Ahdistus ja mieli

Noniin. En nyt tiiä onko tämä oikea paikka kirjoittaa tällasta, mutta… Oon jälleen täällä yli puolen vuoden breikin jälkeen. Oli pakko tulla purkamaan itseään jos se vaikka vähän helpottaisi oloa.

Eli siis olen ollut pitkän aikaa masentunut ja mielialat vaihtelee ihan miten sattuu, välillä oon täysin mukana pelissä, ja toisella kertaa en edes jaksa ylös sängystä. Mutta nyt on tuntunut jo pidemmän aikaa siltä etten jaksa enää tätä koko hommaa, vaan tekisi mieli päästä tästä pois ja lopettaa koko touhu. Illat ja aamut on vaikeimpia, kun joutuu olemaan yksin omien ajatuksiensa kanssa ja ne ajatukset nyt ei yleensä oo niitä parhaita… Melkein joka ilta ahdistaa niin paljon että toivois että joku auto ajais sattumalta yli huomenna. Missään ei oo järkeä ja illalla tuntuu yleensä niin pahalta, että vaikka olisin kuinka väsynyt en saa unta ilman apukonsteja. Tekisi mieli vaan hakata reikiä seinään ja purkaa raivoa, vaikka en tiedä mille raivoon.

Mun olo on hyvä yleensä vaan sillon kun oon mömmöissä tai kun voin olla naisen kanssa. Mut nainenkin tuntuu olevan helvetin hyvä päihde koska heti kun oon ollut sen kanssa vaikka illan, tekee mieli viskata perseet olalle kun käy sitte tuntumaan paskalta. Se nainen saa mut yrittämään asioita, ja tuntemaan mut paremmaks, kun taas yksin tuntuu että oon vaan koiranpaska muitten kengänpohjissa. Yksin mulla ei oo mitään motivaatiota tai kiinnostusta mihinkään oikeastaan, ja ahdistaa kamalasti. Kaikki on pakottamassa johonkin vaikka en yksinkertasesti pysty yhtään mihinkään. Tulevaisuus ei näytä tulevaisuudelta. Nytkin on rästissä niin paljon hommia, ja elämältä puuttuu suunnitelma ja suunta kokonaan. Yritän nyt käydä lukion loppuun, vikaa vuotta kun siellä olen, mutta se näyttää nyt vähän epävarmalta kaiken taustalla… En saa elämästäni mitään otetta paitsi kun nainen on tukena, ja kukaan kaveri tai läheiset eivät osaa auttaa. Siis tyttökaveri on ainoa tuki, ja vaikka mä rakastan sitä niin silti mun tunteet on niin ristiriitaisia. Nainen on kuin päihde, ja nitkuissa ei ole kiva olla.

Viime aikoina mulla on ollut ihan hirveää ahdistusta ja en ole saanut yleensä unta just ollenkaan. Nyt on joulu ja fiilikset ei tosiaan ole jouluisat vaan kokoajan pahemmat. Voisin doupata itteni kuntoon joka ikinen päivä, mut ei se tunnu oikeelta ratkasulta, vaan pitäs saada mun pää toimimaan niinku se toimi joskus skidinä. Mä elän jotenkin kahessa maailmassa ja mieliala menee sen mukaan niin on aika hullua kun se hyppii miten sattuu. Äsken oli tosi ahdistunut olo mutta nyt aika neutraali ja mä en tiiä oonko mä psykoosissa vai mitä tässä tapahtuu. En uskalla vielä mennä nukkumaan kun sit oman pään sisältö puskee liikaa päälle niin valvon mieluummin. Se on kamalinta kun menee nukkumaan ja yrittää saada unta mutta ahdistaa niin että tulee itku ja se ahdsitus vaan kasvaa. Mutta jännää että kun kirjoitin tän monta kertaa (koska tää ei lähettäny tätä…) niin nyt on jotenkin helpompi olo. On paljon parempi kirjottaa näitä kun antaa näitten vaan jäädä päähän!

