Aika katsoa totuutta silmiin

Kyllä siitä kyttäyksestä pääsee, kunhan saa toisen pois elämästä ja uskoo vihdoin itse ettei juuri mikään lupaus pidä eikä totuus kanna. Mä olen oppinut valehteluakin kestämään, tiedän et mies on niin rutinoitunut siihen ettei osaa enää puhua totta edes selvänä. Ja mikäs siinä on, jos kertoo totuuden, ni mä nalkutan tai ainakin kritisoin. Jos taas valehtelee ja jää kiinni myöhemmin, ni tekee mut surulliseksi. Eli kumpi on sille helpompi…? Sama se on kyttäämisessä, mulle siitä tulee paha mieli kun saan valheesta kiinni. Ei sille. Nykyisin se on vielä hyödytöntäkin kun en alunperinkään usko muuta kuin pahaa, ainoa vissiin mistä enää hämmästyisin on ruiskut.
Kun on noin mennyttä jo, niin häpeä, syyllisyys ja empatia ovat vain turhia täytesanoja pölyisessä sanakirjassa. Tai wikipediassa vissiin näin nykyaikana :laughing:

Mulla on vielä pitkä matka tähän, mutta onneks on edes jotain mitä tavoitella :slight_smile: Mä ihan tosissani vielä uskon kaikki miehen puheet, miten se haluaa nyt elää raittiina, kunhan ei tarvitse elää ilman mua ja lapsia (toinen ilmottelee olemassaolostaan mahassa, muks). Tottakai oon saanut katsella sitä katuvaa miestä ja esitystä “miten hän kyllä pystyy olemaan selvänä” Mutta silti olen pysynyt päätöksessäni ja muutto koittaa huomenna. Eli kuitenkin takaraivossa kolkuttaa ajatus että ne puheet on ihan shittiä, mutta helpompaa on kun en ajattele asioita liian syvällisesti nyt.
Tää on ihan outo kupla missä elän, ja jatkossa täytyy yrittää keskittyä siihen että pystyn vetämään rajan miehen ja mun elämän välille. Miten siinä sitten mahdan onnistua :question:

Kyl se tulee ihan itekseen. Kunhan arki lähtee rullaamaan niin sitä on vetänyt jo aamulla suunnitelman päivän hommista. Ennenpitkään mies on vaan se ylimääräinen häiriötekijä, jolle kannattaa asettaa käymisehtoja (kuten vain ja ainoastaan selvänä ja ennakkoilmoituksesta) Sit jos on sovittuja tapaamisia tms. niin niistä pitää vaan kiinni. Tulee sit sellainen ilta kun sopii ja sillä siisti.

Ja katumusjuttu on tuttua. Seuraavaksi tulee kiukkuja ja sitten taas surua ja niin edespäin. Mitkäs ne shokin seitsemän vaihetta olivatkaan…? :sunglasses:
Eipä siinä mitään, jos skarppaa ja laittaa itsensä kondikseen, ni katsotaan sit. Meillä ainakin päinvastoin painui vielä alemmas, eli turha vaiva oli noilla jutuilla… :unamused:

Toi miehen katumus on vaan niin pirun uskottavaa. No ehkä pohjaa pois vie hiukan se, että sattuu katumaan just viikkoa ennen kun olen muuttamassa pois. Mutta silti…olis niin hitsin helppoa uskoa noita puheita ja jatkaa suhdetta, mutta oletettavaa on että sama rata jatkuisi taas ehkäpä jo noin viikon kuluttua. Kun sattumoisin kaksi viikkoa on ollut selvänä olemisen raja. Sen jälkeen ukolla kiristää jo niin paljon hermoa, että pulloon on tartuttava.

Miten se rajan vetäminen sitten onnistuu lasten kanssa. Varmaan aluksi lipsun ja haen oikeaa linjaa. Entäs lapsen meno isänsä luokse? Miten tähän suhtautua, jos ei kuitenkaan ole takuuta, että toinen olisi selvinpäin? Vitsi mitä opettelua, kun toinen tulee kuitenkin olemaan isän roolissa osa meidän elämää koko lopun ikää.

