En voi olla ainoa täällä, jolla ei ole toistuvia hoitojaksoja, antabuskuureja, vuosien rankkaa ryyppäämistä ja kaikenlaisten aineiden sekakäyttöä. Missä on esim. ne naiset, joista kirjoitetaan lehdissä? Ne, jotka tekevät työnsä ja huomaavat että oho, tulipas tässä tissuteltua 20 vuotta, viimeiset 10 hanapakkauksen kanssa, tarttis tehrä jottain? 
Täällä kirjoittavia tuskin saa lehteen… 
No, ne lehtijutut ovat kai yleisimmin kysely/tilastopohjaisia, mutta ehkä kuitenkin kirjoitin ihan ymmärrettävästi ihmettelyni?
Voihan moni myös pitää kulissia pystyssä ns.arkielämässä,pitkään on kaikki ulkoisesti ok.
Kyllä toki myös Päihdelinkin kirjoittelijat ovat voimakkaasti edustettuina aikakausilehdissä, Alibia vaan kaikille kestotilaukseen. 
Noh minä olen normaali työssä käyvä mies (naisesta en mene), joka huomasi juovansa liikaa ja yrittää saada sen hallintaan ennen kuin se vaikuttaa töihin. Enemmän tai vähemmän tullut onnistuttua. Viikolla alkoholin käyttö loppunut lähes tyysti, mutta lapsivapaavikonlopuissa on vielä tekemistä.
Mutta onneksi ei sentään mennyt ihan tolkuttomasti vuosia tähän.
On täällä meitäkin.
Vkl -juominen toisinaan lähtee lapasesta, muuten ei sen suurempaa ongelmaa (lukuunottamatta mietoa psyykkistä addiktiota, kun alkoholi ja humala on mielessä ehkä keskimääräistä enemmän).
No hei nolla-astetta ja SilmätSumeat, mukava kuulla teistä, olosuhteista huolimatta.
Puin tilannettani tuolla blogissa ja tänään on kauhean ahdistunut päivä. Olen kalenteritutkintojen jälkeen tullut siihen tulokseen että sellaista joka toinen päivä tapahtuvaa humaltumista on ollut vajaa kolme vuotta. Käyttö on lisääntynyt, johtanut muistinmenetyksiin ja valtavaan rahanmenoon.
Nyt takanani on 7 ja 8 päivän tauot eikä niissä ollut mitään ongelmaa. Nyt on meneillään kuudes päivä ja ahdistus on sellaista, että se vaikuttaa minun motoriikkaan ja hahmottamiseen autolla ajaessa. Viime yö oli minun mittapuulla hirveä. Heräilin lihasjännityksiin ja ylikierroksiin.
Onko tämä olo missä määrin ruumiillista ja voiko psyykkiset vierotukset herätellä öisinkin? Mitä mun aivoissa tapahtuu?
Miten te toteutatte vähennysprojektianne? Ja miksi? Vai aloitetaanko ihan uusi alue jossa hieman enemmän samassa tilanteessa olevat juttelevat ja tietenkin kaikki kommentoivat?
Lyhyen palstallaoloaikani aikana minulle on muodostunut mielikuva että eihän tässä mitään! En ole ollut katkolla, osastohoidossa, en ole sekakäyttäjä, en ole käyttänyt antabusta, en ole käyttänyt muita päihteitä kuin alkoholia, mulle puhutaan kannabiksen hyvistä puolista…mitä se nyt sitten on, kun vaan vähän tissuttelen muutamakymmentä vuotta, sehän on hallintaa!
Meitä on moneksi, mutta kaipaan vertaistukea tässä tilanteessa.
Mulla tätä yrittämistä on ollut jo varmaan vuoden verran. Suurin syy on se, että alkoi lipsumaan liikaa myös viikolla kännäämiseen ja sitten se rahanmeno.
Nyt olen sentään onnistunut jossain määrin. Miten? Enää en osta ylimääräistä alkoholia kotiin. Se auttaa huomattavasti tässä projektissa. Nyt on viime viikonlopusta ollua 1x0,33l ja 1x0,5l keskikalja. Toi 0,33l meni eilen. Tänään ehkä toi 0,5l ellen innostu tekemään muuta. Mutta viimeksi kotona oli alkoholia varmaan kuukausi sitten. Tai sitäkin pitempi aika sitten. Olen lykännyt rommipullon ostoa jo ties kuinka kauan. “Syksirommipullo pitäisi ostaa. Ostan sen huomenna. Tänään en viitsi.”
Sitten toinen tärkeä osa on elämäntaparemontti. Olen heittänyt paljon sellaisia turhia asioita pois elämästä, jotka kuormittavat ja stressaavat. Olen selkeämmin erotellut työ- ja vapaa-ajan. Olen luopunut kaikesta ylimääräisestä mukana kulkevasta elektroniikasta. Eli älypuhelimessa ei ole enää mitään sosiaalista mediaa, sähköpostia, uutispalveluita, pelejä… Sitten 4 vuoden tauon jälkeen olen tänä kesänä aloittanut taas pyöräilyn ja aloittanut muitakin koordinaatiota vaativia harrastuksia. Olen ottanut myös hieman etäisyyttä niihin kavereihin, jotka ovat vetämässä itseään nopeiten pullonsuun kautta jojoon. Ei tule mentyä edes lähibaariin sen takia.
Aika paljon isompi projekti tämä oli kuin kuvittelin. Luulin, että kunhan päätän, saan juomisen kokonaan hallintaan. Ei se onnistunutkaan niin hyvin.
Ihan samaa uutena ihmisenä täällä katselin - ei mulla on mitään ongelmaa jos vertaa useimpiin. En ole yksin, olen terve, onnellinen miehestäni ja elämästäni yleensä. Käyn töissä, kuntoilen tosi paljon ja matkustelenkin. Olen onnellinen. Silti, melkein aina kun otan alkoholia (olut ja viini) - vedän lähes perskännit. Kestän paljon, en horju enkä kaatuile. Olen ensin tosi hauska, mutta kun juon niin paljon niin päänuppi ei kestä. Ensin en huomioi muita, olen itse päällimmäisenä kaikessa ja jos joku ei mene juuri minun mukaan, niin minusta tulee riitaisa ja inhottava. Hirviö lähes. En käy fyysisesti käsiksi mutta aivan mieletön olen muuten. Ja en enää halua sitä. Eikä mun mieheni aio sitä enää kestää. Kivaa 
Nyt on ensin suuntana kohtuukäyttö ja jos ei onnistu niin siten täysi lopetus. Olen kännissä vain pe ja la. Joskus kerran viikolla - mutta silloin en niin paljon että suuttuisin. Katsotaan nyt miten käy. Tie on varmasti raskas ja vaikea. Vaikka ihan tosissani haluan, yritän ja aion onnistua. Ja toivon että saan myös tukea.
Huom ! siis OLIN kännissä vain pe ja la (ja en nyt ihan joka viikonloppu) - mutta tavoite on siis että en aio olla enää “känni-kännissä” ollenkaan.
Täällä yksi tissuttelija nainen, joista ne päivälehdet kirjoittelee… Jonkinlainen muutos olisi paikoillaan: nesteytystä on enemmän kuin pidemmän päälle on kelleen hyväksi. Käyttö on päivittäistä, eroa ei ole arjella ja viikonlopulla. Töihin on aina päästy eikä taksia ole siihen tarvittu. Mutta ihan äärirajoilla epäilemättä menty joskus. Päällisin puolin siis kulissit kunnossa, mutta joku vaan ajaa päivittäin (tai siis illoittain) käyttämään, syytä ei tarvitse edes keksiä, aina on tilausta saunaolusille, ruokaviinille, nautiskeluun muuten vain… you name it!
Määrät on jatkuvaan käyttöön ihan järjettömät, joka ilta keskimäärin 1/2 viini, pari outta. Usein vähän enemmän, joskus vähän vähemmän. Hyvin, hyvin harvoin ei mitään. Tätä on nyt jatkunut parikymmentä vuotta. En väitä, ettenkö muutoksia huomaisi, etenkin viime aikoina: muisti tökkii, sietokyky kasvanut, “aina mielessä” eli joskus odottelen vaan iltaa, että saa ottaa ensimmäisen lasillisen. Humala ei ole varsinaisesti tavoite, vaan se hyvä olo, kun olis kotiin tullut, kun ottaa lasillisen. Ehkä tässä joku muutos olisi vielä mahdollinen, ennen kuin terveys on mennyttä (kokonaan).
Tänään harvinainen ilta, yksin kotona, olen tehnyt temppuja, ettei tänään ottaisi, mutta huomenna epäilemättä korvaan “vahingon”. temppuja on kannullinen teetä (kaunis ajatus on, että joisi muuta niin ettei vahingossakaan janoon ottaisi olutta tai viiniä) sekä aikaisin pestyt hampaat. Tämä ilta jo melkein voiton puolella siis
Tälläistä täällä…
Mä heräsin siihen, että mulla mahdollisesti on lievä ongelma alkoholin kanssa, vasta ehkä puolisen vuotta sitten.
Viimeiset 3-4 vuotta oon ottanut reilummalla kädellä, kun sitä ennen. 2,5v sitten elämäntilanteeni muuttui, pitkä parisuhde katkesi, ja olin muutaman kerran kännissä ihan viikonpäivinäkin niin, etten töihin päässyt seuraavana päivänä. Noita yksittäisiä kertoja lukuunottamatta ryyppääminen ajoittuu vain viikonlopuille.
Viime aikoina se on ollut sitä muisti palailee pätkittäin -menoa, ja pahat morkkikset ovat astuneet kuvaan vasta tämän “onkohan mulla syytä vähän miettiä alkonkäyttöäni” -oivalluksen jälkeen. Nykyään morkkistelen sellaisista sixpäkki-hiprakoistakin pikkuisen, ja muistinmenetyskänni aiheuttaa viikon morkkisdepiksen.
Siksi vähennysprojekti.
Psyykkinen riippuvuus on kova. Kädet tärisee kun tietää saavansa alkoholia jne.
Viimeksi olin humalassa toissa vkl ja nyt aion seuraavat 2 vkl olla lähes selvinpäin, korkeintaan 3 bisseä. Keinona mulla on se jatkuva kontrolli, jatkuva “tietoisuus” juomisesta tai juomattomuudesta, ei mitään antaa mennä -meininkiä.
Huh heijjaa! Lokakuu meni vähentämisen pyörteissä, totta tosiaan. Oli ahdistusta, ylikierroksia ja käytin alkoholia kolme kertaa, yksi niistä meni liiallisuuksiin.
Ihan vesiselvänä iltana pyörtyilin ja menin seuraavana päivänä lääkäriin, joka passitti ensiapuun. Siellä tehtiin kaikki neurologiset tutkimukset, ei mitään vialla, ja epäilykseksi muodostui epätyypillinen hyvälaatuinen kiertohuimaus. Ja verenpaine taivaissa: alapaine jatkuvasti 120 paikkeilla.
Kotona lopetin suolan käytön ja nyt pohdiskelen tuon alkoholin alasajon tuomaa stressiä niin psyykeelle kuin elimistölle. Lokakuu 2014 on varmaan ensimmäinen kuukausi neljään vuoteen kun käytin alkoholia kohtuullisesti, jopa vähän. Kai siinä on aivoilla miettimistä ja stressihormonit huipussaan, kun tunteet velloo ja aivokemia yrittää sopeutua.
Nyt paino on tippunut 4 kg, päässä ei jyskytä enkä nyt ole juonut tippaakaan kahteen viikkoon. Seuraavan kerran nautin alkoholia 28.11. kun on ystävän iso juhla. Ja aion pysyä kohtuudessa. Siitä seuraava kerta on itsenäisyyspäiväviikonloppu, kohtuullisesti, normaalisti.