Mutta nyt yritän jaksella vielä kun on lomaakin! Nukun vaan ja annan kaiken olla. Nyt on ainakin ihan jees olo ja saatan mennä hyvillä mielin nukkumaan jos tää pysyy päällä. Mut päätä ei hallitse mikään kun se kääntyilee jatkuvasti ja nyökkäilee tyhmillekin asioille. Mut josko tässä koittais, jos nyt olisikin hyvä yö. Vihaan mun päätä ku tää temppuilee.

Lääkäriin mars.

Eihän tota voi kuin peesailla. Mun mielestäni myös päihteet laskevat yleistä mielialaa vaikka antavatkin hetkellisen mielihyvän.

Juu, mulla on valitettavasti kokemuksia tuosta ahdistuksesta.
Jos löydät hyvän lääkärin, niin Lyrica, joku ssri, ja mieto bentso. Vaikka 3*30mg oxepam.

Sitten psykoterapiaa, joka on aliarvostettua hommaa. Mutta minun mielestäni erittäin hyödyllistä.

Tässä on minun; 14v kovia opiaatteja ja samalla kaikki mahdolliset psykedeelit, happojakin otin kerran 500micciä ja samalla mdma:ta ja gammaa. Eli pink flip höystettynä. tuon jälkeen oli viikko mukava olotila ja sen jälkeen puoli vuotta ahdistusta, ilmeisesti nuo söi kaikki välittäjäaineet. Sen puolen vuoden aikana meni mopa, pollea, oxyä ja silti esim 160mg oxyä hihaan, nousut toki mukavat, mutta silti mieliala oli maassa.

Mutta tossa on ohjeita sulle, kannattaa kokeilla mähän oon kohta nelikymppinen ns wanhan liiton ukkoja. :mrgreen:

Teksti voi olla epäselvää kun on veressä lyricaa, pamia ja oxyä, codeja ja tramboja. :laughing:
Nyt on kyllä olo että olisin noussut sängystä oikella jalalla… :wink:

En nää kunnolla tekstii ku syön kinkkua ja otin puolikkaan suboxonen hihaan :laughing: Mut joo asiaan, bisnekset sujuu ja olo on muutenkin vallan mainio,no lol :laughing: Mut joo sitä olin sanoos et rivatrilit on hyviä ahdistukseen ja ynnämuihin oloihin vaikka luokitellaan epilepsialääkkeksi mutta itse olen syönyt jo noin 10 vuotta ja viimeiset n. 3 vuotta 6mg päivä, eli 2mg tabl kolmesti päivässä ja sitten unilääkkeenä tenox 20mg 1-2 iltaisin ja joskus mirtatsapiinin 15 tai 30 mg ennen nukkumaanmenoa niin kyllä kaik on mennyt nyt hyvin kun nuo lääkkeet lääkäri määräs. Sen voin sanoa että opamoxit ym.t pamit paitsi rivatril, niin niihin nousee kaikkiin tole ja sitten menekin yhtäkkiä 200mg opamoxii, kokemuksesta tiedän kun olen käynyt kaikki pentsot läpi paitsi xanoriin en koske koska se on henkinen helvetti koukutuksen kannalta ja muutenkin, olen nähnyt miten sukulainen meinasi kuolla kun oli kolme päivää ilman x.sii ja muita pentsoi koska halusi lopettaa mutta mitään pentsoja ei saa lopettaa seinään.
Putosin kärryiltä :laughing: no pubrea se vaan on mikä notkauttelee näin joulun alla, tai päällä, mutta sitä olin sanomassa että rivatrileihin ei nouse tole, ainakaan minulla yli 6mg.sta päivässä ja tennareilla kannattaa vpitää väli iltoja välillä että vaikutus pysyy samana. No joo, nyt meni jo neuvoamiseksi mutta kai tosta tekstistä nyt jollekkin jotain apua oli jos jaksaa lukea loppuun :smiley: Muuten hyvää ja rauhallisen hauskaa joulua kaikille saunojille ja kommentoikaa jotain tähän että olinko jossakin asiassa oikeassa tai väärässä ku en enään muista että mitä mitä :laughing: Se on tuo subutex ja suboxone mikä nyt puhuu joten kommenttia kiitos :slight_smile: Ja nyt meen ottamaan ilta rillun ja käväsen röökillä BRB :laughing: No mutta ei saa jouluna olla ahdistunut :open_mouth:

Tuo ahdistuneisuus on kyllä paha. Omassa päässä ajatusten pyörittely ei taida johtaa mihinkään… Mielenterveystoimistoon voisit mennä ja aloittaa hoitosuhteen niin pääsee jubaileen asioistaan ja ehkä sitä kautta jopa kelan kustantamaan terapiaan. Ja lääkitystä varmaan tulis kehiin myös.

