Aikainen herätys

En tiedä, alanko kirjoittaa itselleni ongelmaa, jota minulla ei ole.
Siihen on ollut taipumusta aina, analysoida ja diagnosoida ja asetella itseään tiloihin, jotka joku muu määrittelee. Ihan vaan siksi, että on mahtavaa tunnustaa ongelmansa, oli sitä tai ei. Siitä tulee rehellinen, avoin ja vahva olo. Tein sen taas äsken, huomasitteko?

Totuus on kuitenkin se, että minä ylitän useasti testien mukaan suositellut rajani niin kertakäytön tasolla (kolme annosta) kuin viikkotasollakin (kuusitoista). Mies on ollut huolissaan. Äidin isä kuoli viinaan, äidin sisko kuoli viinaan, äidin veli on kuolemaisillaan viinaan, ja ne, jotka siltä puolen sukua pysyttelevät humalasta erossa, syövät mielialalääkkeitä ja terapoivat lähesiriippuvuuksiaan. Alkoholi on sairastuttanut niin monta ihmistä läheltäni, että minä pelkään sitä. Pelkään, ja pelkoni takia uhmaan. “Saatana, minusta tulee ensimmäinen kohtuukäyttäjä!”

Miten paljon juon oikeasti? Arkisin ehkä kahtena päivänä viikossa yhden tai kaksi pientä keskiolutta, perjantaisin neljästä kuuteen, lauantaisin joko kaksi tai kaksitoista. Ei paha. Paljonko tulee juotua jos ostan olutta tarpeeksi? Joka päivä yhden, kaksi, kolme, perjantai-lauantai -akselilla lavan, sunnuntaina ehkä yhden. Festareilla lavan päivässä, juhannusjuhlilla pari litraa vahvaa boolia, terassilla viisi isoa tuoppia - tulee juotua muisti, vaikkei koskaan hölmöilekään. En ole koskaan kaatunut, vahingoittanut kännissä itseäni tai muita, en ole loukannut ketään, en riehunut, en rikkonut tavaroita. Tai olenhan, kerran huitaisin suurpiirteisyyksissäni baaripöydältä kaksi tuoppia siruiksi. Olen ollut puoli vuotta kokonaan ilman alkoholia, mutta jos pidän kuivia kausia, minun on keskityttävä siihen. Muutoin juon joka ikinen viikko, vähintään perjantaisin edes jonkinlaisen nousun päälle.

Ajattelen usein, että jos alkoholi olisi minulle ongelma, meillä ei voisi olla baarikaapillista täynnä viinaa. Onko se kriteeri? Jos alkoholi olisi ongelma, minun ehdottomat rajani eivät kestäisi: ei koskaan ahdistukseen, ei koskaan krapularyyppyä, ei koskaan niin, ettei oikeasti voi lopettaa, ei koskaan arkisin niin paljoa, että olisi aamulla krapula. Olenko minä siis turvassa? Voin helposti jättää juomiseni yhteen olueen - olenko siis alkoholismista puhdas?

Miksi sitten ylipäätään juon sen yhden? Oluthylly on niin kutsuva, haluaisin ostaa siitä itselleni rentoutta joka päiväksi. En osta kerralla enempää, mitä aion yhden päivän aikana juoda, sillä kaikki kyllä menee, mitä jääkaapissa on. Olen lapsellisen ylpeä, jos oluttölkki säilyy jääkaapissa viikon koskemattomana. Kirkkaat eivät ole koskaan maistuneet, vaan olut, kaikki mahdolliset oluet. Olen aina varmaa ryyppyseuraa, jos muut eivät lähde, niin minä kyllä lähden. Vedetään hei pienet kännit, se tulis molemmille tarpeeseen. (Mihin tarpeeseen?) Kun tulen kylään, minua varten on aina varattu olutta tai sen puuttumista pahoitellaan. Jokaisen väliin jätetyn juomismahdollisuuden jälkeen kiittelen itseäni vuolaasti. Tunnen jo kahden kaljan jälkeisessä laskuhumalassa mieletöntä ärtymystä ja masennusta, nukun surkeasti. Ostan suurieleisesti ykkösiä ja alkoholittomia oluita, sillä se kertoo, että minulla ei ole ongelmaa.

