Ahdistuneisuus, fiiliksien mukaan?

Jos kärsitte ahdistuneisuutta, niin käytättekö siihen vaivaan mitään troppeja? Vai mikä on teidän selviytymiskeino? Minä yritän liikunnalla, mutta aina se ei onnistu, niin pakko myöntää et välillä tulee otettua myös lääkkeitä, välillä myös kovat kivut, fyysistä duunia kun tulee tehtyä ja niskat kipeet. Pitäisi niistä kyllä joskus päästä eroon.

Mitä kaikkea teidän ahdistuneisuuteen kuuluu, ja millä keinoin yritätte vähentää sitä?
Itselläni joskus kaupungilla isossa massassa tulee paniikkifiilis, joten silloin tekee aina mieli olla pikku hiprakassa, tai ottaa joku rauhottava, tuntuu, siltä, että kaikki katsoo,vaikka todellisuudessa…kanssaihmisillä siinä samaan aikaan voi olla samoja ongelmia, jos minä nopeasti vilkaisen heitä. Itse olen toisaalta siitä jännä persoona, että en oikein myöskään kestä hiljaisuutta esim. jossain taksissa, tai kun istuttaisiin jossain. pub/kahvilassa, ja vieruskaverini katsoisi vaan puhelintaan. Tietty on ihmisiä mulla, joiden kanssa hiljaisuus tuntuu ihanalta, ei tarvi sanoa mitään ja toinen tietää mitä aikoo seuraavaksi. Pieni viha-rakkaussuhde itselläni tähän hiljaisuuteen. Taksisssa aina yritän ensimmäisenä höpöttää kaikenlaista. Kerran jopa niin paljon, että taksikuski unohti laittaa mittarin päälle., mutta tiettyhän mä nyt jotain pientä vaivan palkaksi annoin, vaikka halvaksi tuli. :smiley:

Tuon eilisen päivän fiilis oli aamusta alkaen vähän huono. Ruuhkainen liikenne oli tänään, joten myöhästyin hieman, mutta eipä se meillä kyllä paljoa haittaa…ainakaan tietyissä tehtävissä. Duuniin päästessä ahdistus oli hieman jo hälvennyt, kun ei niin kova kiirekään ollut. Siinähän se päivä kului. Odotan vaan nyt huomista, ja et pääsisisi duunista, ni olis yksi vapaapäivä, ja vapaata ahdistuneisuudesta. Voisi vaan olla, ja katsoa vaikka Netflix sarjoja ihan itsekseen, ja olla vaan, tai sitten lähteä kiertelemään kaupunkia. Syksy on tullut jo melkein, niin Helsinkikin voi olla siinä keskellä päivää suht hiljainen arkisena syyspäivänä. No sen näkee sitten, mitä sitä tulee tehtyä tällä viikolla. Nyt nukkumaan,. Heippatihei.

Moi, mulla ahdistus liittyy aina johonkin meneillä olevaan asiaan. Yleensä työasiat. Joskus joku ihmissuhteisiin/perheeseen liittyvät asiat. Mutta yleensä joku meneillään oleva työjuttu. Tai sitten raha-asiat tai tulevaisuus. Kyllä mun pääni sen ahdistusaiheen jostain aina kehittelee :wink: eli hyvin konkreettisia asioita. Mulla ei tuollaiset mainitsemasi hiljaisuus tai ihmisjoukot aiheuta mitään. Olen aina niin syvällä ajatuksissani että en kiinnitä sellaisiin huomiota.
Miten sitä sitten vähentäisi. Sepä se kysymys. Mulla on nykyään kanssa tuo liikunta aika suuressa roolissa. Nuorempana se taisi olla se alkoholi ennen kuin tajusin ruveta liikkumaan enemmän. Nykyään yritän myös erilaisia mindfulness (Vai onko se mindfullnes?) keinoja. Tietoista ajattelua, missä yritän keskittyä vain tähän hetkeen ja tuntea iloa ja kiitollisuutta asioista mitä on juuri nyt. Luonnossa liikkuminen auttaa myös, mutta eihän sitä koska tahansa voi vaan painella metsään. Harmillista kyllä käytän myös jonkin verran tunnesyömistä, oikein tyypilliseen tapaan suklaata (kyllä se vähän auttaa). Sitten joskus selitän päässäni liikkuvat asiat miehelle joka saa ne jotenkin järkeviin mittasuhteisiin. Joskus olen myös kirjoittanut niitä paperille ja miettinyt niitä auki. Mikä siinä asiassa mua pohjimmiltaan ahdistaa?

Mulla on diagnosoitu masennus, vaikka en sinänsä ole mitenkään klassisesti masentunut ollut, mutta se on joku masennus-ahdistus -kuvio. Siihen olen saanut lääkettä. Niiden lääkkeiden hyöty? En tiedä. Ehkä auttaa jotain mutta ei ne esim liikunnan tuomaa apua korvaa.

Aikaisemmin suuri osa ahdistusta oli mulla oli tissuttelun/ryyppäämisen aiheuttamaa. Jos oli pari vapaata mennyt viinitörpön kanssa niin angsti päällä sen jälkeen. Ne on onneksi vähentämisen myötä jos ei nyt ihan kokonaan häipyneet niin melkein.
Muuten mun ahdistus liittyy ihmisiin ja töihin. Työasioissa ei ihmiset vaan kiire tms itsestä riippumaton syy. Joskus oli yks iso asia johon valjastettiin ammattiliitto ja muutama muukin taho mukaan. Se ahdisti vuosia se asia ja taistelu tuulimyllyjä vastaan kannatti.
Ihmisiin sillä tavalla, että vaikka vanhempieni asiat/tulevaisuus voi aiheuttaa ihan kamalan ajatusrallin päässä. Näistä on hankala puhua plinkkisuodattimen takia tarkempaa. Mutta mulla on sitä murhetta ja surua ollut viime vuosina niin trust me…been there done that.
Se ajatus on kuin junarata. Ajatus keirtää kehää ja se ajatus pitää saada suistettua raiteiltaan. Yövuorot on välillä ihan älyttömiä kun silloin ne ajautkset just kiertää pahiten kehää.

Minun paras lääke näihin on luonto. Ihan lenkkeilyä, fillarointia tai ihmettelyä. Joskus on hyvä vaan käveleskellä metsässä tai jonkun vesistön rannalla. Rakastan valokuvausta ja se on myös sitä mielenjoogaa, mutta joskus on hyvä kulkea ilman sitä kameraa ja keskittyä katselemaan. Myös uinti on hyväksi. Välillä uin sykemittarin kanssa, mutta välillä on kiva vaan uida, vesi on rauhoittava elentti siinä kuin tulikin. Nuotiolla istuminen on myös hyvää terapiaa.
Sitten mulla on muutama rentoutusCD joita kuuntelen toisinaan. Valot hämäräksi ja minä menen ihan lattialle makaamaan ja kuuntelen niitä. Joskus kun käyn ylikierroksilla niin menen muutenkin vain lattialle makaamaan ja hengitteleen.

en nyt sivua tätä mun tämänhetkistä järkyttävää ahdistusta tulevan mahdollisen eron takia, vaan muutoin.
joku päivä sitten Peco kirjoitti, että pitää elää arvojensa mukaan. silloin ahdistus ei ryntää päälle.
tuon “arvojensa mukaan elämisen” voi minusta sisällyttää aivan arkisiinkin asioihin. eli jos sisimmässäsi tiedät että nyt esim lintsaat jostain loppujen lopuksi itsellesi hyvää tekevästä mutta epämiellyttävästä pienestäkin asiasta, puhumattakaan siitä jos se on toistuvaa, niin ahdistustahan se pukkaa. tai jos “hoidat” ahistustasi sen helpomman tien kautta. esim vaikkapa ulkoilun sijaan juomalla, kuten me kaikki tiedetään varsin hyvin.
tuosta taksijutusta muuten, itselläni se menee juuri päinvastoin kuin Rockerilla! ahdistun ihan hirveästi siitä jos taksikuski puhua pulputtaa kun itse haluaisin vain oleilla omissa mietteissäni siellä takapenkillä. kuten muutoinkin oikein todella puheliaat ihmiset saattavat joskus ahdistaa. sellaiset monologin vetäjät kun vastavuoroista dialogia ei pääse syntymään kun toinen pulisee ja pulisee.
Rockerin kannattaa muistaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita eniten itsestään ja omasta käytöksestään, ei juurikaan satunnaisista ohikulkijoista. ja joskus jonkun katse vain osuu itseen, muttei kyseinen ihminen varmastikaan katsele ajatuksen kanssa, vaan on omissa mietteissään katseen harhaillessa kohteesta toiseen. kuten taisit itsekin arvella.