Ajatushan on että tulis itsensä kanssa siinämäärin toimeen että vaikkapa toinen ihminen ei määritä sun henkistä vointia. olis vakaampi kun oppii sääteleen tunteitaan/ reaktioitaan.

Alottajalle: aika klassinen masennustapaushan sä taidat olla. Onko sulla mitään hoitosuhdetta mihinkään? Jos ei ole, niin peesaan edeltäjiä eli lääkäriin siitä ja hopmars. Masennuslääkekuurinhan ne sulle siellä lykkää, mutta ota se siltä kannalta, että niiden avulla mahdollisesti pääsisit irti tosta pahimmasta murheenalhosta ja ahdistuksen kierteestä, ja pysyisit ehkä miettimään mitä oikeasti haluut tehdä tai mihin pyrkiä.Näkisit taas edes hetken, millasta voi olla kun se masennuksen sumu ei peitä kaikkee allensa. Mikään loppuelämän ratkasu lääkitys ei yksistään toki ole, ja jos ahdistukseen rupeet popsimaan bentsoja niin kannattaa olla skarppina niitten kanssa. Pitää taukopäiviä vaikka kuinka tuntuisi pahalta ja pitää annostus pienenä. Ihmiset suotta hankkii itelleen norsun bentsotolet typeryyttään tai antamalla liikaa periks ahdistukselle.

Jonkunlainen terapiasuhde voisi myös auttaa, tai edes se, että sulla ois kerran, pari kuussa joku ihan ulkopuolinen taho, jolle puhua. Se voi löytyy muualtakin kun mtt:n piiristä, monessa kaupungissa on esim ns. matalan kynnyksen palveluita. Tampereella esim. Osviitta, Helsingissä vino pino jos jonkinlaisia. Missä sä asut, onko sun kaupungissa mitään vastaavaa? Koska se on ihan selvä, että muutakin apua tarvitset kuin tyttöystävän. Ei toisen niskoille herran jumala sentään saa eikä voi kaataa koko omaa elämäänsä ja vastuuttaa toista omasta jaksamisestaan ja olemisen mielekkyydestä.

Siloposki maailmaan kovettuu…

Ei mut oikeesti lääkärii vaa jos vähääkää tuntuu silt. Anna sen ahistuksen tulla vaa, tulee kovemmaks jos pistää vastaa.

Kuuluisia viimeisiä lauseita… :mrgreen:

Onhan täs vähän samanlaista fiilistä joka toinen päivä. Mut ahistukselle voi haistattaa suorat paskat. Niin mä teen ja jos sen handlaa niin se auttaa. Vittuilu ei siis ole muita ihmisiä varten vaan ahistusta.

Varovasti muuten vihan kanssa. Saattaa hulmahtaa silmille.

Sain vihdoin varattua ajan terv.keskukseen. Edessä on kuukauden kestävä työjakso, siispä on hyvä että sain heti alkuvuodelle ajan. Rehellinen aion tottakai olla, toivon vain että saisin tähän “vaivaan” muutakin kuin keskusteluapua…

Minuakin ahdistaa ja huomaan usein ajattelevani, että voi kun saisin tappaa itseni. Tosin nyt ei ahdista kun Speedy Gonzales on kylässä! Mutta on se tosi ikävä, kun joutuu olemaan voimakkaasti ahdistunut. Itse olen koittanut muuttaa elämääni sellaiseksi, että kestän sen ja nautin siitä. Edistyn pikkuhiljaa. Päihteet eivät liity tähän elämän muuttamiseen, vaan ovat oma lukunsa. Jos ei elämää kestä, niin radikaaleja muutoksia kehiin siinä määrin kun onnistuu, ja jos ei onnistu niin jostain/joltain apua. Esim. itsellänikin asiat jäävät monesti hoitamatta ja kertyvät isoiksi hoitamattomien asioiden ryppäiksi ja mitä pidempään niiden hoitamista lykkää sitä suurempaa pakokauhua hoitamisen aloittaminen nostattaa. Tuohon voisin oman ohjeeni mukaan lähteä hakemaan muutosta siten, että järjestän asiani niin ettei jotain tiettyjä asioita tarvitse hoitaa. Esim. kelan tukien hoitamisesta voi päästä eroon aloittamalla palkkatyön joka evää kaikki tuet, aloittamalla yritystoiminnan josta itse pitää ja josta tienaa niin että ei tarvitse niitä kelan lappuja täytellä ( kirjanpitotoimisto hoitaa firman paperit ) tai sitten yksinkertaisesti pyytää jotakuta täyttämään paperit puolestaan jotain mahdollista korvausta vastaan. Jokaiseen asiaan löytyy monia ratkaisuja. Osa niistä voi olla niin erikoisia tai radikaaleja etteivät heti tule mieleen. Avoimin mielin asioiden kimppuun. Mutta älä välitä puheistani paljoa. Ota siitä jotain jos hyvältä tuntuu. Olen nyt vahvempi kuin oikeasti, joten kaikki näyttää liian helpolta. Siltikin tuossa on mielestäni pointtia.

Oon ollut kolme kertaa psykiatrilla, eka käynti kipupolin lähetteellä mustien ajatusten takia ja toinen kerta vapaaehtoisesti. Tilasin ajan ja se vanha ja viisa oli jäänyt sairaslomalle ja nyt eläkkeelle niin oli uusi nuori joka vaan jankutti koko tunnin mun lääkkeiden käytöstä ja koitin sanoa et unohda ku tässä on pitkä avioliitto hajoamassa ja muuta niin sanoi että seurataan tilannetta ja meikä pomppas pystyyn ja sanoi et tulen 15v päästä jos elän ja et ole mun mielestä lääkäri emmekä tapaa enään. Jos lähettää ajan paan paperisilppuriin koska soitto kaverille on suurempi apu, tällä meinaan että osa on pösilöita ja sitten ettimään uutta lääkäriä.

Lihavointi mun.

Todella hyvä tavoite ja idea. Oppia säätelemään tunteitaa, reaktioitaan, vaik viel näkemään asioita myös muiden kannalta. Mun omat kokemukset ovat aika huonoja terapioista- tosi hyvä poikkeuskin on, kyseistä henkilöä saan osaltaan kiittää siitä, että olen hengisssä ja sain jopa terapian aikana tutkinnon yliopistol suoritettua,vaik se vuosi oli kamalin, mitä mul on ollu. Riippuvuudet, itsetuhoisuus, sairaalareissut. Hyvää siin terapeutis oli se, että hän jousti mun tilanteen mukaan. Jos ihminen ei tiedä, haluaako hän enää elää, ei taida olla psykoanalyysin aika, vaik kyseinen terapeutti oli suuntautunut siihen. Myöhemmin olen ollut silti usein hoidos, myös jonkinmoisis terapioissa, mutta ne eivät onnistuneet. Tunsin syvää turhautumista siitä, etten ajatellut tulevani kuulluksi, vaan terapeutti (mun tulkinnan mukaan oman älyllisen turhamaisuutensa takia, voin olla väärässä) halusi mun ajattelevan kutakuinkin samal taval kaikesta, mitä hän sanoi: ei sallinut juuri mitään erimielisyyttä. Ja kaikkitietäväinen puhe, ikään kuin lääkärinkoulutuksella tietäisi kaikesta enemmän kuin yksikään potilas :imp: . Tuli vihainen olo siitä, että väkisin yritetään tunkea joitan selityksiä mun päähän, jotka e i v ä t todellakaan pitäneet paikkaansa, eivät olleet tosia. Sairaalalääkäristä pidin, musta oli tosi pätevä ja kokenut ja paljonn ymmärtävä tyyppi! Potilasta pitäisi myös arvostaa yksilönä, ottaa huomioon myös hänen käsityksiään ja tietojaan, eikä suhtautua alentuvasti… Ryhmäterapiatyyppi vähätteli mun onnistuneet suoritukset töissä, harrastuksissa, mun tunteita, saavutukset opinoissa, jopa ulkonäköön kohdisti ikäviä ja ilkeitä kommentteja :imp: . Jäi viha. Keskeytin. Vika terapeutti oli sossutyöntekijä, joka “hoiti” mua mielipiteillään, ja jos en ollut samaa mieltä, alotti inttämisen. Emmä jaksa sellasta. Tietenkin terapeutti on myös ihminen, mut minusta hänen pitäisi ymmärtää omia tunteitaan ja reaktioitaan potilaaseen, eikä sanoa kaikkea ääneen. Ja se neuroottinen (?) höröttely, jollei ryhmäterapeutti tuskin mahtoi mitään, se oli hänen heikkoutensa, alkoi todella loukkaamaan, vaikka ymmärsin, että sil oli sellanen tapa; mut kun joka toisen lauseeni jälkeen sain kuunnella typerää höröttelyä, alko mennä hermo. En todellakaan väitä, että hän oli syyllinen, ei vain ainakaan mul sopiva. Tiedän, että persoonallisuushäiriöitä e i ole helppo hoitaa - aikoinaan Kelan tutkimuksissa jopa ennustettiin, että mun pers.häiriö voi haitata terapiaa… Mut ymmärrystä ei ollu puolin eikä toisin… :frowning: . Kun olis edes h a l u. Mut joustaminen on todella vaikeaa, sekin puolin ja toisin… :confused: , Nykyisin vain lääkehoito. Muuten haluan selvitä omin voimin. Lukemisesta, elokuvista, musiikista, tanssista, työstä saa voimaa; tunnetta siitä, etten ole surkea, pelokas ja avuton ihminen. En ainakaan v a i n sitä :slight_smile: !!

Joo. Tässä sitä on taas pyöritty ties missä joulufiilingeissä. Eli mäkin kävin tuollaisella psykohenkilöllä juttelemassa, mutta ei siitä tuntunut olevan mitään hyötyä, tai no sai ajatuksia purettua mut eihän tääkään auta… Kävin mä siellä joskus skidimpänäki mut eipä siinä, samaa skeidaa. Oon itselääkinnyt itseeni jo pidemmän aikaa, ja tuntuu kokoajan enemmän etten mä jaksa ilman. Kokoajan kaikki palaa mun päähän.

Nyt ahdistaa, kun pitäis mennä vielä nukkumaan ennen huomista päivää. Tulin just ulkoa selvittelemästä päätäni. En saa millään muotoiltua mitää sanoiksi ja tää puskee taas mun päästä läpi sellasella voimalla!!! Kaikki kysymykset poukkoilee mun päässä ja on vaan kaksi ratkaisua. Ei tästä elämästä kyllä tuu mitään selvin päin. Miten ihminen voi olla niin mieleltään vammanen? Kohta varmaan lähen takas ulos. Huomenna sitten peruskuosi taas kunnolla päälle niin elämä rullaa taas :smiley:. Löysin vielä just tost kaapista vanhoja kuvii, mun veli ja kavereita lapsuudesta, elämä oli kun leikkiä. Ah niitä aikoja!Joo mutta kohti uutta paskaa, vaikka lomahan tässä just alkaa kohta puoliin. Jos tulis vaan se kesä ja kukat kukkis taas! :slight_smile:

Toivon kaikille jaksamista, kai paha olo joskus lähtee pois. Kaikkihan joskus loppuu niin miksei sekin? Niinku napit ja kukkaruukutkin. Meinasin kirjoittaa tähän jotain tosi fiksua, mutta ei musta nyt olekaan siihen. Nyt öisille savuille ----> :smiley: :exclamation: