Olen (taas) lähdössä kuntoutukseen. Ne ovat mulla menneet lähes aina moitteetta,mutta ongelmat ovat alkaneet kun rajat ovat hävinneet. Pisin aika mitä olen ollut putsina kuntoutuksen jälkeen on puoli vuotta. Ja tämäkin oli poikkeus. Yleensä kestän putsina max. kaksi viikkoa.
Mitä pitäisi tehdä? Haluan putsin elämän ja haluan vaikkapa töihin tai opiskelemaan mutta aina on päihteet tuhonneet suunnitelmani. Olen myös ollut NA:ssa mukana ja kokeillut lähes kaikkea. Olenko vaan tuomittu vetämään roinaa loppuelämäni?
Tärkeintä olisi kaiketi hankkiutua tyystin eroon niistä käyttävistä tuttavista. Eihän sitä menoa kukaan kestä selvinpäin pitkää aikaa. Sulla vain taitaa olla ongelmana, noinkin pitkällä ja intensiivisellä käyttöhistorialla, että niitä ns. kunnollisia kavereita ei ole, eikä niitä nyt välttämättä tuosta yks kaks vain hankitakaan. Yksin ei myöskään ole ihmisen hyvä olla, siinä vasta alkaakin vetää jo ihan pelkkään yksinäisyyteensä. Tai näin kai yleensä, jotkut toki viihtyvät mainiosti erakoinakin. Jos sulla on edes jonkinlainen ei-käyttävä ystäväpiiri, niin pysy vain niiden seurassa. Ei sekään tosin välttämättä auta. Paska homma tosiaan, jollet tunne kuin narkkeja .
Pöh, eipä tästä neuvonnasta paljoa tainnut olla apua. Isosti tsemppiä kuitenkin kuntoutukseen ja jatkoon sen jälkeen .
Kiitokset Winstonille. Ainoa taho mistä uudessa kaupungissa löytäisin uusia kavereita olisi NA. En vain tiedä miten siellä suhtaudutaan korvaushoitoon. Mutta NA:n tekstissäkin lukee: “Ainoa jäseneksipääsyvaatimus on HALU lopettaa käyttäminen”. Mutta silti ryhmissä törmää aina mustavalkoajatteluun. Jotkut kieltävät mielialalääkkeetkin ja jotkut ottavat huonon omatunnon jo buranasta. Tämähän on täysin naurettavaa. Periaatteessa NA on loistava juttu. Käytännössä se ei vaan toimi läheskään niinkuin pitäisi.
Mulla ei ole muuta kokemusta NA:sta tai AA:sta, kuin mitä kaverit tai tutut ovat kertoneet. Toiset tykkäävät, toiset inhoavat, mutta mä henk.koht. siis ihan näiden kuulopuheiden perusteella, suhtaudun erittäin skeptisesti siihen touhuun. Jos se jotakuta auttaa, niin hyvä homma, mutta mun juttu ei kyllä taitaisi olla.
Moni ihminenhän on loppuelämänsä korvaushoidossa(Vai onko se sitten ylläpitohoitoa?) ja juuri sen turvin pystyy tekemään työtä, opiskelemaan, huolehtimaan perheestä ja yleensä elämään sitä ns. normaalia elämää. Tarkoitan näitä, jotka todella ovat hoitoon sitoutuneita, eikä mitään oheiskäyttöä tmv. ole. Mun mielestäni sellaiset ihmiset ovat lopettaneet narkkaamisen, vaikka se lääkitys siellä taustalla olisikin. Jos toinen vaihtoehto on se, että viettäisi päivänsä säätämällä ties mitä roinaa ja roikkuisi narkkiporukoissa rikostelemassa, niin parempihan tuo ensin mainittu on. Kyllä sitä muutkin ihmiset, esim. diabeetikot, tarvitsevat elinikäistä lääkitystä, eikä kukaan siitäkään valita.
Noh, jos NA-usko on tarpeeksi vahva, niin kai sen avulla sitten selviää pahimmastakin hammassärystä ilman ainoatakaan Buranaa ja pahat tulehduksetkin paranevat ilman antibiootteja .