Niinhän se on uskottavaa, mut ei se erilleen muuttaminen vielä mikään loppu ole jos toinen oikeasti haluaa muuttua. Jos on muutaman kuukauden itsekseen ja toteaa et hitto, perhe on tärkeämpi kuin pullo, niin sit mietitte uudestaan. Valitettavan harvalle vaan vissiin niin käynyt… :frowning:

Ja lasten suhteen ne rutiinit muotoutuu vähitellen. Meidän on vielä niin pieni, et isän pitää olla skarppi. Siksipä isä tulee tänne ja mä lähden, tsekkaan sen lähtiessäni et mikä on kunto. Sama se et voi hakea sovitusti hoidosta, mut soitan ennenkuin hakee ja annan ohjeita + kuulostelen. Itse en menemisiä sovi ennenkuin on joko tarvittaessa varahoitopaikka tai mahdollisuus ottaa tarvittaessa mukula mukaan. Eli mä joustan edelleenkin eikä mies. Mutta pääasia on se, et mies pilaa vain sen yhden illan mikä on sovittu, eikä kaikkia iltoja… Jos ei tänään sovi sille, niin ei meille sovi huomenna. Katselkoot uudestaan viikon päästä sit.

Nyt mä painun laittelemaan loput tavarat laatikoihin. Muuttoapu tulee aamulla yheksältä.

Jospa sitä jo huomen illalla sais tän koneen laitettua kasaan…voi olla ettei jaksa…

Hei.

Sinun tulee oikeasti miettiä ja olla varma, ettei lapsi ole yksin isän kanssa mikäli isä juo! Kokemuksesta voin kertoa että se jättää arvet lapseen. Joku voi sanoa, että lapsi tarvii myös isäänsä, niin varmasti - mutta ei sillon jos isä(tai äiti) juo! Pitäkää hyvä huoli lapsistanne, ilman alkoholia!

Olen eronnut. Oli pakko kirjoittaa se tohon ensimmäiseksi. Mä en kertakaikkiaan pysty hyväksymään asiaa. Nämä ensimmäiset päivät uudessa kodissa on ollu todella vaikeita. Pystyn olemaan ihan normaalisti kun on jotain tekemistä. Heti jos pysähdyn, ajatukset lähtee vyörymään mielessä ja saan pyyhkiä kyyneleitä silmäkulmista. Koko ajan meinaan olla kännykkä kädessä ja soittaa miehelleni että rakastan sua, tuu tänne. Mutta pakko on olla kova. Itseni takia, lapsemme takia ja sen tulevan lapsen takia, joka ei onneksi ole joutunut kärsimään samaa mitä me. Kaikesta huolimatta syytän itseäni, ja välillä ajattelen, että olenko vain kuvitellut alkoholi ongelman miehelläni. Tällä hetkellä joudun oikein palauttamaan ajatuksiini kaiken sen pahan mitä alkoholi on tuonut tullessaan.
Tässä huomaa olevansa todella heikko. Siis aika hel–tin heikko. Mä en käsitä, miten joku alkoholi voi olla miehelleni tärkeämpää, kuin oma perhe. Ja mä olen vaan yrittänyt korjata kaiken rakkaudella. Eikä se riittänyt. Mä toivon että pystyn joku päivä lukemaan tätä omaa ketjuani ja tajuamaan että olen tehnyt sen parhaimman ratkaisun.

Hei! Luin juuri koko viestiketjun ja haluan vilpittömästi onnitella sinua rohkeasta päätöksestäsi! Teit sen ainoan oikean ratkaisun. Varmasti tuntuu aluksi kurjalta pitkänkin aikaa, kun olet vielä raskaanakin, mutta yritä keskittyä niihin asioihin, jotka ovat nyt paremmin.

Elämme niin läpikotaisin alkoholimyönteisessä kulttuurissa, että miehesi kaltainen käytös on lähes hyväksyttävää, vaikkei sen missään nimessä tulisi olla. Lasten ei tule nähdä vanhempiaan humalassa. Lasi shampanjaa perhejuhlissa on eri asia kuin tölkki kaljaa ruokapöydässä arkipäivänä. Itse olen etsiytynyt palstalle taas parin vuoden tauon jälkeen tipattoman tammikuun merkeissä. Tuntuu niin hyvältä, kun ei tarvi kaataa itselleen sitä viinilasillista illalla, etten aio palata tissuttelijaksi kuun vaihduttuakaan. Raittius itsessään on jo palkitsevaa.

Minulla ja miehellä alkoholinkäyttö on aina ollut mukana kuvioissa. Ennen lapsia elimme baarielämää. Lasten jälkeen mies unohti baarit ja alkoi nautiskella kotona. Lasten hieman vartuttua liityin taas seuraksi. Kohtuukäyttäjänä on kuitenkin vaikea pysyä. Aloin palkita itseäni lasillisella saatuani lapset nukkumaan ja määrät kasvoivat koko ajan. Nyt olen siis täällä opettelemassa uudenlaista elämää. Mieheni juo entiseen malliin ja vasta nyt tajuan, kuinka hirvittävän paljon hän juo ja joka ilta. Hän ei varmaankaan ole alkoholisti, mutta ehdottomasti suurkuluttaja. Hänellä ei myöskään ole aikomustakaan lopettaa juomista. Lapset eivät näe hänen juomistaan, koska ovat nukkumassa, mutta krapulainen iskä nukkuu aina aamulla pitkään. Aamutoimet ovat alusta asti olleet minun vastuullani. Mies vetoaa siihen, että hän tekee iltavuoroa ja menee nukkumaan vasta aamuyön puolella. Niin kai, kun juo ja surffailee netissä tuntitolkulla!

Sairaalla tavalla olen katellinen teille, joiden mies häipyy ryyppyreissuilleen tai juo keskellä päivää. On ainakin selkeät sävelet. Meillä mies ei tunnista itsellään ongelmaa, koska käy töissä ihan normaalisti ja vaimo hoitaa lapset. Olen siis varmaankin osasyyllinen, koska mahdollistan hänen elämäntapansa.

No joo… nyt tuli taas omanapaista höpinää, kun piti vain tsempata lyhyesti. Onnea uuteen parempaan elämään! Muista myös surra rauhassa, ettei mitään jää käsittelemättä.

Sevilla, monta juovaa alkoholistia on rakastettu sydän pakahtuen ja rukoiltu polvet ruvella. Niin se meni minunkin kohdallani. Ei se auttanut. Minä join edelleen, koska riippuvuus alkoholista oli liian kova voitettavaksi. Juomisesta oli tullut pakkomielle. Siihen ei auttanut mikään, ennen kuin olin menettänyt kaiken paitsi henkeäni. En näet uskaltanut edes ampua itseäni, vaikka olisin halunnut. Täydellisen tyhjyyden ja henkisen pimeyden kohdatessani vasta suostuin ottamaan avun vastaan ja raitistuin. Oli muututtava ja minä muutuin. Menneet ihmissuhteet eivät palaa takaisin, eikä tarvitsekaan. Emme enää osaisi elää yhdessä, koska muutos on ollut niin suuri, molempien kohdalla.

En toivota tsemppiä monestikaan, koska se ei auta ainakaan siinä vaiheessa kun kärsitään samojen seinien sisällä. Nyt toivotan, koska olet rohjennut ottaa sen ainoan askeleen joka voi auttaa sinua itseäsi ja sitä kautta lapsiasi. Tuota juoppoa se ei todennäköisesti auta. Vain aniharva alkoholisti selviytyy…

Siitä se lähtee, elämä joka ei pyöri miehen sairauden ympärillä. Sun ja lastesi tulevaisuus.

Ja onko syyt siihen pahaan oloon se et tunnet epäonnistuneesi? Luovuttaneesi? Mä voin kertoa et se et ollut sinä. Mies luovutti ja epäonnistui perheensä suhteen, et sinä. Sä taistelit itsellesi ja lapsillesi terveen elämän. Sanon taas kerran, ei ole sen vahvempaa jätkää koko maailmassa kuin äiti.

Kiitos kaikille rohkaisevista sanoista!

Täytyy myöntää että olin heikko ja lähetin miehelle viestin. Hän soitti minulle ja kertoi itkeneensä nämä muutamat päivät. Hän oli pahoillaan, ettei ole pystynyt olemaan minulle se mies mitä olisin halunnut. Totesin että ainut mitä olen pyytänyt on raittius. Äänestä kuulin miehen olevan humalassa. Puhelun jälkeen tuli tyhjä olo. Tää suunnaton kaipaus katosi ainakin hetkeksi johonkin.

Tällä hetkellä tunnen riistäneeni lapsiltani isän. Ja tähän liittyen tulee ne ajatukset, että olenko vain kuvitellut kaiken. Ehkä tuo tämän päiväinen puhelu taas hieman palautti maan pinnalle. On vaan niin vaikeaa nähdä pieni lapsi kysymässä, että koska isä tulee kotiin. Tottakai hän ajattelee että tämä koti on myös iskän koti. Olen yrittänyt varovasti puhua lapsen kanssa. Mutta jotenkin koen, että on helpompi käydä asiaa läpi sitä mukaan, kun lapsi itse esittää kysymyksiä. Onneksi olen aina yrittänyt pukea lapsen kanssa tunteita sanoiksi. Tämä pieni ihminen osasi sanoa, että tuntuu pahalta kun iskä ei tule kotiin. Ja niin tuntuu minustakin.

Nyt lapsellasi on onneksi vielä mukavat mielikuvat isästään ja ilmeisesti myös yhteiselostanne. Hyvä niin. Minun isommat lapseni ovat saaneet nähdä, kuulla ja oppia ihan liikaa näiden kuluneiden vuosien aikana. Yleensä vanhempien ero on lapsille järkytys. Minäkin luulin sen olevan omilleni, mutta molemmat ovat vain helpottuneita. Paljon parempi, että ymmärsit tehdä päätöksesi ajoissa.

Eihän mikään estä miestäsi raitistumasta ja olemasta sinulle se mies, jonka haluat. Mutta mutta. Matkassa on se mutta, että alkoholista pitäisi luopua. Useimmille se uhraus on juuri se ainoa, johon he eivät voi suostua. Ihan mitä muuta vain, mutta ei sitä.

Et sinä riistänyt lapsiltasi isää. Alkoholi teki sen yhdessä miehesi kanssa. Jos olisit jäänyt suhteeseen he yhdessä olisivat vieneet lapsilta ainakin puolikkaan äitiäkin. Tässä sitten käytäntö eikä teoria. Onneksi elämä on nyt tasaantunut paljon. Lepoa, ruokaa, mukavaa tekemistä. Ajan kanssa helpottaa. Keskustelu jonkun ammattilaisen kanssa voisi tehdä hyvää. Kirjoita tänne, lueskele vanhoja ketjuja. Pikkuhiljaa alkaa helpottaa.

Hyvät kanssaihmiset, mitenhän tähän asiaan nyt suhtautuis?
Kun toi rakas alkkarini josta tosiaan tein pesäeron viikko takaperin, on ollut nyt kovin katuvaa miestä. Kertonut itkeneensä…ok…ihan normaalia. Mutta eilen kun puhuimme puhelimessa oli mies selvästi juonut, ja tänä aamuna sitten kertoi varanneensa ensi viikoksi lääkäriajan. Haluaa kuulemma mennä keskustelemaan alkoholin käytöstään ja aloittaa antabuksen. Siis häh? Me ollaan eletty yli seitsemän vuotta alkoholin huuruista elämää ja mä en nyt ihan ensi kuulemalla usko tota asiaa.
Onko tää vaan sitä, että ukko on huomannut, että kappas, perhe muuttikin ihan oikeasti muualle. Vai voiko todella näin pienessä ajassa mies alkaa ymmärtämään tekojensa seurauksia?
Ja mä kun ole heikko, niin heti kuvittelen että kyllä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu. :confused: Siis läheisriippuvuus pukkaa pintaan pahemman kerran.
En mä kyllä miehelle mitään sanonut, enkä aiokaan. Sen verran pitkälle tässä on kyllä menty. Voi voi tätä ihmismieltä. Taidan taasen kerran vaan huijata itseäni :frowning:

Ja piti vielä lisätä, että mukavaltahan tää heti tuntuu. Kun alkaa elättelemään toiveita, niin suru unohtuu…

Toivoa voi, mutta luottaa ei kannata. Mä väsyin jo niihin toiveisiinkin, kun aina niistäkin tipahti maanpinnalle.

Mut mikäs siinä, ei mikään ole lopullista tässä elämässä, kuin ehkä kuolema. Eli jos mies ottaa itseään niskasta kiinni, hoitaa kuntoon fysiikan, psyykkeen ja alkaa ottaa vastuuta elämästään. Osoittaa et on hyvä etäisä ja tukee sua. Mikäs sit estää joskus viel kokeilemasta uudestaan? Meil mä vähän kans toivoin tota, mut pahemmaksihan se tilanne meni kun ei ollut kukaan edes nalkuttamassa enää… :confused:

Kauniita ajatuksia. Raadollisesti muistutan ja kerron kokemuksesta, että nuo asiat eivät toteudu parin, kolmenkaan kuukauden pikakurssilla…

Ihan järjellä ajatellen en kyllä itsekään edes ajatellut noin. Ja nyt kun olen asiaa tarkemmin ajatellut, en oikein usko miehen kykenevän vielä raitistumiseen. En usko hänen haluavan sitä tosissaan, ehkä hetkellisesti, mutta kuten hän itse minulle totesi ennen joulua niin viesti oli selvä: “Juomista en lopeta ikinä…” Eron tuoma alkushokki saa ehkä ajattelemaan toisin, mutta entäs kuukauden kuluttua. Tai kahden, tai vuoden…juomattomuutta kun pitäisi jatkaa.

Onkos sulla exjuoppo jotain omaa ketjua tms jossain? Ihan mielenkiinnosta kävisin lukasemassa.

Ei ole omaa ketjua. Kunhan häsleeraan milloin kenenkin ketjussa. Piruuttani. :sunglasses:

Ihan oikeasti; yritän kertoa omaa kokemustani siitä, miten umpikiero venkula on juova alkoholisti. Ei se sitä ihan tahallaan ole. Sattuu vain sairastamaan tautia, jossa pää on sekaisin kuin vanha seinäkello jopa siinä määrin, että juoppo uskoo itse olevansa terve ja että kaikki muut ovat veemäisiä ja ihan sekopäitä. Ei mitään uutta auringon alla, onhan suljetuilla osastoillakin pilvin pimein Jeesuksia, Napoleoneita ja Aleksanteri Suuria…

Sitäkin yritän eptoivon vimmalla tuoda julki, että alkoholisteista posisiivisenkin arvion mukaan “jopa” pari prosenttia selviytyy raittiiksi ja heistäkin jokainen jää enemmän tai vähemmän omituisten otusten kerhoon.
No tämähän ei mene perille, koska jokainen alkkarin läheinen odottaa lottovoittoa, eli sitä, että juuri hänen hörhönsä kokisi ihmeparantumisen. Tuon “lottovoiton” todennäköisyys on arkisesti esitettynä seuraavanlainen:
Kun lähdet säkki päässä kävelemään Hämeentietä Lahteen ja koko matkan aikana kopaset sattumanvaraisesti yhden kerran kädelläsi maan pintaa. Jos käteesi sattuu lompakko, olet voittanut…

Musta on ihan hienoa että joku täällä palauttaa vähän maanpinnalle ja kun puhutaan alkoholismista niin tietää mistä puhuu…vaikka me läheiset ei sitten aina oltaiskaan ihan samaa mieltä :unamused:

Ollaan me ainakin toivorikasta kansaa, jos ei muuta :wink: