Addiktio - milloin huomasit olevasi koukussa?

Tuleville päihderiippuvaisille kokeneemmat narkomaanit usein sanovat, että älä edes kokeile. Kaikki kuitenkin tietävät miten turhaa tämä on. Ne jotka kokeilevat, kokeilevat joka tapauksessa. Kokeilematta jättäminen ei vaikuta useimmista tarpeelliselta, koska maalaisjärkikin sanoo, että kerrasta ei jää (fyysiseen) koukkuun.

Miten koukkuun sitten jää? Ajattelinkin esittää muutaman kysymyksen teille, jotka koette olevanne fyysisessä koukussa…

a) mihin olet koukussa?

b) miten riippuvuus em. aineeseen kohdallasi kehittyi?

c) kuvaile sitä hetkeä, jolloin ensimmäisen kerran ymmärsit olevasi fyysisessä koukussa?

d) mikä oli viimeinen vaihe, jossa olisit voinut kääntää kelkan? Mitä olisit tehnyt toisin, jos kokeilematta jättämistä ei lasketa mukaan?

Olen koukussa useampaankin aineeseen. Pahimmat koukuttajani ovat bentsodiatsepiinit, alkoholi, opiaatit/opioidit sekä nikotiini ja kofeiini.

Ehdottomasti pahin koukku, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, mulla on bentsodiatsepiineihin, joten kirjoitan tässä nyt vain niistä.

Joskus alaikäisenä tykkäsin viihteillä benzoilla ja sain niitä joskus satunnaisesti myös sairaalaolosuhteissa. Huomasin heti, kuinka niistä tuli rento ja leppoisa olo, huolet ja ahdistus katosivat tyystin, enkä välittänyt enää murehtia huomisesta, tuntui siltä, että asiat kyllä järjestyvät, eikä mua siinä tilassa juurikaan kiinnostanut, vaikkeivat ne olisikaan järjestyneet. Sain hyvin unta ja elin siinä hetkessä vailla huolen häivää. 18 vuotta täytettyäni sain ensimmäiset lailliset benzoni, siis ihan reseptillä kotikäyttöön, ja siitä asti niitä onkin mennyt säännöllisesti. Silloin nuorempana vetelin niitä täysin surutta sekaisin viinan(ja myös muiden aineiden) kanssa, mutta siitä sekakäytöstä seurasi lähes aina jonkinasteinen katastrofi. Tiedostin kyllä sen, että benzojen ja alkoholin kombottaminen ei ole lainkaan järkevää, mutta en silti uskonut kerrasta, enkä vielä toisestakaan kerrasta, vaan mun oli lyötävä sen asian kanssa pitkään päätäni seinään :unamused: . Vetelin benzoja myös yksinään valtavilla annoksilla ja sainkin siitä touhusta joskus nuorempana mielestäni oikein mukavat olot. Vieläkin sorrun monesti vitutuksissani benzojen liikakäyttöön, mutta mitään sellaisia oloja, kuin nuorena, en ole niistä enää aikoihin saanut.

Fyysisen riippuvuuteni huomasin jo joskus alle 20-vuotiaana, kun olin ollut ilman benzoja muutaman päivän(?). Oloni meni todella huonoksi, niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Vapisin, hikoilin, voin pahoin, en pystynyt nukkumaan lainkaan, vaikka väsytti aivan hirvittävästi, olin todella levoton, ahdistukset ja pelkotilat puskivat täysillä päälle jne. Heti kun olin saanut taas benzoja elimistööni, oloni alkoi parantua huomattavasti. Siinä vaiheessa tajusin, että mulle oli kehittynyt myös selkeä fyysinen koukku :frowning: .

Se, mitä olisin voinut tehdä toisin, on se, että olisin alusta asti syönyt benzoja vain lääkinnälliseen tarpeeseen lääkärin määräämillä tai muutoin vain maltillisilla annoksilla. Koen, että todella tarvitsin benzolääkitystä ja tarvitsen sitä edelleen(nykyisin toki pitkälti vieroitusoireiden poissa pitämiseksi), mutta kaikenlaisen “viihteilyn” ja yliannostelun olisin voinut jättää sikseen, sillä ne ovat tehneet benzokoukustani pahemman, kuin mitä se muutoin olisi. Näin ainakin vakaasti uskon.

Edit: Bentsodiatsepiinit ovat aina, ainakin tarpeeksi suurilla annoksilla, toimineet mulla mainioina vieroituslääkkeinä muista päihteistä, olivatpa kyseessä sitten opparit, stimulantit tai alkoholi. Tämä on paitsi pahentanut benzoriippuvuuttani, myös laskenut kynnystäni käyttää muita päihteitä aina uudestaan ja uudestaan, vaikka tiedänkin jo monien kokemusten jälkeen, miten hirveät jälkiolot niistä tulevat.

Ei niitä tarvi viihteilyyn vetää, ihan määrätyt annokset ja vuosia + alko päälle kyllä koukuttaa. Teemuista pystyn pitään viikon tauon mutta muista en, Neurotol Slow 200Mg on määrätty 4 kpl mutta otan vain yhden yöksi, pamin kanssa estää hampaiden pureskelun. Ihan paskaa mut elää pitää.

Beneihin kun tärisin ja ahdisti. Subussa ja kaikissa muissa aineissa oli vain liian lyhyt pinna… :open_mouth: 4v yritin lähes subua lopettaa, tämän jälkeen luovutin. Ne muut sain lopetettua lopulta tahdonvoimalla. Vain benet, psyket (ei addiktiota) ja subu & miedommat opparit jäivät lopettamatta. Benetkin laskin hallitusti todella alhaiselle tasolle, mutta stressi pakotti nostamaan uudelleen pameja; yli kuusinkertaiseksi määräksi. Tosin pamit olivat leikkiä lopettaa santtuihin verrattuna! :smiling_imp: :imp:

tällä hetkellä vain lyricaan.
riippuvuus kehittyi kun käytti tarpeeksi pljon tarpeeksipitkään niinkuin aikoinani muihinkin aineisiin.
koukussa huomasin olevani kun sain viekkarit, päätäsärkee, jäseniä kolottaa, oksettaa… kuten subusta ja benzoista aikoinaan.
ja päivääkään en vaihtaisi pois rakastan päihteitä niin paljon että osaan lopettaa ajoissa jotta ne taas toimisi, lyrica menee tosin lääkkeenä eikä aiheuta pahemmin oloja ellei syö kaksin käsin.

hmmm… Ensin oli codet… huomasin olevani koukussa kun en aamua pystynyt alottamaa ilman kolmea pannaria… :unamused: räjähtelin kaikille ( edelleen vetoon kipuihin perheenjäsenten kysyttäessä ) ,päänsärkyä,kipua,tärinää,levottomuutta… välissä on ollu pitkäkirjo muitakin… vaan kyllä pannarit on edelleen suurin ongelma. Mutta toisaalta tarvin niitä ihan oikeasti kivunlievitykseen… kunhan vaan vähän pienenmillä annoksissa… :unamused:

Miltä tuntuu olla koukussa? No miettikääpä sitä! Pienen pienestä vauvasta haaveilen vaan … :frowning:

Ihmettelen tosin että tenoxeihin ja rivoihin en oo koukkuun jääny. Että sinänsä tämä tilänne on aika valoisa, vielä…

Muistan joskus 14-16 vuotiaana, en muista niin tarkkaan, ajatelleeni “vittu oon koukus” guutsil pääsyst. Siis ylipäätään. Nyt myöhemmi ku kelaa ni huhhu :open_mouth: kyl ton ikäsel pitäs olla iha eri kuviot, mopot,fudis, bilis, ostarit ja nätit tytöt. No oliha noi tietty beesis sillo, vahvastikki, mut alitajunnas kutkutti se kuosaaminen, vittu NYT vast tajusin ton !! :angry:
Mullako päihdeongelma :bulb: :laughing: ainaki nyt ku ne loppu… prkl… :neutral_face: :arrow_right:

a) Bentsoihin

b) Eka lekurilta resepti joko 80-luvun lopus tai 90-luvun alusko se oli, kun pelkäsin penteleesti esiintymistä ja piti pitää esitelmiä, ja uskoin, etten pysty ilman. Muistaakseni yhden esiintymistilanteen olen hoitanut sillai, ett otin yhden millin Xanorin, mut suurempi merkitys lienee ollut betasalpaajilla, jotka estivät fyysiset jännittämisen oireet: ääni ei tärissyt, sydän ei jyskännyt tuhatta ja sataa, en hikoillut, tärissyt - pystyin keskittymään asiaan. Kouluaikoina otin pikkuvermuttipullollisen veskis ennen esiintymistilannetta, sikäli kuin kouluun silloin menin. Sitten ahdistukseen lääket ja mihinlieunettomuuteen. 90-luvul viihteilin bentsoil, ennen kaikkea alprazolaamil, ja pikkuhiljaa alkoi riippuvuus kehittyä. 2000-luvun alus olin jo koukus, mut kun en enää lisäilly annosta, enkä halunnu ostaa niilt, kenelt olin ostellu jokusen kerran, annos oli (varmaan tääl arvioituna) pieni: 2mg alprazolaamia / d. Ahdistus alkoi -tietenkin?-lisääntymään, koska annos ei auttanut enää edes vieroitusoireisiin, joita tuli pitoisuuden laskies… Pystyin tuskin puhumaan ja syömään. Ahdistus oli noin 10-100-kertainen siihen verrattuna, mitä ennen lääkkeenkäytön aloittamista. Järki säilyi sillä kertaa päässä, enkä kestänyt itseäni, vaan yritin lopulta surmata itseni (ei ollut mtn helevetin huomionhakua, eikä ole tämäkään, ja se, että olen nyt tässä kirjoittamas, on osittain sattuman summaa, osittain sitä, että monet ammatti-ihmiset hoitivat työnsä, niinkuin piti. Siitä kiitos heille!!!). Pääsin vähitellen Xanorista, mutta jotain uniongelmaa kehitin itselleni ja zopikloonit kehiin ja siihen lisäksi Oikeita Bentsoja ja väärinkäytöksi meni taasen - ja täysin järjettömäksi: en pystynyt hallitsemaan lääket ollenkaan: mul kokeiltiin vaik mitä kontrollikeinoja: apteekkisopimusta, kotisairaanhoidon lääkejakelua, terveyskeskuksesta lääkkeen hakemista . Hoh hoh. Itse piti hakea lääkkeet apteekista. Haettuani kävelin lähimmän baarin vessaan vetämään ja kun vein lääkkeet jakelupaikkaan, olin jo täysin sekaisin. Näist systeemeistä luovuttiin. Kun psykiatrinen hoito mun kohdal lopetettiin, kun jäin eläkkeel, hoito siirty terveyskeskukseen. Vikat ressut on mt-puolelta ja niitä uusitaan apteekin kautta, teekoos en juuri käy. Ostelen, koska annos on aivan mitätön näin pitkän käyttöhistorian jälkeen. Tai noh, ainakin se on yksi syy. Jepu.

c) Kun tuli saman kevään aikana kaksi kertaa vieroitusoirekouristukset, jotka oli pahoja, ainakin siksi, että hakkasin epileptisen kohtauksen aikana päätä asfalttiin/sängynkulmaan.

d) Jossain vaihees oisko joskus 2002-2003 kun olin maal lähties unohtanut (kun hain sielt kotisairaanhoidosta bentsot ja pistin ne eri purkkiin, en pakates muistanu, että net o jossain muus paikas, kun muut lääkkeet) Xanorit kotio, eikä tullutkaan mitään pahoja vieroitusoireita… Silloin ei ollut fyysistä koukkua. Mitä tekisin toisin? En jaksa jeesustella: en olisi lopettanut vaan ehkä ruvennut laskemaan puoliintumisaikoja ja pitänyt huolen siitä, että edelliset annokset on takuuvarmasti poistunut elimistöstä, ennen kun seuraavia otetaan. Viihteilyä olisin jatkanut. Hallitusti :mrgreen: .

Niinku nyt lasken joo puoliintumisaikoija, jeesusteluksihan se män kuitennii, jösses mikä hypokriitti :blush: …MUTTA JÄNNITTÄMISONGELMAAN, JOKA PAHIMMILLAAN OLI ESITELMÄTILANTEES, OLISIN KYLLÄ OTTANUT BETASALPAAJAA. Vaikkei ne poista jännittämistä ja vaikka mul on matala verenpaine, kyllä ehottomasti olisi ollut parempi ratkaisu :exclamation: Jos uskaltaa kokeilla esitelmätilanteeseen menoa vain sen betasalpaajan avul ja huomaa kyl, että fyysiset oireet on poies, olo helpottuu, vaikkei net etukäteen jännittämisentunteeseen ja -pelkoon auta!