseni, 35 vuotta elämästäni olen tätä katsellut. Viimeisin paha kriisi oli vuosi sitten, kun äiti oli jo sairas. Äiti tunsi olonsa hyvin turvattomaksi maaseudulla, ei ajokorttia ja tarvitsi isän apua mm.kaupassa käymiseen ja pyykkien ripustamiseen. Kolme päivää katseli peloissaan toisen juopumista, ja tuli sitten hakemaan turvaa mun luota. Kyllä siinä sydän särkyi, kun äidin tuskaa katselin, ja hirvittävä viha jäi kytemään sydämeen. En usko, että nyt, äidin kuoltua, ikinä kykenen täysin antamaan sitä isälle anteeksi. Olen tehnyt selväksi, että jos isä juo, en halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Vaikka sitten joutuisin hylkäämään hänet siihen helvetin käpykylään. En halua itse toimia aikuisen ihmisen lapsenlikkana. Minulla on oma elämä, ja nyt kun äitiä ei enää ole, ei ole mitään syytä paapoa toisen juomista. Olen hirvittävän vihainen, pettynyt, ja varmaan katkerakin.