Ahdistuneisuus, aistiharhat ja alkoholi

Tästä lähtee nyt sit eka postaus tänne.

Eli tulin tänään siihen lopputulokseen että juomisen pitää loppua ennen ku tulee seuraava, kohtalokas sekoamiskohtaus. Olen ryypännyt humalahakuisesti 16-vuotiaasta lähtien viikonloppuisin ja olen nyt päälle kolmekymppinen. Pari viimeistä vuotta olen harjoitellut kohtuukäyttöä(käytännössä juon noin kerran kuussa), mutta nyt tulin siihen lopputulokseen että tänään on pakko lopettaa kokonaan. Kädet puutuu ja kramppaa tätä kirjoittaessa koska krapula on niin kova.

Saan usein juodessani todella rajuja ahdistuskohtauksia ja kuulen outoja. Tästä syystä olen vähentänyt viimeisen vuoden ajan ulkona käymistä, niin etten välillä käytä alkoholia kuukauteen. Aina kuitenkin jossain vaiheessa repsahdan ja lähden bileisiin tai kaverien luokse etkoille “pitkästä aikaa”. Saatan aloittaa juomalla aluksi alkoholittomia juomia, mutta jossain vaiheessa ne aina kuitenkin “loppuvat” ja siirryn viiniin tai kaljaan. En varmaankaan edes juo enemmän kuin 6-7 annosta koko illan/yön/aamun aikana. Jossain vaiheessa iltaa alan kuulemaan, että kaikki juhlissaolivat puhuvat pahaa minusta. Kaikki mitä minulle sanotaan vääristyy päässäni ja kuulostaa vittuilulta. Yleensä tässä vaiheessa iltaa tai yötä menen vessaan tai toiseen huoneeseen itkemään. Kuulen äänet kuitenki myös seinien läpi, Monesti joku huolestunut ystäväni tulee rauhoittelemaan minua. tässä vaiheessa ja menen hänen luokseen yöksi. Äänet loppuvat kun pääsen ulos juhlatilasta tai asunnosta ja saan hieman jotain syötävää ja kylmää vettä. En pääse edes kotiin yöksi, vaan menen aina jonkun kaverin sohvalle “jatkoille” eli puhumaan vaikeasta lapsuudestani alkoholistiperheessä ja sammumaan sohvalle. Juhlimisesta on siis todellakin kadonnut kaikki hauskuus. Sunnuntai meneekin sitten kootessa itsetunnon rippeitä, siihen että saan itseni töihin maanantaina. Työkavereille väitän opiskelleeni koko viikonlopun,

En saa näitä kohtauksia joka ikinen kerta kun juon, vaan yleensä silloin jos olen ollut kauan syömättä ja lähtenyt suoraan töistä tai koulusta ryyppäämään. Tiedän että pitäisi syödä välillä mutta heti aloitettuani juomisen ruokahaluni katoaa samantien. Jokainen kerta kun en saa kohtausta on minulle vahvistus siitä että pystyn halutessani juomaan sivistyneesti silloin tällöin. Tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa, niinkuin tänään taas sain todeta. Mietin välillä, olenko ainoa joka saa tällaisia juoppohulluuskohtauksia? Lyhyellä selaamisella en havainnut aivan samantyyppisiin kohtauksiin liittyviä topikkeja täällä.

Minulla on nyt elämäni tilaisuus lopettaa juominen, sillä minulla on ensimmäinen tapaaminen psykiatrin kanssa ensi viikolla. Aion pyytää häneltä antabusreseptiä, ja luultavasti annan hänelle myös tämän tekstin luettavaksi. En tiedä miksi minun oli pakko saada avautua tästä julkisesti netissä, mutta tämä tuntuu jo nyt vähän helpottavan oloani. Tällä hetkellä syön iltaisin unilääkkeenä Mirtazapinia ja aamuisin Venlafaxinia, ja olen saanut yleislääkäriltä diagnoosiksi muistaakseni määrittelemättömän ahdistus- ja masennustilan.
Koen, että nämä lääkkeet ovat vahvistaneet humalatilojani ja hallusinaatioita. Viina ja lääkkeet ovat kyllä kamala yhdistelmä, en suosittele kenellekään! Luulen että oikeanlainen lääkitys saattaisi kuitenkin lievittää ahdistustani, mutta nämä nykyiset eivät ainakaan selkeästi toimi tarpeeksi hyvin tai oikealla tavalla.

Kuulisin mielelläni kommentteja, vaikka sitten keittiöpsykologeilta tai trolleilta. Erityisen mielelläni kuulisin muiden ahdistuneisuudesta kärsivien kokemuksista! Saattaa kyllä käydä niinkin että poistan tämän topikin huomenna kun olen selvinnyt tästä hirvittävästä krapulasta ja tunnistamisen pelko kummittelee liikaa. Kiitos teille jotka jaksoitte lukea loppuun asti!

Terve!

Tuosta juomamäärästä ei pitäisi tulla vielä mitään hallusinaatioita vaan viittaa paremmin mielenterveysongelmiin. Hyvä että sulla on psykiatrin aika. Tsemppiä!

t. Juhani

Unohdin kirjoittaa että mainitsemasi antabus on kyllä hyvä ajatus. Itsekin käytin nuorempana antabusta mm. työmatkojen hyvin sujumisen varmistamiseksi.

t. Juhani

niin kauanko sulla on noita harhoja ollut alkoholin vaikutuksen alaisena? ei noin harvoin juomisesta ja noin vähän juomisesta pitäs mitään tulla. ookko lukenu psykoosista kokeileppa googlee. mietin että ookko selvinpäinkään kondiksessa???jos oot kunnossa muuten niin alko ei sit vaan sovi sulle