mä olen lääkkeiden puolestapuhuja. kunhan niitä käyttää oikein, lääkärin määräämällä tavalla.
entä paniikkihäiriö? onko sulla diagnosoitu se? eräs ystäväni joutuu käyttämään Diapamia tietyissä tilanteissa, ja tietää ne tilanteet aivan tarkkaan mihin lähtiessään ottaa aina troppia, muuten ei tuu mitään. viittaan tuohon sun ahdistukseen ihmispaljouden seassa, mikä on tosin varsin yleistä eikä siihen mitään diagnoosia tarvita. jotkut esim messutapahtumat ovat minunkin kauhistukseni, mutta jos on aivan pakko sinne mennä, esim työn takia, niin selviydyn siitä kyllä mutten totisesti viihdy. välillä oon joutunut menemään naistenhuoneen koppiin piiloon hengähtämään.

mutta vielä tosta omissa arvoissaan pysymisestä arkisissakin asioissa. mulla on tälläkin hetkellä rästissä pikkutehtäviä joista pitäisi suoriutua, mutta lintsaan. vaikka tiedän että tehtyäni ne oloni paranisi.
toisaalta joskus relaaminenkin on tärkeää ja juuri sitä “omissa arvoissaan” pysymistä.
liikaa ei saa itseltään vaatia.

Kiitos Sylvia kun toit tähän yhteyteen tuon arvo-keskustelun. Näinhän se juuri on. Toimiessasi niitä omia arvojasi vastaan syntyy ahdistavia tunteita. Joskus esim työelämässä voi olla pakko jostain kohtaa oikaista niissä omissa arvoissa ja sitten se täytyy vain myöntää itselleen ja käsitellä asia.
Itseni kohdalla olen miettinyt paljon sitä, että mitä ne juuri minun arvoni ovat. Se, mitä ne on, on monien asioiden summa. Niiden perustaa on ihan siellä lapsuudessa, se mitä olet tottunut pitämään tärkeänä ja ns normaalina. Sitten ne arvot muuttuvat ja kehittyvät ja osa myös säilyy oman elämänhistorian muotoutuessa. Kuitenkin se omien arvojen tunnistaminen olisi tärkeää. Jo kun ymmärtää niitä niin ymmärtää myös itseään ja omia reaktioitaan paremmin.
Sitten on koko ajan niitä ulkopuolelta ja eri elämäntilanteista kumpuavat asiat jotka aiheuttavat ahdistusta, joita yrittää joko hallita tai torjua siten kuin se itselle parhaiten sopii.

Eilen oli kyllä aika pohjanoteeraus. Kaljaa meni. Fiilis oli kyllä mukava kokopäivän, pientä tasaista tissuttelua, mut saattoihan olla, et nousi ihan hyvin päähän, kun kolmatta viikkoa vissylinjaa. Illalla kuitenkin olin jo aikaisin himassa, mutta en tiedä sitten mitä tapahtui siinä yhtäkkiä yöllä. Olin mennyt nukkumaan, mutta en saanut unta. Olin ottanut kyllä lihasrelaksantin sirlalud 4mg ja yhden pamin. Jo siinä ysin aikaan, mutta jeps… tais olla alkoholia veressä… ja olin vissiin sulkeutunut sitten vessaan joksikin aikaan. Töihin olin normaalisti aamulla sitten pöössyt, ja muistan kuinka lähdin yöllä vessaan, siellä tais pää nuokkuilemaan, koska väsymystä jo muutenkin oli. Tyttöystävä oli vähän hermona, no onneks ei tullu tönöön sitten mitöän riitaa siitä. Koskaan ennen ei oo käyny tällaista, mut nyt on ollu kyllä aika ahdistusfiilis, ku kaikkea tapahtunu tässä lähellä, ja katsonu liian läheltä muutamaa ihmistä, joiden elämä vasta meneekin ihan pohjaan asti. Onneksi itselleni ei tapahtunut eilen mitään.

Mitäs rockerille kuuluu? Toivottavasti pääsit tuon edellisen episodin yli ja elämä jatkuu taas kirkkaammalla mielellä.