Addiktin puoliso

Moikka,

tulin vähän taas hengailemaan tänne ja huomasin ikäväkseni, että lisää ”meikäläisiä” on tullut paikalle. Ja toisaalta taas pääsi helpotuksen huokaus, että ehkä joku muukin saisi täältä vertaistukea.

Ensimmäinen huomio, mitä osasin jo odottaakin, oli että suurin huolenaihe päihteistä puhuttaessa perhepiirissä on alkoholin ohella tuo subu. Bupre taitaa olla yleisin keskustelunaihe (joillain brassailunkin?) saunassakin, bentsojen ohella, en ole kuitenkaan sen kummemmin laskelmia tehnyt.
Hyvähän se on jos polle pysyttelis kaukana täältä, en toivoisi sen kysynnän/tarjonnan kasvua.

Mun mies/ex-mies on käynyt läpi rulianssin, josta kerron myöhemmin yksityiskohtaisemmin.

Nyt ei pysty, later. Haluun vaan että tiedät että mä oon täällä.

-piiras

No mites sattuikaan! Oon just ajatellut sua Piirakka! :smiley: Meinasinkin jo kysellä kuulumisia ja pyytää käymään. Sinulla on varmasti paljon vertaistukea annettavana uusille tulokkaille. Mukavaa “nähdä” taas pitkästä aikaa. :slight_smile:

Hei,
Minriinan mainitsema “tilivelvollisuuden” kantava voima pitää paikkansa. Itselläni oli hyvä työkaveri, jonka taluttamana hain eron. En olisi kehdannut katsoa häntä silmiin, jos olisin alkanut lipsua. Hänhän oli seurannut tosi pitkään tilannetta ja näki ulkopuolisena hyvin sen älyttömyyden.

Minäkin matkustelin lasten kanssa kolmisin. Sekin auttoi irrottautumaan. Matkoilla huomasin, miten mukavaa ja rauhallista meillä oli keskenämme. Sitä halusin jatkaa myös kotona.

Heippa Minriina!

Teillä on näköjään menossa tuo “otan selvää millaista apua on tarjolla”-vaihe. :slight_smile: Se ei meillä ainakaan johtanut mihinkään, mutta ehkä tilanne on teillä toinen…

Tosi kiva kuulla, että osaat suhtautua noin! Se kertoo siitä, että ymmärrät olevasi kuitenkin oman elämäsi herra, etkä vaivu epätoivoon, vaikka miehesi ei haluaisikaan lopettaa. Se on sitä vahvuutta hyvällä tavalla. Toki se varmasti tuntuu miehestä paskalta, mutta niin saa tuntuakin. Olet sinäkin saanut sitä paskaa jo niskaan ihan riitävästi. Meillä mies tajusi minun olevan tosissaan eropuheiden kanssa vasta sitten, kun aloin nauramaan hänen selityksilleen. Oho! Kappas vaan. Ei enää surusilmät ja lupaukset purreetkaan. :laughing:

Voit ohittaa noi puheet ihan kokonaan. Niitä on joskus yritetty täälläkin, mutta kummasti se asenne muuttuu, kun on tarpeeksi kauan selvinpäin. Se on jännä, miten riippuvainen yrittää aina selittää samoja juttuja niin itselleen kuin muillekin.

Minriina, sinä kyllä tiedät käyttääkö mies vain ei. Sinun täytyy vain oppia luottamaan itseesi ja unohtaa kaikki miehen selitykset. Mutta yritä nyt vaikka unohtaa koko juttu edes pieneksi hetkeksi. Sinä voit kuitenkin elää myös toisenlaista elämää. Pikku hiljaa asiat muuttuvat ja huomaat, että kyllä se elämä kantaa.

Meillä oli eilen mielenkinntoinen kestustelu miehen kanssa siitä, mitä on narkomania. Mies sitten yllätäen sanoi, että hän kannattaa pakkohoitoa. :open_mouth: Olin sitten ihan hämmästynyt. Kysyin, että oletko nyt ihan oikeasti sitä mieltä, että pakkohoito olisi auttanut sinua? Johon mies vastasi, että “Kyllä. Siinä vaiheessa kun on subutexin vaikutuksen alaisena, niin pää on niin huurussa, että ei tajua mitään.” Miehen mielestä pakkohoito antaisi mahdollisuuden selvittää päätä sen verra, että tajuaisi edes oman tilanteensa.

Se on nyt teilläkin varmasti suurin ongelma nyt. Kun mies olisi edes muutaman viikon ilman, voisivat asiat näyttää ihan toiselta… Mutta soita sinä nyt tosiaan itsellesi se aika kun pystyt. Ehkä miehesikin vielä joku päivä soittaa…

Pitkän tauon jälkeen päädyn taas tänne kirjoittamaan. On ollut kaikenlaista häslinkiä niin en ole ehtinyt kirjoitella tänne. Elikkäs tällä hetkellä tilanne on sellainen että mieheni päätti jatkaa subuteksin käyttöä salaa. Jäi tosin kiinni kun löysin sen kätköt ja huomasin miten pieneks pupillit aina vähäks aikaa muuttui. Monta kertaa käytiin läpi keskustelu että “seuraavalla” kerralla kun retkahtaa (jää kiinni) niin sitten lähtee pois, no tänään viimeinkin sain kerättyä tarpeeksi voimia ja sanoin suorat sanat että nyt avaimet mulle ja poistu. Yritti tosin alkuun lässyttää kaikkea että meinasinko mä sen tonne pakkaseen heittää jne. Mut onneks tajus kuitenki suosiolla lähteä. Tuntui heti siltä et iso taakka harteilta olisi poistunut :slight_smile: Saan olla rauhassa.
Joku kysyi täällä aikaisemmin että kuinka pitkällä olen raskaana, elikkä joulukuussa on laskettu aika. Hyvin on aikaa vielä järjestellä asioita. Eikä yksin jääminen enään pelota tiedän saavani tarvittaessa tukea neuvolasta ja muilta läheisiltäni. Toivon vain että tämä saisi myös miehenkin tajuamaan miten vakava hänen riippuvuutensa on kun mä en oo hyysämässä ja aina pelastamassa. Saa nähä tahtoisko nyt vaikka oikeasti lopettaa tuon käytön :open_mouth: On menossa kuulemma ensviikol taas a-klinikalle miettimään uusia hoitomahdollisuuksia…
Nyt yritän pelkästään keskittyä muhun ja tulevaan lapseen…

Valitan jos kirjoitan sekavasti paljon tapahtunut lyhyessä ajassa niin vaikea kirjoittaa :smiley:

Hei RItva99,
Kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa. Olet tehnyt hyviä päätöksiä :slight_smile:
Samaa vuoristorataa teilläkin. Toivottavasti miehesi menee ensi viikolla a-klinikalle ja saa paikan hyvään hoitoon.
Pidä huolta itsestäsi ja tulevasta vauvasta. Kerrohan meille, miten tarina jatkuu…

Terveisin
Ohjaaja Jekaterina

No tilanne on nyt tämä että ei se pysynyt poissa kun vain yhden päivän, ja tuli sitten “käymään”. Huoh… Kävi a-klinikalla jossa nyt aikooo yrittää avohoidolla lopettaa hakee sieltä kuulemma joka toinen pv lääkkeet ja antaa seulat sinne. En jaksa enään edes uskoa tuohon onnistumiseen. Kovasti kuulemma tarvitsee multa tukea tuohon lopettamiseen sillä oon varmaan ainoa ihminen sen lähipiirissä joka ei käytä. En sitten raaskinut sitä enään ajaa ulos, nyt hävettää ku pitiki mennä hehkuttaa täällä et pääsin siit eroon :blush: :smiley:
Ja kyllähän aina välillä toi arki meilläkin sujuu hyvin että meinaa unohtaa että oliskaan mitään ongelmia :confused:
Mutta jos nyt kotona yrittää olla ilman niin tiedän mikä kaikki paska tässä on edessä ku rupee tulee pahimmat vieroitusoireet. Olen sanonut suoraan että musta ei sitten ole tällä hetkellä tukemaan sua sillä haluan nyt keskittyä vain itseeni, ymmärrän tosin miestäkin että asunnon saanti on hankalaa varsinkin kun on myös työttömänä tällä hetkellä. Katsotaan mitä tapahtuu eiköhä tuo parin pv päästä taas lähe jonnekkin huitelemaan… Mä vaan niin toivoisin että tulisi itse järkiinsä ja saisi jostakin oikeasti tahtoa tuohon lopettamiseen. Katsotaan mitä tapahtuu…

Joo oli se melkein viikon tässä kotona mut nyt lähti sellaisen kaverin kanssa huitelee joka käyttää. Eli toisin sanoen ei se tahdo päästää oikeasti vanhoista tavoistaan irti :frowning: En vain olisi halunnut heti luovuttaa elättelin vielä eilen toiveita että kyllä tästä selvitään ja meistäkin vois tulla perhe. Näköjään tää tuleva isä ei ole siihen kykeneväinen/valmis. Suututtaa niin paljon ettei tahdo itseään kuntoon vaikka olisi paljon nyt pelissä. huoh…

Tuosta kulisseissa elämisestä: Itselläni on onneksi muutama läheinen kelle puhua, silti on joitakin hyviä kavereita jotka käy viikkottain kahvilla eikä tiedä tästä meiän tilanteesta yhtään mitään, ahdistais ajatuskin että sais tietää. Vaikka eiköhä neki kohta rupee huomaamaan että kaikki ei oo kunnossa. Mutta sen voin sanoa että kun jollekkin pystyy avautumaan niin se helpottaa omaa tuskaa niin valtavasti, olisin varmaan seonnut aikapäiviä sitten jos en olisi täällä päässyt lukemaan/kirjoittamaan muitten samassa tilanteessa olevien kanssa… Jaksamisia teille kaikille!

Hei Minriina,
Ei minusta ne “mitä jos” ajatukset turhia ole. Miten sitä muuten suunnittelee elämäänsä? Sitä voi miettiä “mitä jos mies olisi raitis” Mitä jos en koskaan olisi lähtenyt tähän suhteeseen " “mitä jos se löytäisi jonkun toisen ja häipyisi” Mitä jos…"
Mielikuvittelemalla voi makustella, mikä tuntuu hyvältä. Sitten voi ruveta suunnittelemaan oikeasti elämäänsä siihen suuntaan, mikä tuntui hyvältä :slight_smile:

terveisin
Ohjaaja Jekaterina

Älkää turhaa tunteko huonoa omaatuntoa toimettomuudesta Ritva 99 ja Minriina. Olette nyt raskaana, eikä ole mitään järkeä rasittaa itseään liikoja.

Minriina, jos koet, että miehestä on nyt paljon apua, niin anna auttaa ja mieti asiaa sitten myöhemmin, kun olet saanut voimia lisää. Ja yritä vaikka ihan pienin askelin päästää irti kyttäyksestä. Ajattele vaikka niin, että muuttaisiko se juuri nyt mitään, jos saisit miehen kiinni? Vai aiheuttaisiko se vain enemmän pahaa mieltä? Yritä keskittyä siihen, miltä parisuhde tuntuu ja ajattele, että voit kyllä aina muuttaa pois, jos haluat. Varmasti miehesi auttaisi sinua lasten hoidossa jatkossakin. Saisitko erosta mielenrauhan, vai siitä että tietäisit missä mennään?

Ritva99, meillä miehellä meni aikaa isyyteen tottumisessa. Naisilta se käy niin paljon helpommin ja osaamme ottaa vastuuta jo ennen vauvan syntymää. Voi hyvinkin käydä niin että miehesi haluaa muuttaa omaa elämäänsä, kun näkee ja rakastuu omaan pikku vauvaansa. Sinun on kuitenkin ensisijaisesti pidettävä huoli itsestäsi, mutta aikaa teillä on vielä reilusti. Lopullista eroa ehtii miettimään ihan rauhassa. Jos nyt katselet tilannetta ja yrität olla välittämättä miehen sekoiluista. Meillä mies kertoi jälkeenpäin, että oli niin stressaantunut vauvan tulosta ja niin huolissaan siitä, että hänestä ei ole isäksi, että pakeni ajatusta vetämällä kamaa aina välillä. Meillä tilanne rauhoittui ajan kanssa, mutta niin kuin olet varmasti lukenut, niin lopullista raitistumista ei ole vieläkään tullut. Hoitoa se vaatii ja oikeaa asennetta. Me voidaan onneksi itse vaikuttaa siihen, miten voimme. Ei tarvitse sukeltaa suohon toisen mukana.

Rauhallista viikonloppua teille ja pikkuisille masuasukeille! Positiivisia ajatuksia myös! <3

Minulle ero antoi mahdollisuuden oikeasti päästää irti ja saada mielenrauhaa. Se on myös antanut miehelle mahdollisuuden muuttaa omaa käytöstään. Vaikka ongelmiahan se ei ole kokonaan poistanut ja on hyvinkin todennäköistä, että näiden päihdeasioiden kanssa joudun olemaan tekemisissä jollain lailla niin kauan kuin miehessä henki pihisee. On sitten toinen aisia miten annan sen vaikuttaa omaan elämääni tai lasten.

Meillä on myös puhuttu noista, että kamaa tai välineitä ei kotiin tuoda. En kyllä tiedä ketään, joka ei sitä tekisi. Kamat kyllä piilotetaan niin hyvin, että niitä ei poliisikoirakaan löytäisi. :unamused: Käyttäjä kun ei itse yleensä näe käytössään mitään vikaa. Silloin on ok tuoda kotiin kamaa tai käyttää kunhan siitä ei ole muille haittaa = eli muija ei asiata tiedä. Sanon tämän nyt ihan vaan rehellisyyden nimissä.

Mutta mukava kuulla, että mies on käyttäytynyt hyvin. Saat sinäkin vähän levähtää välilä. :slight_smile: Mahdollista eroa ehtii kyllä miettimään sitten myöhemmin. Koita nyt vain keskittyä tähän hetkeen ja murehditaan miestä sitten, kun siihen on aikaa.

hei kaikille. Kirjoitan tänne nyt ensimmästä kertaa… muutaman kerran olen etsinyt paikkaa missä voisin kirjoittaa mutta vasta nyt löysin tämän.

Olen elämässäni nyt sellaisessa tilanteessa, että en ikinä koskaan kuvitellut olevani. Tällaista tapahtuu jossain kirjoissa tai elokuvissa ja yht äkkiä tää onkin ihan totta.

Olen eronnut vuosi sitten aviomiehestäni ja meilla on kaksi yhteistä lasta. Ex-mies on kaikin tavoin kunnollinen perheenisä ja töyssäkäyvä kansalainen, ei mitään päihdeongelmaa ei edes röökiä. En vain rakastanut enää häntä ja avioliitto oli täysin lopussa. Talvella sitten tutustuin nykyiseen mieheeni ja rakastuin häneen korviani myöten. Mieheni kertoi kyllä heti alkuun korvaushoidostaan ja siitä että on lähdössä Siuntioon terapiatehtaalle lopettamaan hoitoa ja bentsoja. Olimme yhteydessä puhelimitse koko ajan kun hän oli hoidossa ja kävin katsomassa häntä siellä. Kotiudutuaan olimme kuin paita ja peppu, koko ajan yhdessä, umpirakastuneita. Kevään aikana hän vähitellen kuitenkin ajautui/hakeutui samoihin kaveripurukoihin ja juhannuksena minulle paljastui että hän käyttää bubrea jälleen ja lääkkeitä… Hajosin aivan täysin ja jouduin jääään töistä pois 2viikoksi järkytyksestä. En voinut uskoa, että minua oli petetty näin, olin täysin loukkaantunut. Miten rakastamani ihminen voi tehdä minulle näin, huumeet oli jotenki pahempi kuin että olisi ollut joku toinen nainen tai ainakin silloin se tuntui siltä. Hain itselleni apua ja oikeastaan kaikkialla missä kävin puhumassa minulle sanottiin että jätä se jätkä. Kesä oli todella rankka, mutta jotenkin olen saanut itseni kerättyä.

Nyt mieheni läkkeiten ja bubren käyttö on päivittäistä ja hän itsekin haluaa muuttaa elämäänsä. Molemmat tidämme ettei näin voi jatkua. Ongelma on jotenki mihin me hakeudumme nyt hoitoon? Minulla ei ole päihdeongelmaa, alkoholia juon jos jotain juhlia on, mutta yhtä hyvin voisin olla juomatta, käyn töissä, hoidan lapset kun ovat täällä ja maksan laskuni. Kotini ei ole huumeloukku ja en halua täällä aineita käytettävän.

Mutta mieheni päihdeongelma on myös minun ongelmani. Hän ei halua menettää minua ja tiedän olevani hänen elämänsä paras asia. Mutta minä en voi häntä rakastaa terveeksi eikä minun kuulu olla hänen hoitaja. Hänen pitää tietysti itse saada muutos aikaan, mutta haluan auttaa. Tajuan ettemme kahdestaan siihen pysty. Mieheni käy töissä ja hänellä on välit ok perheeseensä. Mutta hänen päihdeongelmansa on niin pitkä, 15-vuotta ainakin, ihan kakarasta alkanut. Koko miehen identiteetti pitäisi rakentaa uudelleen…

Minne me nyt menemme yhdessä? A-klinikka? Joku katkaisuhoitopaikka, miten nopeasti sinne pääsee? En halua jättää häntä, koska hän on kuitenkin minulle todella rakas. Suhteessamme ei ole väkivaltaa, minua ei ole käytetty mitenkään hyväksi, varastanut rahoja tai muuta. Pelkään eniten että häviän niille perkeleen kemikaaleille.