Minun ei ole pakko juoda, mutta minä haluan juoda. Minä haluaisin juoda enemmän kuin juon nyt, enkä ainakaan haluaisi vähentää. Kun sairaudentunnon puuttuminen on yksi leimaava tekijä, on pakko luottaa testeihin, muiden tarinoihin, uskoa mahdollisuus geneettisestä alttiudesta.

Minä en halua samaan paikkaan, missä ukki oli, enkä sinne, missä kummitäti oli, enkä sinne, missä eno on.
Minä en mene sinne, en suostu.

Niin tulin sitten tänne.

Ystäväpariskunta soitti eilen, tulisivat grillaamaan ja saunomaan iltasella. Hmm. Hmm hmm hmm.

“Olen menossa kauppaan, haluatko kulta jotain erityistä vai tuonko vain maitoa ja hammastahnaa?”
“Eeei kai sitä mitään tarvita, ei mulla ainakaan tule mieleen mitään.”
(Puran koodin: “tuonko olutta?” “älä tuo.”)

Ostin nolla-Holstenia ja join suurella nautinnolla kun muut hörppivät ystävien tuomat parit kolmoset. Mies hymyili. Olisi siitä liiennyt minullekin, mutta en ottanut.

Nyt on perjantai.
Tavoitteeni on pysyä kolmessa pienessä oluessa.

En ole varma, onnistunko.

taas on kun omaa elämää lukisi :neutral_face:

olenko minä kirjoittanut tämän? :cry: oon meinaan itse juuri samassa tilanteessa,minä en liioin koske väkeviin mutta tuntuu että oluesta en vain kertakaikkiaan pääse irti :neutral_face: tunnen jopa typerää ylpeyttä kun pystyn olla päivän tai kaksi ilman,vittu mikä uroteko!niin et enpä taaskaan osaa antaa mitään neuvoja ja jään myös odotteleen niitä ?

:smiley: . täällä yks lisää, jossain viesteissä olenkin maininnut että krapulaa en kestä koska en voi nukkua sitä pois, kadehdin niitä jotka pystyy kuten edesmennyt isäni (ei alkoholisti) joka hiippaili kalsareilla hörppääs vähä vettä ja taas sänkyyn. Itse nukun sen max. 8 h, sama onko juonut vai ei. Siksi on tullut tapa tissutella “hissusseen” ettei krapulaa tule.
Ongelma se olut on meidän muiden mukana, vain eri tavalla :frowning: , Kännejä en halua ja se johtuu just tuosta krapulasta :confused:
Eikä se ole puolustus, Ongelma on ongelma ja se on sitä edelleen :frowning:

no niinpä ja vittumainen ongelma onkin :angry: mä oon joskus ajatellu et keskioluen sais mun puolesta palauttaa alkoihin,en kyllä julkeaisi olla joka päivä töiden jälkeen siellä jonos olutlaatikko kainalos . mut nythän toi on helppoa kun voi käydä eri kaupois välillä huoltamolla tai kioskilla, kaikkialta saa “mietoja alkoholijuomia” jotka tuntuvat vievän “mieron tielle”

enivei mehän ollaan loppupeleis pelkkä veronlähde :laughing: eikä meitä sovi tappaa sukupuuttoon viemällä olut vaikeamman /kiusallisemman hankkimisen taakse :cry:

Ostin vain kolme olutta. Olen juonut niistä yhden ja korkkasin äsken cokispullon.
Kuulostaa hyvältä tähän asti.

Ystäväpariskunta tulee pian rääppimään eilisen grilli-illan jämiä.
“Tuodaanko lisää kaljaa?”

Mitäs luulisitte?

Pidän kiinni kolmestani, kunnes ote kirpoaa. Se ei kirpoa vielä pariin tuntiin ainakaan, mutta puristusvoima puuttuu.
Pahinta on kai, että olen jo mielessäni antanut itselleni luvan neljänteen, ja ehkä viidenteen jos ilta venyy.
Kyse ei ole määrän kamaluudesta, vaan periaatteesta. Se lähtee lapasesta juuri näin ja joka kerta.

Se, jolla on taipumusta alkoholismiin, keksii itselleen helposti pikku harrastuksen. Viinistä se lähtee monilla, joillakin oluesta. Ihan sama mikä juoma se on, koska vaikuttava aine on etanoli kaikissa. Periaatteista (minulla esim: en juo kahta päivää putkeen, en juo yksin) luovutaan yksi kerrallaan ja pikkuhiljaa ongelma pahenee. Onko ihmisiä jotka pysyvät samoissa annosmäärissä vuosikymmeniä? Kai ne tavikset pysyvät. Kun tälle palstalle on tullut, on paha enää lukeutua taviskohtuukäyttäjäksi, kun kerta juominen aiheuttaa päänvaivaa. Se, että joutuu pohtimaan ottaako vai ei ja kyttäämään annoksia, ei ole normaalia. Moni täällä haluaa kohtuukäyttäjäksi vaikka väkisin, mikä on yhtä taistelua, jota jaksaa niin pitkään että luovuttaa.

Tässä jotain pohdintoja, mitä kirjoituksesi laukaisi. Hienoa että avasit sydämesi ja tervetuloa palstalle.

turska, olen samaa mieltä siitä, että tänne päätynyt on jo ylittänyt huolestumisen kynnyksen, mutta en täysin siitä, että tänne kirjoittamaan päätynyt ihminen itse olisi välttämättä vakavalla riskialueella. Itse olen kyllä, mutta alunperin löysin tämän linkin etsiessäni tietoa deliriumin oireista läheisen ystäväni mielen revettyä pitkän ryyppyputken jälkeen. Siinä kai omat taustat, suku, juomistottumukset ja suhtautuminen alkoholiin joutuivat rankkaan syyniin, testit olivat helposti saatavilla, tarinoista oli helppo löytää kiinnekohtia. Pelko siitä, että jos minun viisaalle ystävälleni voi käydä näin, niin voi käydä minullekin, tuli yhtäkkiä aika ikävällä tavalla todelliseksi.

Olen tyytyväinen tähän iltaan. Join kaksi yli tavoitteeni, mutta äsken laskin tölkin kädestäni, toivotin hyvää yötä grilliseurueelle ja sanoin, että minulle riittää. Kieltäydyin ihanista nousudrinkeistä, kehotin laittamaan rastin kalenteriin (“se ei ottanut, vaikka tarjottiin!”) ja sanoin, että aion juoda vähän järkevämmin koska välillä tuntuu, että minä dokaan liikaa. Se oli iso asia sanoa. Kukaan ei nauranut.

Juon vesilasini loppuun ja menen nukkumaan. En haaveile siitä, että voisin luottaa mahdollisuuksiini nauttia alkoholia mukavana pikku seurustelujuomana huolehtimatta riippuvuuteni etenemisestä tai kertakäytön repeämisestä holtittomuuksiin.

Haaveilen siitä, että voin ensi kerralla tehdä saman ratkaisun, ja tuntea kertakaikkista tarpeen puutetta.
Että en juo enää sitä vieläyhtä, vaikka sen tietää, miltä se tuntuisi. Irtipäästämisen ja syyntakeettomuuden tunne on niin houkutteleva, rentous, mitä ei selvin päin koe. Seurueessa se hetki, kun kaikki ovat kännissä ja yhteenkuuluvuuden tunne on kovin tiivis - siihen ei vaadita kuin sihaus ja kulaus. Se oli juuri tämä kalja, minkä jälkeen en olisi enää kyennyt lopettamaan.

Sitä kaljaa juodessa olut ei tosin maistu enää oluelta, vaan tulevan yön synninpäästöltä.

Jännä miten paljon yksinkertaisempaa elämä onkaan kun ei juo alkoholia ollenkaan.

Kävin eilen viemässä minua kännipäissään pahasti loukanneelle ystävälle hänen tavaransa, jotka hän oli töykein sanankääntein käskenyt tuomaan. Olen antanut anteeksi monta kertaa - lähentely-yritykset, mieheni ja ystävieni haukkumiset, kotini ja elämäntapani arvostelun, törkeät puheet, uhkailun. Viimeksi hän meni niin pitkälle, että minä en voi koskaan enää luottaa häneen. En ajattele hänestä pahaa. En ajattele hänestä enää mitään. Minulla ei ole halua eikä varaa päästää alkoholismia niin lähelle.

Oli helvetinmoinen isku nähdä hänen hymyilevän, pyytävän sisään kuin ei mitään olisi tapahtunut. Eikö hän muista?
“Mikä SINUA vaivaa?”, kysyi ystävä ja katsoi suoraan silmiin, vilpittömästi, selkeästi paheksuen loukkaantumistani jostain, mitä hän ei ollut tehnyt. “Mikä sulla oikein on?”

Niin paljon kuin hän on meidän eteemme tehnyt.
Niin kuin hän ei koskaan ikinä ole minua loukannut.
Kato kun sun ukkos sitä ja tätä.
Mä en tarvii teitä.

Ja miten tämä liittyy minun vähentämiseeni?
Kuten käänsin selkäni ja kävelin takki tyhjänä pois siitä tilasta, jossa oikeudet loukata toista ostetaan palveluksilla, ja viinapäissään sanottuja ei lasketa, ja alkoholisti itse on ainoa syytön, niin minä kävelen pois tiistaikolmosen luota.

Hyi helvetti mikä aine.

vittu :exclamation:

näinhän tää menee, pakko edes esittää"en muistamitään/kännisten puheita!". kyllä hän muistaa mutta ei haluaisi muistaa!
mitä hän on teidän eteenne tehnyt? villi veikkaus,ollu känni psykologina jossain riidassa?

ettekä te häntä?
no en kuitenkaan heitä taaskaan ensimmäistä kiveä, koska mulla ei ole siihen varaa. oon itse toiminut molemmilla kolikon puolilla,välillä tuominnu välillä ollut tuomittavana.
voi kun joskus vielä saisi koottua itsensä ja lopetettua tän helvetinmoisen itsensä kanssa painimisen :neutral_face:

Eilen oli stressaava päivä töissä.

Jo kotiin ajaessa suu napsui kun mietin, miten ihanaa on heti kotiin päästyään sihauttaa tölkki auki ja miettiä, että tämä se vasta on elämää. Huolet haihtuvat, kiristävät hartiat rentoutuvat, ihana kylmä humalanmaku kitalaessa. Voisi ottaa jopa kaksi, tosin siihen toiseen tarvitsee jo huonon päivän lisäksi jonkin muun tekosyyn, kuten esimerkiksi saunan. Sen varjolla voi helposti kiskaista kolmannenkin. Sitäpaitsi keskiviikko on pikkulauantai. Herää nyt jumalauta! :laughing:

Kaljan sijaan otin laumani ja lihapullat, painuin pihalle ja nautin tarkoituksellisen ja hävyttömän paljon siitä primitiivisestä yhteydestä, sekunnissa elämisestä ja oppimisen ja opettamisen ilosta, mistä koiranomistajat ovat etuoikeutettuja nauttimaan.

Vappuviikonlopulta jäänyt kasipäkki on edelleen koskematon.
Se on jääkaapissa, kylmänä ja muovikääreisenä.

Luin ketjusi; siinähän olin minä joskus kauan, kauan sitten. Sen voin sanoa, ettet yhtään liian aikaisin ole herännyt. Minäkin laskeskelin ja suunnittelin kaljamääriä, muka kohtuukäyttöä, kantinkontit! Meilläkin sai baarikaapin viinapullot olla rauhassa, toistaiseksi. Tuli sitten sekin, tosin melko lyhyt aika, että väkevätkin kelpasi. Ja se vasta laskemista vaatikin, kun piti varmistaa aamuinen ajokunto. Tokko aina olinkaan vailla promilleja, kävi vaan hyvä tuuri, etten koskaan joutunut puhaltamaan.

Noista ajoista on kohta parikymmentä vuotta. Olen miettinyt, että jos silloin, kun aloin kiinnittää erityistä huomiota juomiseeni, olisin ymmärtänyt lopettaa kokoaan, olisiko elämä ollut parempaa. Ehkä olisi, ehkä ei, tämä nyt kuitenkin on minun elämäni ja kaipa sen on ollut tarkoitus mennä näin. Muuten ihan hyvä elämä, mutta alkoholi, enimmäkseen keskiolut ja välillä viini, rentoutuskaljojen muuttuminen humalahakuiseksi juomiseksi, ovat kuuluneet siihen erottamattomana osana. Voihan olla, että ristikseni olisi sitten annettu jotain muuta, vaikkapa joku muu sairaus.

Pari viime vuotta olen tosissani pohtinut ja yrittänyt lopettaa kokonaan. Aina vain on löytynyt joku sitku-selitys. Vasta tämän vuoden aikana tuntuu jotain oleellista avautuneen tässä asiassa, vaikkei tämäkään ilman repsahduksia ole sujunut. Viimeisin tapahtui kaksi päivää sitten, joten menossa on taas kerran 2. juomaton päivä.

Ja tuo kasipäkki jääkaapissa. Olen minäkin ylpeänä ihaillut juomattomia kaljapulloja jääkaapissa, vaan ei ne lopullisesti sinne ole jääneet :unamused:

Ehkä sinun kannattaisi olla ainakin muutama viikko ihan kokonaan ilman. Näkisit, miten tärkeää tai ei-tärkeää se eämässäsi on.

Itse asiassa pidin puolen vuoden totaalikuivatuksen viime… toissavuonna, ja vaikka se ei fyysistä tuskaa tuottanutkaan, niin huomasin sosiaalisten tilanteiden vaativan varsin tymäkkää kannanottoa omalta päältä. Että kyllä se alkoholi selvästi tärkeässä asemassa on, tärkeämmässä kuin pitäisi. Kivaa oli silti, mutta pisti miettimään.

Huomaan myös, että “nyt ei kyllä pysty” tipattomalle, sillä on festarit/kolmikymppiset/firman bileet/kesäloma - you name it. Uskomatonta, kuinka oleellisessa asemassa alkoholi loppujen lopuksi minullakin on, vaikka en ole ihan rehellisesti pitänyt omaa juomistani kovin ongelmallisena - edes nyt kun kirjoitan tänne. Ei kai se kenelläkään suoraan rappioalkoholismilla alakaan, vaan hiipii kalja kerrallaan asenteisiin ja tottumuksiin.

Vähennystavoitteeni on maltillinen: ei enää viikolla sivuun ajokunnosta, ei lainkaan kovaa humalaa.
Harkinnassa on myös tipaton heinäkuu. Pitäisi onnistua, jos ei kerran ongelmaa ole, sano. :confused:

“Meinasitko vetää huomenna perseet?”
Joku sentään kysyy, eikä oleta. “No e.”

Testit kertovat lukuina, mikä on liikaa. Ne kertovat alkoholiriippuvuuden tason ja antavat osviittaa siitä, missä omat juomistottumukset ovat menossa.
Mutta mistä tietää, olenko juuri minä yksi niistä ihmisistä, joille kohtuukäyttö on karjakuja alkoholisoitumiseen?
Mistä sen voi tietää, ennen kuin on yksi lehmänperse nenän edessä, röhkivä turpa selän takana ja mahdollisuus kääntymiseen mennyttä?

Olen lukenut koko keskustelualueen läpi, ja tiedän, mikä kirosana on pyrkimys kohtuukäyttöön ja kuinka petolliseksi se on monilla osoittautunut. Tiedän myös, että ainoa täysin riskitön tapa käyttää alkoholia on pysyä kokonaan erossa siitä. Totuus on, että minä en halua luopua alkoholista kokonaan. En ole valmis. Haluan voida juoda olutta. Voiko sen mahdollisuuden alkoholisoitumisen kannalta riskittömään juomiseen itselleen ostaa tipattomilla kausilla, rajoilla ja itsetarkkailulla, jos ei ole koskaan käväissyt pohjalla? Tuleeko tästä ketjusta rasittava, palstalle oikeastaan kuulumattoman, alkoholisoitumista perusteetta pelkäävän eleonooran tilitys, vai monille tuttua taantumusta kohti vääjäämättä etenevä tarina?

Tunnen itseni etuoikeutetuksi, sillä en ole koskaan kokenut tilannetta, jossa en pystyisi lopettamaan juomista tai jossa se olisi raunioittanut elämääni. Olen saanut katsoa vierestä, kuinka muut romahtavat. He eivät ole tyhmiä, heikkoluonteisia, vastuuttomia, huonosti kasvatettuja tai traumatisoituneita. Heillä on yksinkertaisesti ollut jano, joka ei ole ehtinyt sammua ennen kuin maallinen maja tai mieli on pettänyt.

Onko se jano minullakin?
Kertokaa minulle, mistä sen voi tietää?

Moi
Sen huomaa siitä että “hiipien” määrät alkaa kasvamaan. Otankin nyt sixpackin sijaan 8 packin ja 8 packin sijaan mäyräkoiran jnee… :wink: . Toleranssi alkaa ikää myöden kasvamaan. Siksi on hyvä että jo nuorena alkaa miettimään juomis tottumuksia. Se vaatii itsehillintää ja elämän täyttämistä työllä ja harrastuksilla. Itsellä loppui
“läträäminen” kun lapset syntyivät. Nyt he ovatkin jo aikuisia :slight_smile: ja Olut tölkit rupesi hiipimään kotiin myös arki-iltaisin :imp:

,

Tekisi mieli lisätä tuohon lauseeseen muutama “vielä” tai "toistaiseksi.

Ei kannattaisi verrata omaa tilannettaan muihin, varsinkin kun sinulla on ilmeisen rankkoja vertauskohteita lähipiirissä. Ja pohja on jokaisella omansa. Vain pieni osa alkoholisteista menettää työnsä, perheensä, terveytensä, ystävänsä. Suurin osa meistä näyttää ulospäin ihan tavan tallaajilta. Usein edes läheiset ihmiset eivät välttämättä tiedä, minkälaisen ongelman parissa toinen sisimmässään kamppailee. Luulenpa, että minuakin joku saattaa kadehtia päällisin puolin menestyksekkäästä elämästä. Kunpa tietäisivät…

Jatka vaan pohdiskeluja ja lueskele tätä plinkkiä, ehkä sinulle selviää jotain tärkeää :smiley:

Lämpimät kiitokset vastauksista! :smiley: Strategiapalaverin pitäminen yksin itsensä kanssa tämän asian tiimoilta on melko turhaa, joten tästä on minulle oikeasti apua.

Lienee selvää, että minulla ei ole koskaan mahdollisuutta siihen, mitä oikeastaan kadehdin - sitä, ettei alkoholilla tai raittiudella ole omassa elämässä merkittävää roolia. Ettei edes tiedä montako päivää on ollut ottamatta tai montako annosta juonut, tai ei tarvitse miettiä avaako kaljan vai cokiksen, koska se ei ole merkityksellistä ja nollapäiviä on vuodessa joka tapauksessa yli 350. Äitillä on sama homma, hän ei juo juuri koskaan, eikä ikinä yli kahta annosta, mutta hän tietää tasan tarkkaan montako on mennyt, ja pelkää meidän muiden silmiin irrationaalisesti sortuvansa ryyppäämään kuten isänsä, siskonsa ja veljensä.

Olen aina luullut, että äiti pelkää menettävänsä kontrollin ja alkavansa käyttäytyä hupsusti.
Ehkä hän pelkää sittenkin sitä, miten hyvältä se annos tuntuu, ja miten paljon paremmalta tuntuisi seuraava.

^ Tuohan kuulostaa hyvältä, eleonoora. Mutta oletko siis sitä mieltä että sinulla on kuitenkin jonkinlainen alkoholiongelma :question:

Riskikäytön alarajaksihan on jotkut viisaat säätäneet max. 5 annosta yhdellä kertaa ja max. 16 annosta viikossa.
Audit- ja Sadd-testit on muuten jänniä tehdä. Ootko tehnyt?