Aikuinen lapsi katkaisi välit

21v lapsemme katkaisi välit perheeseemme. Saimme tietää, että hänellä on vähintään mielenterveys- ja päihdeongelma, itsetuhoisuutta ja todennäköisesti myös huumeiden käyttöä. Tähän liittyen lapsi katkaisi välit, eikä sanojensa mukaan halua enää olla tekemisissä kanssamme. En tiedä mitä tehdä: olen huolesta sairaana, koska en tiedä mikä lapseni tilanne on, eikä tiedä saako hän apua. Olen surullinen ja pelottaa ajatella tulevavisuutta, jos en oikeasti näe häntä enää koskaan. Tunnen surua hänen sekä perheemme puolesta, enkä tiedä miten avata tilannetta nuoremmille, vielä kotona asuville sisaruksille.

Huomenta. Ja uutta Vuotta, toivotaan että parempaa.
Vähän myöhässä tämä kirjoitus on. En ole paljoa täällä nyt lukenut.
Mutta tuohon että olet surusta suunniltaan lapsen takia joka laittaa välit poikki samaistuin. Noin olen minäkin kokenut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Välillä on ollut rauhallista ja taas alkaa hurja meno. alkoholi ja muut päihteet vie. välillä en ole moneen kuukauteen tiennyt missä lapsi on, vaikka onkin aikuinen niin silti se ahdistaa kun tietää, ettei ole millään hyvällä tiellä. Hirveän raskasta taakkaa kannoin, en ollut yksin, jaoin kyllä al-anonissa sitä, puhuin joillekin ihmisille, mutta silti yksinhän minä olin, hänen isänsä on myös alkoholisti. Yksin sitä tuntee olevansa vaikka muille puhuukin, kun ei lähipiirissäni ole muita samaa kokevaa äitiä. Toki Al-anonissa on mutta eivät ole läheisiä eivätkä ystäviksi asti tulleet. Voi olla että on minusta kiinni, olen aikalailla eristäytyvä, en kehtaa enkä uskalla alkaa ystäväksi. Siihen on syynsä miksen kovin herkästi uskalla nykyisin enää ystävystyä. Omien sisarustenkaan kanssa en jaa näitä asioita, tosin olen kyllä valehtelematta sanonut miten pojan asiat on, menevät hiljaiseksi ja juttu loppuu siihen. Ehkä syyttävät minua huonoksi äidiksi selän takana, melko varmaan niin tekevätkin, ainakin osa niin tekee, ei kaikki. Joten ehkei kannata ihan kaikille kertoa pojan elämästä ja omasta perheestä. Vaikeaa se on varmaan muillekin lapsille kertoa, voi tulla monenlaista kuohuntaa.
Tuli mieleen että voisi vaikka seurakunnan perheneuvontaa mennä ja siellä puhua ja siellä myös sisarukset saisi jutella ja saada tukea yhdessä. Minulla se ei ollut mahdollista, kun perhe on hajallaan ympäri Suomea, niin ei voi koota kaikkia yhteen juttelemaan. ja onko edes tarvetta enää, kun kaikesta on jo niin kauan kun se on alkanut. Jos heti olisi älynnyt hakea apua niin asiat voisi olla toisin, mutta yritin yksin ja häpesin liikaa pyytääkseni keltään mitään apua. Sitähän se on. Häpeä ja syyllisyys esti.
Nyt olen jo käynyt mielessäni läpi häpeän j syyllisyyden, jos väärin teinkin niin olen käsittänyt että armo ja annteeksianto on olemassa. Sitä kuormaa ei tarvi kantaa lopun elämäänsä. minulle meinasi käydä niin, mutta jokin muuttui ja tajusin, että itse sairastun jos vielä seuraavankin kymmenen vuotta olen surun murtama ja hädissäni, mieli ei kestä moista.
Kirjoittele miten olet selvinnyt ja miten menee. Voi olla että lapsesi on jo ottanut yhteyttä uudestaan, kun ehkä tarvii apua. Voimia

Paljon voimia tilanteeseesi Huolestunut äiti! :heart:

En osaa neuvoa juurikaan muuten, kuin sanomalla, että tuskin tuo on lopullista. Itse olen nuorena aikuisena myös katkaissut useita kertoja välit vanhempiini, muttei välirikko koskaan jäänyt pysyväksi, vaikka sitä monesti kokeiltiinkin - puolin jos toisin.
Ehkä tyttäresi tarvitsee nyt aikaa sulatella asioita, ja reagoi tällä tavalla siihen että kaikki ikään kuin levisi käsiin, eikä hän pystynyt salaamaan kamppailuaan teiltä.
Jos pystyt ottamaan häneen yhteyttä, helpottaisiko oloasi, jos laittaisit hänelle viestiä omista tuntemuksistasi? Kertoisit siitä että haluaisit olla hänen tukenaan ja toivot hänen saavan apua.
Jos se ei kuitenkaan ole mahdollista, niin yritä parhaasti mukaan keskittyä muuhun perheeseesi ja nuorempiin lapsiin. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, kun lapsesi on aikuinen, et voi tehdä juuri muuta kuin toivoa parasta, jos hän ei suostu muuta ottamaan vastaan.
Toivotaan että tilanne ratkeaa.