@Silmät sumeat: tämän tunnistan, joskus Alkosta kotiin ajaessa oli kauhea kiire ja viinipullo auki ulkovaatteet päällä, keittiössä 
“Siksi vähennysprojekti. Psyykkinen riippuvuus on kova. Kädet tärisee kun tietää saavansa alkoholia jne.”
Onneksi olkoon. Seuraatko verikokeilla miten veriarvot paranee jokaisen kilon myötä? Se, parantuneen peilikuvan lisäksi toki, auttaa konkretisoimaan vähennyksen tuomia etuja käytännön tasolla.
Kiitos! Eiköhän ne veriarvot selviä vähemmälläkin tarkistamisilla, ei ainakaan minulla ole varaa niitä ilman huolestuttavaa syytä tarkkailla, saatika kansakunnan taloudella. Minulla ei muuten ole ne maksan alkoholiarvot koholla.
Hei! Luin suurella mielenkiinnolla, varsinkin sen naisosuuden. Mulla on kyllä samaa vikaa, kuin sillä järjettömän paljon käyttävällä naisellakin, minä katson että tilanne vaati nyt sen, mutta hyvän kaverin seurassa en välttämättä ota, vaik se jois 2 -3 siideriä ja senkin kerran viikossa. Kun en halua loukata, ja on hyvä olla muutenkin. Yritän pitää ees jotain juomattomia päiviä, ja sitä tilitystä en suo kellekään kuultavaksi, kun olen kännissä. Koskien ystäviä, lapsia, omaa jälkikasvua, miesystävää, jota en voi tän takia pitää, kaikki menee kyl risaks silloin mihin koskee, mut kun on selvinpäinkin mennyt, niin ajattelin jatkaa sitten sillä linjalla. Mulla ongelman laukaisi pahoinpitelyt, mistä en oo ikinä toipunut, vaik sama ihminen rahoittaa juomistani, ei saa poikki. Joku voi sanoa, että niin kääntyy itseäsi vastaan, mutta sanokoon. Minulla ei ole maso, t. bdsmtaipumusta. Eikä ole ikinä ollutkaan. Nykyään meidän vanhemmat olisi alibin etusivulla, vaikkei nyt tappanutkaan, pahoinpitelyt oli rankkoja nykyaajan mittapuun mukaan. Oli ne muillakin. Koulusta tuli, ja ei tullut huomautuksia mustelmista,ihan yhteiskunnallisen aseman mukaan käpykylä x.ssä. Joku vanhapiikaopettaja ehdotti äidille adoptiota minusta, kun äidillä oli hänen mielestään liikaa lapsia, ja hän on kovin kiintynyt tähän teidän tyttöön. Sillä on on niin nätit hiuksetkin. No ne lähti päästä alta aikayksikön. Ja opettaja ei istunut enää meillä, ja minä syytin mielessäni sitä siitä hiusten pakkoleikkuusta. Että on maistunut, isä lepää jo mullan alla, kertoi juottaneensa kaljaa tuttipullosta, et saa nukutuksi yövuoron jälkeen. Ja 7v omat saunakaljat “jos ei kerrota äitille” näin meillä oli kivempaa sit kaikilla. Koulussa jo maistu, tässä sitä sitten ollaan. Hyvä kun harjaat hampaat, suuhun se iskee “hapan ympäristö” kiva on olla omat hampaat.
tsemppiä vaan, minä jatkan tota sairaalaanmenolitkun juomista, toivottavasti likkakaveri tulee pian. Mun keino on joko sairaalaan menot, terkkula, tai joku kattomaan mun perään. Sit on parempi olla. Kun on joku samassa huoneessa, tai kuljettamassa lenkille,raitis, reipas tai muuten normaali. Vaik ite otan, juopot kierrän kaukaa. Toivottavasti noi vähät kamut kestää ja parempaaki näkevät jatkossa. Yritystä on ollut. Jaksui, ja kiitos jos jaksoitte edes lukea.