Ahdistaako eri vuodenajat

Sauna
1

Hei! Haluaisin udella muilta täällä, että koetteko tietyt vuodenajat ahdistaviksi? Perinteisesti se tuntuu menevän niin että syksy ja talvi vetää ihmiset maahan. Mutta mulla ja kenties muillakin masentuneilla, kevät ja kesä tuntuu pahimmilta kestää.

Ehkä se on se kun ulkona paistaa aurinko ja kaikki on niin hyvällä mielellä, kun hienot säät tulevat. Ihan kun automaattisesti pitäis muuttua jotenkin positiiviseksi vaan siksi, että aurinko paistaa.

Mulla keväisin masennus yleensä pahenee, koska se mielensisäinen maailma on jotain ihan toista, kun tuo ulkoinen sää. Verhot on vedettynä kiinni ja haluaisin vaan maata sisällä pimeässä. Illemmalla olo vähän helpottaa, kun on pimeempää.

Mutta kyllä se jossain vaiheessa menee ohi yleensä, mutta tää on joka keväistä, että se masennus pahenee kun ilmat alkaa lämpenemään ja aurinko ilmestyy. Odottelen tässä tottumusta tohon valoon.

2

Mulla vaikuttavat vuodenajat suurestikin yleiseen mielialaani. Noita nopeita mielialavaihteluita mulla kyllä ilmenee aina ihan yhtälailla riippumatta vuodenajasta, valonmäärästä tms.

Kirjoittelin jo ainakin tuonne Lataamon bipoketjuun, että aika hypomaaniseksi on tämä menoni nyt kehittymässä, ja näin se mulla on monesti ollut keväisin, kun valonmäärä lisääntyy ja ilmat lämpenevät. Mä olen siis niitä ihmisiä, jotka yleensä masentuvat syksyisin ja piristyvät keväisin. Syksyllä mua ahdistaa se pimeys ja synkkyys ja eritoten lähestyvä talvi ja se perkeleen joulu, jota alan stressata “hyvällä tuurilla” jo lokakuussa :imp: , vaikka koko hemmetin pyhä onkin ohitse parissa päivässä ja aina olen siitä hengissä selvinnyt. En vain voi sille mitään, että olen tällainen hullu etukäteen stressaaja ja ahdistuja. Talvesta en pidä siksi, koska silloin on kylmä ja mä olen niin pirun herkkä palelemaan, vaikkei mitään paukkupakkasia edes olisi :angry: . Talvi siis rajoittaa jonkin verran mun ulkonaliikkumistani, mikä taas johtaa liikaan neljän seinän sisällä jumittamiseen, joka ei ole ollenkaan hyväksi psyykelleni :angry: :frowning: . Vaikka mielialani olisikin sen verran hyvä, että jaksaisin lähteä ulkoilemaan, niin kylmyyden vuoksi en halua/viitsi tehdä sitä ja niinpä siitä pian mökkihöperöitymisen kierre voi saada alkunsa :unamused: .

Kevät on yleensä mulle eräänlaista miellyttävää odotuksen aikaa, joten ei ihmekään, etten meinaa aina housuissani pysyä :smiley: . Olen selvinnyt taas yhdestä talvesta hengissä ja odotan innolla tulevaa kesää. Kesä on lempivuodenaikani. Silloin tarkenee hyvin olla ulkona ja kesään sisältyy usein myös mukavaa pikkureissaamisista pois täältä samoilta tuppukylän huudeilta. Pieniin kotimaan retkiin ne meidän matkailumme yleensä rajoittuvat, kun tuo budjettikin on mitä on, mutta mukavia ne pienet ns. maakuntamatkatkin ovat, eikä mulla oikeastaan edes ole mitään suurempaa halua matkata jonnekin kauas. No, nyt ei ainakaan tunnu siltä. Kyllä se kaukomatkakuumekin mut joskus valtaansa saa.

Toki mun mielialoihini vaikuttavat paljon muutkin tekijät, joten ei se aina noin mene, että kesäisin mulla on hyvä olla ja talvisin olen masentunut. Olen mä joskus mm. viettänyt kesää pahassa psykoosissa mielisairaalassa ja joku talvi tuntui olevan suorastaan elämäni parasta aikaa. Joskus kevätauringon valo on tuntunut todella viiltävältä ja pahalta, vaikka yleensä siitä nautinkin, ja joskus syksy on tehnyt mulle hyvin lohdullisen fiiliksen. Myöskin, jos kesällä hirvittävät helteet jatkuvat pitkään ja aurinko vain porottaa armottomasti kaiken aikaa, niin alan jossakin vaiheessa olla todella kärttyinen, väsynyt ja nuutunut. Kauniit, lumiset ja aurinkoiset pakkaspäivät ovat myös usein mieltä piristäviä ja ihania katsella, kunhan niistä saa nauttia kotona lämpimän peiton sisään kääriytyneenä kuumaa kahvia tai teetä siemaillen, eikä tarvitse lähteä ulos palelemaan. Eipä noista meidän ikkunoistamme tosin mitään hirmuisen kauniita maisemia näy :laughing: , mutta kuitenkin…

3

Kyllä! Kun päivät alkaa pitenemään, meno yltyy kyllä hypomaaniseksi. Menen pitkin seiniä, kunnes tipun kuoppaani ja masentelen. Pahastikin. Viime vuonna mulla oli kevät hypomania maalis- huhti- ja ehkä toukokuunkin, toukokuun puolivälissä alkoi laskemaan mieliala ja kesäkuussa vietiin pakkohoitoon. :unamused: Nyt lennokasta oloa kesti ehkä parisen viikkoa. Totuin jo kai valoon ja no… Mielisairaalassa virutaan, tosin tein sen vapaaehtoisesti, kun tajusin olon olevan TOSI paha. Pakkohoitolähete ei ainakaan itsetuntoa ylentäisi ollenkaan. Onhan se pirun alistavaa ja noloakin olla vailla päätäntävaltaa.

Mulla mieliala taitaa olla tasaisimmillaan syyskuussa. Ei liikaa valoa, muttei liian vähääkään.

Vihaan myös itsekin kevättä. Siksi keväthypomaniat on jotenkin ahdistavia, ärtyneitä ja levottomia, mutta myös överi-impulsiivisia. Päihteet maistuu. Ja irtosuhteet. :mrgreen:

4

Minä olen hyvin sujut kaikkiin Suomen neljään vuodenaikaan, ainoastaan kulunut musta talvi oli hanurista. :angry:

Aikaisemmin kun olin selkeästi masentunut, niin kevät oli ahdistavinta aikaa, mutta nykyään koen ainoastaan terapeuttisena kun luonto herää taas eloon.

Huomasin juuri parvekkeen katossa ekan kärpäsen, joten tästä se bongaaminen taas lähtee. :mrgreen:

5

Joo toki fiilikseen vaikuttaa kaikki muutkin ympärillä tapahtuvat asiat kun vain tuo vuodenaika. Tammikuussa voin aika hyvin, vaikka kylmää vihaankin. Koska Joulu oli ohi ja kaikki meni hyvin jne.

Nyt mulla ei varsinaisesti ole selvää hoitokontaktia (omasta mielestäni). Ei lääkäriä johon luottaa, ei varsinaista oikeaa lääkäriä, ei tietoa jatkosta jne. jne. jne. Päiväsairaalasta ei kai vähään aikaan tule mitään, vaikken tiedä onko parempikin niin.

Olen vasta alkanut hajoilemaan sen kissan takia ja ei jaksais tehdä yhtään mitään ja vaan itkettää. Sit ulkona kun vielä paistaa joku vitun aurinko, niin tulee sellanen fiilis että se nyt vaan on niin vitun väärin.

Kai tohon valoon tottuu, aina sitä kai on tottunut. Se on vaan niin huima ristiriita niiden sisäisten tummien tunteiden välillä kun, ulkona on niin kaunista ja ihmiset hymyilee - hyi vittu!

No joo… Tää on joka keväistä alkanut olemaan, eli ehkä tähänkin tottuu. Ajan kanssa niin kun kaikkeen.

6

Mua ahdistaa kevyesti eniten marraskuusta maaliskuuhun. Pimeys ihan kirjaimellisesti tuntuu valtaavan sielun silloin. Tämänkin tiedostin oikeastaan kunnolla vasta nyt oltuani juomatta tuon periodin - aluksi ahdistus toki väheni, mutta tuli sitten moninkertaisena takaisin. Pahimmat fiilikset sijoittuu yleensä joulukuulle. Maaliskuusta syyskuuhun tuntuu kun eläisi ihan eri planeetalla :unamused: Pitäisköhän mun muuttaa tästä kylmästä ja pimeästä hyvinvointiyhteiskunnasta jonnekin ihan muualle kunhan saan opinnot loppuun, tai sit heittäytyä rantapummiksi talvikuukausien ajaksi… Onneksi on kevät <3

Mutta oon kyllä nuorempana ollut ahdistuneempi myös keväällä ja kesällä, ehkä juuri sen takia kun ns. pitäisi olla hyvissä ja näkee vastarakastuneita pareja käsi kädessä kadulla kävelemässä ja itse luuppailee jotain todella synkkiä mietteitä. Nykyään siihen suhtautuu jotenkin vaan toisin. Eikä ne mietteetkään oo enää niin synkkiä, useimmiten :slight_smile:

7

itseasiassa Ei. Olen hyvin sopeutuvainen yleisestiottaenkin.
syksyl tulee kyl pien muotost kaamos-masista, mutta niistä aina
selviää, jos niin tahtoo. kesä on silti paras—>> NO ÄLÄÄ!

8

Kyllä melko paljon… Tosin itselläni asian tiedostaminen jeesaa hiukan… :unamused: Paras olisi, jos olisi mahdollista viettää talvisin pari vkoa ulkomailla!

Itseasiassa melko samalla tavoin, kuin Winston ja Nnaana kuvasivat; valo vaikuttaa älyttömästi energiaan & mielialaan… Ulos pääsee ja paljon mukavampaa liikkua auringossa kuin kahlata pakkasessa, syvässä hangessa… :astonished: Tosin en vielä käy ylikierroksilla, nyt on vasta kevään ja valon riemua ja energiaa enemmän vähemmällä unella… En voi syödä masislääkkeitä, SSRI:t & SNRI:t & vanhanajan masislääkkeet joko eivät sovi, tai sopiessaan aiheuttavat totaalisen unettomuuden (100 varmasti muilla lääkkeillä osuus asiaan… :astonished: ); MAO:t virallisesti kielletty tiettyjen lääkkeiden kanssa… Syksyn jälkeen tarvitsisi piristystä, koska pimeä aika on NIIIIN pitkä ja itse olen “toinen persoonani” tuohon aikaan! :unamused:

Yleensä Toukokuun lopulla alkaa unettomuus ja yliaktiivisuus…

Syksyllä kun on vielä muutakin väriä kuin pelkkää ruskeaa ja harmaata, nautin viimeisistä syyspäivistä. Seuraava aika jota odotan, on ensimmäiset pakkasauringot, jolloin voi kokea olevansa voiton puolella!

Tässä muutama pv aiemmin kun tuli vielä lunta aurinkoisen ilman jälkeen, mietin hetken että “ei he****ti”! Lähdin kuitenkin lähikauppaan ja koska tiesin että kyseessä on todennäköisesti viimeiset lumet, jäin seisomaan ja “hyvästelemään” talvea pihalle…

Ensimmäisiä kukkia odotellessa… :mrgreen: Tosin parvekkeelleni ei narsisseja ilmesty, käyn vilkuilemassa leskenlehtien tilannetta sen sijaan… Valohoidot eivät auta itselläni laisinkaan pimeään vuodenaikaan! Useamman vuoden olen kesän viettänyt sekoilematta, joten suurempia haluja ei siihen toimintaan löydy…

Aiemmat parin-kolmen vkon putket, jolloin vedettiin kaikkea sekaisin ja muiden lähtiessä aina löytyi “jatkot” jonkun frendin/puolitutun kämpiltä; olivat mukavia… En kuitenkaan enää usko kykeneväni kyseiseen menoon, kun jo tuolloin putkista sai maksaa kovan hinnan… :unamused: Katkoreissut jostakin syystä sijoittuvat aina tiettyyn kuuhun, päivittäisillä avohoidoilla/lääkejaolla osan sai hoidetuksi… :blush: Jää enemmän muistoja, mikäli viikonpäivät ovat tiedossa… :unamused:

Ajatelkaa, että talvipäivänseisaus on 21.12! Yli 3kk:tta pimeimmästä päivästä ja vieläkään ei aamuisin herää auringonpaisteeseen… :astonished:

9

Kuulun kevämasentelijoihin, tosin tänä vuonna asiat on (vielä) ollu ihan hyvin, enkä oo ratkennu esimerkiksi ryyppäämään totaaliputkeen. Kevät on niin vitun ruma, paskanen, ankee ja vastenmielinen vuodenaika, ettei sitä tahdo oikein kestää, vaikka miten koettas olla ja asioitaan katella. Onneksi helpottaa sitten, kun on tarpeeksi lämmintä olla pihalla.

10

Kyllä ahdistaa. Syksy, ja varsinkin talvi.

Tää keväinen aurinko on niin niiiiin iiiihhanaa! Oikein tuntee, miten sitä herää taas eloon. On vaan niin onnellinen ja hyvä mieli, oikein sellanen euforia! Vähän niinku olis rakastunut! Hymyilyttää, ja energiaakin löytyy enemmän. Kyllä tuo valo on ihmeellinen asia! :sunglasses:

Tulee koko ajan yhä varmempi olo siitä, että joskus vielä muutan asumaan jonnekin palmujen alle. Toisaalta, sit kun olis aina lämmintä, ja aurinko paistaisi, niin ei saisi kokea tätä huumaavaa keväteuforiaa, jonka voi tuntea vain herätessään uuteen elämään, pitkän ja synkän talven jälkeen. Et on siin ahdistavassa vuodenajassakin puolensa. Niinku sellanen toletauko, tavallaan… :confused:

11

Itekin oon havahtunut tähän kevään yhteen ja ainoaan ikävään puoleen, että talvella teille levitetyt hiekkapölyt kulkeutuu joka paikkaan. Sit kun kirkas kevätaurinko vielä posottaa ikkunasta sisälle, paljastaa se armottomasti jokaikisen pölyhiukkasen kämpän jokaikisellä pinnalla ja tasolla. Et keväisin tosiaan tuntuu aina siltä, et koko ajan on pölyistä, vaikka joka päivä siivoisi. (En tosin oo testannut joka päivä siivoomista…)

Mut onneks iiihana aurinko antaa energiaa kunnon putiputsaus-kevätkuuraukseen!
Tai sit ei, jolloin kannattaa tulla aina kotiin vasta hämärän tultua.

12

Kaikissa vuodenajoissa on oma taikansa ja ei ahdista siis lainkaan.

Paras on kuitenkin kesä. Mikään ei voita sitä kun kesäpäivänä soutaa aavalle järvenselälle ja levyttää makaroonina veneessä samalla kuin virvelöi. Siihen kun vielä sihauttaa päälle jointin parasta kukkaa mitä käsiinsä on onnistunut saamaan, niin liikutaan rentoutumisen maximoinnin ytimessä.

Se tulee kohta… Mahassa tuntuu jo perhosia, vaikuttaa nimittäin siltä, että tulee olemaan rutkasti päiviä jollain taas natsaa ihan kaikki :sunglasses:

13

Ei varsinaisesti ole koskaan eri vuodenajat ahdistaneet, mutta viima, vilu ja vesisade ovat aina vituttaneet. Noita kolmea kirousta löytyy valitettavasti ihan kaikista vuodenajoista.