En halua dissata NA:sta tai AA:sta apua saaneita, mutta tuli tästä vielä mieleen täällä Plinkissä kirjoitteleva SoiKannel, se raitistunut alkkis, joka jossain taisi mainita, että jotkut raitistuneet alkoholistit ovat jopa sitä mieltä, että Antabusta ei saisi käyttää raittiutensa tukena, kun sellainen ei ole muka oikeaa raittiutta, joka lähtee omasta itsestä. Hohhoijaa. Mietinpä vain, että mitkä keinot sitten ovat hyväksyttäviä siinä päihteettömänä pysymisessä. Saako edes urheilla, noin kärjistetysti sanottuna siis. Pääasia kai se on, että pysyy kamasta tai viinasta erossa, olivatpa keinot mitä hyvänsä.
Mä oon sitä mieltä että NA on hyvä juttu, kunhan oma identiteetti käyttämisen suhteen on kunnossa. Hälläväliä miten muut määrittää käsitteen raittius.
Omalla kohdalla olen vuosien myötä ymmärtänyt että jotenkin se pää on pidettävä kasassa. Raivoraittius on jokaiselle eri asia. Mulle se tarkottaa sitä että syön lääkärin määräämät bentsot ahdistuneisuuteen jotta pystyn normielämään. Hyvin on mennyt.
Enkä ota edes huonoa omatuntoa siitä, että nollaan pääni joskus 2kk välein bileissä yms. Jotkut tietenkin tuomitsisivat omalla kohdalla tämän. NA:ssa tuskin on tarkotus tilitellä mitä käyttää ja miksi. Teemana on miten on päässyt eroon elämäntavasta joka rupesi aikanaan syömään vakavastikin terveyttä.
Pointti on se että normielämä luistaa. Eli tekee päivisin jotain ja nukahtaa kohtuu ajois herätäkseen taas siihen päivärutiiniin.
Mulle se oli alkuun vaikeaa. Näin koko ajan unia käyttämisestä mitä roisimmilla tavoin. Oli suuri työ pakottaa aivot ajattelemaan positiivisesti siitä, että ei käytä, vaikka kämpillä tylsistyisikin. On se sinänsä jo niin iso askel. Sitten kun sai jo ilonpilkahduksia muustakin kuin roippeesta, niin se oli upea askel. Tällaisista asioista, ma luulen, myös NA on kiinnostunut: jengin kokemuksista siitä, että voi nauttia aidosti muustakin elämästä.
Aloittaja, et ole mielestäni toivoton. En tunne kirjoituksiasi kauheasti mut sanoisin silti, että et ole toivoton. Historiasi on vissiin niin pitkä, että mä katson olevan ihan normaalia ajatella “olenko ns. tuomittu kiskomaan loppuelämäni.” Mäkin ajattelin niin… Kun lopettaa, niin mä koin erittäin helpottavaksi rauhottavat, vaikka nistinaivoillani kelasin alussa et “ei nää ees potki.” Kun pikkuhiljaa omalla vakaalla päätökselläni ja rauhottavien avustuksella aloin huomaamaan kivoja, pieniä asioita ihan normielämässä, ja että pystyin duunailee asioita ja rytmikin asettui uomiinsa, niin se tuntu rohkasevalta. Sen jälkeen asiat pikkuhiljaa helpottuu. Ihan oikeesti. :—)
ANNA PALAA, hiljaa hyvä tulee, niin klisee mut perkele totta.
Oletko koskaan käynyt NA:ssa? Tuo sun ajatuksesi kuulostaa järkevältä. Juuri siksi se ei valitettavasti kaikkiin NA-/AA-ryhmiin sovellu… Ne kun perustuvat siihen että on tunnustettava oma heikkoutensa sairauden suhteen ja luovutettava tahtonsa korkeamman voiman käsiin. Siinä ei siis järjellä ja logiikalla ole enää mitään tekemistä, ne ovat täysin verrattavissa uskonlahkoihin.
Silti, olen sitä mieltä että NA-/AA-ryhmät voivat olla todella hyviä! Ja komppaan tuota Winstonin postausta siinä että kukin tavallaan, jos ilman päihteitä pystyy olee niin se on pääasia. Itse olen monen vuoden jälkeen taas kiinnostunut ajatuksesta lähteä ryhmiin, hakeakseni sieltä vertaistukea ja sosiaalisia kontakteja. Asun mulle uudessa ja vieraassa kaupungissa vailla kavereita, niin voisin saada ryhmistä paljonkin apua uuteen eläääni. Pitää vaan yrittää ikäänkuin poimia sieltä ne minulle sopivat palaset ja suodattaa sopimaton pois, muistaen silti kunnioittaa muiden ryhmäläisten näkemyksiä.
Jotkin ryhmät ovat hyvinkin kapeakatseisia käytön suhteen, eivätkä hyvällä katso jos ryhmissä käy jos ei ole raitis ryhmän määrittelemällä tavalla. Itse silloin kauan sit kävin Turun ryhmissä, ja silloin siellä oli juuri tällaista todella kapeakatseista touhua. Lääkkeiden käyttöä ei suvaittu lainkaan, alkoholin käyttö oli jakanut ryhmän kahtia - toiset käyttivät silloin tällöin, toiset olivat absolutisteja eivätkä kyenneet hyväksymään muiden käyttöä. Korvaushoitolaisia ei ryhmissä silloin vielä ollut.
Eli jos Maago siellä päin alat niissä käymään, niin toivon että asiat olisivat siellä jo muuttuneet! Kerropa ihmeessä kokemuksistasi jos niihin kokouksiin päädyt, olisi tosi kiinnostavaa kuulla millaista siellä nykyään on. Luulisi ainakin että nykyään kun se k-hoito kuitenkin niin yleistä jo on, niin olisi myös ryhmiä, joissa k-hoitolainenkin voisi saada tarvitsemaansa tukea käytön lopettamiseen muuna kuin lääkkeenä, ilman että sen vuoksi suljettaisiin ulkopuolelle. Jos/ kun saan itse aikaiseksi sen ryhmään menemisen, niin raportoinpa sitten minä ainakin omista kokemuksistani. Ainakin kun katsoin jo niitä aikoja, niin sekä Turussa että Helsingissä näyttää kyllä olevan tosi paljon eri ryhmiä, niin toivotaan että sieltä meidän kaltaisillekin sopivat löytyisi!
[size=150]Paljon onnenpotkauksia sulle vaan Maago! [/size]Koska oot sinne kuntoutukseen lähdössä, ja miten pitkäksi aikaa? Ei ketään ole tuomittu vetää lopun ikäänsä, ei edes sinua! Sulla on nyt useita epäonnistuneita kokemuksia takanasi, mutta koita käyttää niitä jotenkin voimavaroina, sen sijaan että ajattelisit niiden olleen jotenkin hukkaan heitettyä aikaa. Varmaankin ne on ollu niitä harjoituskertoja, joita oot tarvinnut, jotta nyt tällä kertaa pääset hoitaa homman kotiin? Oot tavallaan käyny etukäteen tasoittamassa latua, ja nyt tällä kertaa pääset vauhdilla luistaa maaliin!
Vaikka eihän sitä mihinkään “maaliin” koskaan tule. Ei tule “valmiiksi ihmiseksi”. Aina löytyy uutta opittavaa, ja jossain huomaa menneensä takapakkia. Mutta se että pystyisi olee ja elää ilman aineita, on sen kaiken oppimisen perusta. Tai silleen mä näen että kun jättää vetämisen, pystyy vasta alkaa opettelee elämään. Pitää vaan uskaltaa myöntää olevansa tosi avuttomassa tilassa, olla itselleen rehellinen. Jos ei kykene katsoo itseään sellaisena kuin on, jos on siihen liian ylpeä, on pakko lähtee taas sumentaa maailmansa ja mikäs sen helpompaa kuin ne vanhat ja tutut tavat?
.
.
.
