Addiktin puoliso

Minriina, hyvä kysymys. Miksi voi voi noudattaa omia neuvoja. Osaisitko sanoa mikset voi noudattaa omiasi neuvojasi, joita annat muille?

Minä kyllä osaisin vastata ainakin puoliksi.:slight_smile:

Minriinalle ja muillekin,
Meidän läheisten usko ja toivo siihen että käyttäjä valitsee sen oikean tien ja tavan omille toimilleen, kun häneen vain luotetaan tai halutaan luottaa niin paljon että jätetään vaikkapa lapset hänelle hoitoon, on kyllä aivan uskomaton. Luottamus perustuu usein vielä pelkkään uskoon ja toivoon, ei mihinkään tosiasioihin tai tekoihin. Luotetaan pelkkiin puheisiin. Vaaleanpunaiset linssit ovat aina vaan silmillä, ja joskus pysyvät teki käyttäjä aivan mitä tahansa.

Sangen usein vedetään esille se, että kaikki käyttäjät ovat erilaisia, ja sen varjolla sitten toimitaan ikäänkuin käyttäjän parhaaksi, luotetaan, annetaan periksi, paijataan, mahdollistetaan, rakastetaan ja välitetään. Kun hän on niin erilainen ja erikoinen verrattuna muihin. Hän olisi muuten niin hyvä isä tai äiti, mutta kun on tuo huumeriippuvuus. Ihmiset ovat erilaisia, mutta ongelma on yhteinen ja samanlainen. Riippuvuus on se yhteinen nimittäjä, ei suinkaan henkilö tai persoona.

Ruodinpa jatkokeskustelun pohjaksi tätä hiukan lisää.

Minriina kirjoittaa: ”Ja silloin kun ei jaksa niin ei se jaksa lapsia, on tässä paikalla (jos on hereillä) mutta täysin poissaoleva, tuijottaa telkkaria ja lapset saa yrittää hakea hänen huomiota keinolla millä hyvänsä tai vasta säpsähtää kun huudan että etkö sä kuule, kun lapsi on toistanut sen viisi kertaa ‘kato isä mitä mä teen’. Eikä tietenkään kukaan vanhempi aina veny ja hermot kiristyy, mutta jotenkin mieheni kuitenkin erilaisesti valitsee ne hetket jolloin jaksaa. En minä saa valita laitanko lapsille ruokaa vai en, pakko se on hoitaa vaikka ei huvittais! Eilenkin aamupäivän oli niin kiukkuinen, kun pakotin nousemaan ylös, kun olimme sopineet yhteisen retken. No lähdimme lopulta sieniretkelle ilman häntä, mies jäi kotiin tuijottamaan telkkaria. Kotiin tultaessa oli edelleen kiukkuinen ja tiuski lapsille heti kun tuli vähänkään ääntä. Lähti sitten hakemaan tupakkaa, sanoi että menee muutama tunti. No sen jälkeen taas jaksoikin! Siivosi vaikka mitä ylimääräistä, höpötteli lasten kanssa, luki monta iltasatua ja pisti nukkumaan ilman mitään hampaiden kiristelyä. Joopajoo, mistäköhän se yhtäkkinen innostus taas tulikaan.”

Pitäisikö tässä tapauksessa luottaa miehen kykyyn hoitaa ja vastata lapsista vaikkapa koko päivän, ei ainoastaan muutaman tunnin tai vartin?

Nasaalisti kirjoitti: ”Jos mies käyttää subua ns. sivistyneesti, niin silloin se ei välttämättä vaikuta ajokykyyn tai lasten kanssa olemiseen".

Onko sivistynyt käyttö = korvaushoitokäyttö? Vai jotain muuta?

Ja Nasaalisti jatkaa: "”Itse päihdehistorian omaamana kelaan, et olis hienoa, jos mies sais mahdollisuuden olla luottamuksen arvoinen. Toisaalta loputtomasti niitä uusia mahdollisuuksia ei toki voi saada. Muistan vaan itse, kuinka siistiä oli, kun oli yksi ihminen lähellä, joka jaksoi uskoa muhun ja mun mahdollisuuksiin päästä selville vesille ja saada elämän järjestykseen. Ei sitä luottamusta halunnut rikkoa ja tsemppasin tosi paljon, jotta olisin sen arvoinen. Aika ratkaiseva juttu oli toi yhden ihmisen luottamus ja apu, kun tuntui olevan mahdotonta päästä umpikujasta pois!"

Luottamusta voi osoittaa niin monella tavalla. Ja olla sen arvoinen. Tai olla olematta. Onko järkevää aloittaa luottamuksen osoittaminen uskomalla lapset Minriinan tapauksessa miehen hoitoon, vaikkapa vain muutamaksi tunniksi?

Hei Minriina!
Olen itsekin uusi täällä ja nyt paljon muiden juttuja lueskelleena löysin sinun ketjustasi ehkä eniten sellaista sisältöä, johon voin todella hyvin samaistua. Oma pelkistetty tarinani löytyy “Miten tästä eteenpäin”-ketjusta.
Mm. pohdintasi siitä miten järjestää tapaamiset lasten kanssa mahdollisen eron seurauksena, jos mies ei ole raittiina, oli kuin olisin itse kirjoittanut kyseisen tekstin…

Nyt en ehdi enempää, mutta halusin tulla toivottelemaan tsemppiä ja jaksamista tilanteeseesi!

Ihan hypermahtavaa, että olet näin nopeasti tajunnut homman jujun! :smiley: Itse tarvitsin aikamoisen kolauksen, ennen kuin tajusin lopettaa tuon yrittämisen. Siinäkin taisi olla taustalla ajatus, että kaikki olisi muka hyvin, jos saan miehen osallistumaan edes jonkin verran normaaleihin askareisiin. Se kuitenkin kulutti ja ärsytti ihan suunnattomasti, juuri niin kuin kirjoitat.

Hyvä hyvä Minriina! Oikeaan suuntaan olet menossa. Laita vaan hakemus vetämään. Eihän sitä asuntoa ole pakko vastaan ottaa, jos tulee huonona ajankohtana. Onpahan ainakin saatu asioita vähän eteenpäin.

P.S Ihan vaan vikkinä, että itse olin muuton aikaan vielä hoitovapaalla ja rahaa ei juuri ollut. Sain ilmaisen muuttoauton ja miehet kantamaan ihan sosiaalitoimen puolesta.

Minriina,
jos asut pääkaupunkiseudulla tai sinulla on mahdollisuus reissata Helsinkiin, niin voisit varata ajan Irti Huumeista ry:n Läheis- ja perhetyön keskuksesta, jossa on kolme erittäin hyvin huumeasioista perillä olevaa työntekijää. Tapaamiset eivät maksa mitään.

Minriina, voisit aluksi ottaa yhteyttä Irti Huumeista ry:n Turun alueosastoon, ja sopia tapaamisen.

YHTEYSTIEDOT
Irti Huumeista ry - Turku
Kristiinankatu 6 A 2
20100 Turku
puh. (02) 2514 403
turku(at)irtihuumeista.fi

  • Aluevastaava puh. 040 595 4702
  • Vertaistukiryhmän ohjaaja puh. 040 8453 884

Voit soittaa jompaankumpaan ylläolevaan numeroon.

Hei Minriina,
Kerroit, että sukulaisia asuu lähistöllä. Voitko pyytää heitä katsomaan lapsia sillä aikaa, kun itse kävisit juttelemassa IH:n ihmisten kanssa?
Päätit jutella miehesi kanssa. Miten keskustelu sujui?
Terveisin
Ohjaaja Jekaterina

Hei Minriina!

Oli pakko lainata teksteistäsi nämä, sillä ne ovat kuin suoraan minun suustani sanottuja silloin, kun mies subua käytti.

Just näin oli meilläkin. Tosin ilman noita lapsia.

Taas nappiosuma. Meillä kanssa mies on pistänyt retkahduksensa minun piikkiini. Niitä oli juuri silloin , kun olin raskaana. Toki ymmärrän, että uuden vauvan tulo stressaa, mutta kyllä siihen stressin purkuun on muitakin keinoja ja energiaa saa myös muualtakin, kuin subusta. Ja siis tosiaan. Kaikkihan oli minun syytäni, koska olin raskaana ollessani, kuin toinen ihminen. :unamused:

No ei vois kyllä enää enempää samanlaiseksi mennä. :laughing: Etenkin toi ensimmäinen lause on kuultu varmaan tuhat kertaa. “Joo, oon just heittänyt välineet roskiin”. Argh! Se on ehkä ärsyttävin lause ikinä! :imp: Sitten, kun hetken päästä löytyy taas uudet, sanotaan että " Ne nyt on ollu mulla tuolla tosi kauan. En oo edes muistanut niitä". :unamused:

Tosta lopettamisen helppoudesta on meilläkin puhuttu. Se voi hyvinkin pitää vielä paikkansa. Siis tuo, että on fyysisesti helppo lopettaa. Niin se on, kun ei ole vielä kauaa käyttänyt joka päivä, eikä suurina annoksina. Henkinen puoli onkin sitten toinen juttu. Sitä on narkomaanille itselleen turha selittää. Ei se sitä ymmärrä ennen kuin itse asian kokee. Saman ilmiön olen nähnyt monesti myös täällä kirjoittelevissa käyttäjissä. Luulevat, että subua voi käyttää viihdemielessä, mutta kyllä se juttu jokaiselle joskus valkenee.

Sanoppa sille, että mitäs se moisen osaa sanoa, kun ei ole ollut ilman pitkiin aikoihin. Voisit kysyä myös, että mikäs on pisin aika, mitä mehesi on käyttänyt yhteen putkeen ja ymmärtääkö hän, että riippuvuus etenee asteittain. Sitten kun huomaa, että reflat alkaakin olla jo pahat, on jo myöhäistä. No tuskin se kuitenkaan mitään tajuaa… :frowning: Ei ne koskaan tajua.

Toi on kanssa kuultu. Joo muutan sitten pois, jos lopettaminen ei onnistu. Ei ainakaan meillä toiminut. Kyllä mies olisi roikkunut meissä kiinni kynsin ja hampain, viivytellyt lähtöä ym. Kyllä mun piti lähteä itse ja halusinkin, koska inhosin sitä asuntoa kaikkien niiden ikävien muistojen takia.

Tämä alleviivattu kohta on erityisesti teille, jotka ihmettelette, että mitä ne akat siellä oikein valittaa. Eihän subu edes tee päihtyneeksi. No joo ei niin. Mitä nyt vaan toinen ei ole henkisesti läsnä, ei näe, ei kuule, ei halaa, ei pussaa. On vaan keskittynyt omiin juttuihinsa. Mun exä oli silloin subuaikoinaan kuin kävelävä kuori omasta itsestään. Kun se lopetti, kaikki muuttui. Ikävä kyllä mies oli masentunut monta vuotta, mutta kuitenkin läsnä ja se on jo paljon se. Muistan, kun mies kävi kävelyllä ensimmäisen kerran reflojen mentyä ohi. Hän sanoi, että näkee ja haistaa maailman nyt ihan toisella tavalla. Kuulee linnun laulun, haistaa leikatun ruohon. Näitä asiota hän ei käyttäessään huomannut, eivätkä ne olleet edes tärkeitä.

Kyllä mun täytyy sanoa kuuden vuoden kokemuksella, että vaikka mies ei ole ollut aina selvä ja vaikka hänen toipumisessaan on mennyt kauan, niin mikään bentsojen syönti ym. ei ole vetänyt vertojaan tuolle subukylmyydelle. Vaikka toki bentsotkin tekevät ihmisestä etäisen. Se on sellainen asia, jota käyttäjä ei itse pysty huomaamaan niin kauan kuin käyttää.

Kyllä! Just nimenomaan näin! Jotta miehesi ylipäätään pystyisi toipumaan, on välttämätöntä, että hän saa omaa rauhaa tarvittaessa. Muuten käy niin, että on vaan pakko ottaa, koska on pakko jaksaa. Ja jos ei lopeta, sinä saat olla rauhassa. Se on siis win-win-situation. Voitat joka tapauksessa. :slight_smile:

Kuulostaa niin tutulta nuo kaikki asiat. Samalla tavalla munkin mies väittää et sitä ahdistaa vaan enemmän ku en osaa kuulemma muuta tehdä kun valittaa kaikesta… (tuli viikko sitten katkolta kotiin) ja ei tainnu oikein mennä viesti perille kun sanoin että mä en hyväksy päihteiden käyttöä koton. Heti ensimmäisenä iltana hän unohti välineensä vessaan ja kun kysyin asiasta niin sanoi että oli ostanut piriä helpottaakseen vieroitus oireita. elikkä hänen mielestään kaikki muu on edelleen sallittua paitsi tuo subu… Oon ihan lopussa ja yritän tässä keräillä voimia ja valmistautua ajatukseen että olen lapsen kanssa yksin. Joutuisin varmaan joka tapauksessa ottamaan kaiken vastuun ei tuosta yhestä näköjään oo mihinkään :frowning:

Hei,
Tuttua tekstiä kaikki tyyni:) Helpottaa aina, kun tietää, ettei omassa päässä viiraa. Joskus sitä alkoi miettimään, kummalla tässä on avun tarvetta.

Meillä mieheni hoiti lapsia paljon, sillä hänhän lopetti työssä käynnin. Olimme kesksustelleet,mistä aineiden käyttö johtui ja yksi selitys oli työstressi. Sovimme, että jos se kerran on syy käyttöön niin sitten tottakai hän jää pois töistä, lepää, käy hoidossa ja hoitaa itsensä kuntoon. Arvatkaa, miten kävi? No hänellä olikin sitten päivät aikaa poltella pilveä. Rahat tuli myymällä omaisuuttamme. Lapset hän vei hoitoon ja haki sieltä, minä kävin töissä.

Kun erosimme, hän pääosin hoiti tarvittaessa lapsia meillä ( lapset olivat silloin 7 v ja 5 v). Lapset olivat myös hänen luona yökylässä silloin tällöin, kunnes tajusin, että hän ja hänen uusi naisystävä polttivat lasten läsnäollessa. He myös olivat selitelleet, että se on ihan ok. Minulle ei ollut.

Loppuaikoina he kävivät isänsä luona päiväseltään, aivan viimeisenä vuotena eivät enää lainkaan. Silloin erosta oli jo 7 vuotta.

Ajattelin,että heillä oli niin hyvä suhde, etten halunnut vaurioittaa sitä. Nykyisellä tiedolla olisin toiminut jossainmäärin toisin. Kuulin myöhemmin, että hän oli mm. lähtemyt ostamaan kamaa ja jättänyt ihan pienet lapset autoon yksin illalla odottamaan tunniksi ( avioliittomme aikoina)! Hän ei välttämättä tullut silloin kun piti, koska piti hakea kamaa. Lapset saattoivat odottaa pitkään yksin kotona jne.

Varmaan parempi on, että isä tulee sinun kotiisi lasten luo. Ja kotisi on päihteetön, minkä miehesi tiedostaa. Jos hän on kamoissa, teille ei tulla. Ikävää on se, että käyttö menee lasten ja kaiken muun edelle. Meillä isä ei ehtinyt päiväkodin juhliin, ei viulukonserttiin ei siihen ja tähän, sillä samaan aikaan oli tärkeämpi tehtävä: kaman hankinta. Loppuaikoina mielenkiintokin lasten tapaamiseen väheni. Surullista on, että viimeinen tapaaminen lasten kanssa, tyttären promotheus juhla, ei olisi ollut mahdollista, ellei hän olisi saanut kamaa. Kunto ei olisi kestänyt, siihen pisteeseen oli päädytty kannabiksen viihdekäytöstä.

Mutta, lasten tapaamisasia kyllä varmasti järjestyy luontevalla tavalla. Vielä se ei ole kohdallasi edes ajankohtaista, asuttehan yhdessä.

Ero meni meillä näin:

-Vauvan syntymän jälkeen mies oli niin väsynyt, että palasi taas vanhohin tapohinsa. Se oli sitten viimeinen niitti ja laitoin hakemukset kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. En ollut kumma kyllä surullinen, vaan iloinen. Olin odottanut jotain ratkaisevaa tekijää ja sain sen sitten lopulta.

-Kämppä tuli kahdessa viikossa. Se oli vielä sellainen asunto, jota en kuvitellut saavani, koska olin niin pienituloinen. Ilmeisesti asuntoa hakeva äiti pienen vauvan kanssa menee muiden edelle.

-Selitin miehelle rauhallisesti tilanteen ja sanoin, että uuteen kotiin ei sitten ole asiaa tulla muuten, kuin ihan selvinpäin. Uusi kotini on täysin huumevapaa koti. Sanoin myös, että katson oikeudekseni tutkia tarvittaessa hänen taskunsa tai käännyttää ovelta, jos siltä tuntuu. Mies hyväksyi tämän mukisematta.

-Miehen piti auttaa muutossa, mutta ei sitten kyenytkään siihen. Voitte arvata vaan miksi. :unamused: Pakkaamiseen sentään pystyi. Hommasin sitten muuttoapua muualta.

-Muuton jälkeen mies oli aika alla päin ja käytti jonkun verran enemmän huumeita. Meille tulleessaan oli selvä. Kävi katsomassa lapsia lähes päivittäin. Isomman tytön kanssa kävi myös puistossa. Yhteiset ulkoilut loppuivat kuitenkin toistaiseksi, koska tyttö kertoi heidän nähneen jonkun sedän. Asiasta tarkemmin kyseltyäni selvisi, että mies oli käynyt ostamassa pilveä yhdeltä kaverilta, joka kuulemma on tosi harmiton tyyppi, kun käy töissäkin. :unamused: Myönsi kyllä sitten heti, että nyt oli oma arviointikyky pettänyt.

-Tästä seurasi sitten se, että lapsia sai tavata vain minun läsnä ollessani. No meni aikaa ja kaikki oli hyvin, kunnes tuli taas tilanne, jossa kuulin mihen käyneen tapaamassa jotain tyyppiä muutaman minuutin ja jättäneen lapset hetkeksi keskenään kotiin.

-Tapaamisten osalta ollaan nyt siinä tilanteessa, että mies käy meillä päivittäin lapsia katsomassa ja auttamassa minua kotitöissä. Voin jättää lapset tänne ja käydä asioilla, jos haluan. Miehen asunnossa lapset eivät ole olleet. Mies on myös yrittänyt pyrkiä meille muutaman kerran sekaisin, mikä on ollut todella ikävää… On kuitenkin ollut suurimmaksi osaksi oikein hyvässä kunnossa.

-Minähän tein sitten niin, että uhkasin muuttaa tapaamiset sellaisiksi, että niitä olisi tullut valvomaan sosiaalitäti, mikäli nuo sekoilut eivät lopu. Tälläisessä tapauksessa mies olisi myös joutunut käymään kusella todistaakseen olevansa kunnossa. On näyttänyt toimivan…

-Lapset tai siis isompi tyttö ikävöi alussa isäänsä todella paljon, vaikka näkivätkin usein ja puhuivat vielä iltaisin puhelimessa. Tilanne kuitenkin rauhoittui ja nyt tyttö tietää, että isi ei ole hävinnyt minnekään. Meillä tuo ero ei muutenkaan näy arjessa niin dramaattisesti, koska mies tosiaan on täällä aika usein. Ollaan nykyään oikein hyvissä väleissä. Noin miljoona kertaa paremmissa, kuin silloin yhdessäolo aikana. Eli suosittelen eroa kaikille vaikeassa tilanteessa oleville! :slight_smile: Se antaa parhaassa tapauksessa mahdollisuuden tutustua itseensä ja myös toiseen uudestaan.

Hei,
Luettuani Dahlian tekstin mieleeni tuli vielä:

  • Minä jäin yhteiseen kotiimme, koska en halunnut enempää muutoksia lasten elämään. Miehen osuus asunnosta katsottiin kertakorvaukseksi elatusmaksuista. En todellakaan koskaan olisi saanut penniäkään häneltä. Mies suostui siihen, koska silloin vielä hänsestä lasten paras oli tärkeintä. Sosiaalitädit tosin kysyivät häneltä, onko hän varma, aikooko todella luovuttaa asunnon elatusmaksuina. Hän itsekin ihmetteli, kenen etua “tädit” ajavat.
  • Meilläkin oli tosi hyvät välit eron jälkeen muutaman vuoden. Hän tuli aina tarvittaessa hoitamaan. Lapsilla oli isä, mutta ilmapiiri kodissa oli parantunut 200% ! Meillä vallitsi ihana rauha ja tasapaino. Kenenkään ei tarvinnut tarkkailla ketään, eikä pelätä ketään. Ja minä jaksoin paljon paremmin kaikkea.

T: Ohjaaja Jekaterina

No tässä on just se pointti, mikä mullakin tiivistyy tuohon oman ketjuni otsikoon “Narkista eroon”. Eli narkki hus, mutta mies voi jäädä. :slight_smile:

Millä tavalla miehesi on suhtautunut eropuheisiin? Onko ylipäätään ottanut niitä vakavasti? Entä, mitä luulet, pystytkö olemaan riittävän tiukkana sitten eron jälkeen siinä, että teille ei tulla kuin selvänä? Siinäkin kun on se, että jos mies on energinen ja iloinen, lähtee helposti lipsumaan ja antaa sen tulla käymään. Mä olin muuttaessani niin kurkkua myöten täytnnä noita mielialan vaihteluita, että kelpuutin vain ihan normaalin miehen. Mies on sitten jälkeen päin kiitellyt minua siitä, että olen ollut niin tiukka. Se on auttanut häntä pysymään raittiina. Hän on ollut myös kiitollinen siitä, että on saanut lapsilleen äidin, joka pitää heistä hyvää huolta. Että näin se sitten loppujen lopuksi meni, vaikka mies alussa kiukutteli ja väitti, että olen kohtuuton. :smiley:

No kyllä musta tuntuu kanssa usein, että mies on kuin iso lapsi, jolle täytyy asettaa ehtoja ja rajoja, jotta se voisi hyvin, mutta sellaista tämä elämä päihderiippuvaisen lähellä näyttää olevan. :mrgreen: Onneksi olen huomannut, että rajojen asettamisen jälkeen mies on alkanut käyttäytyä ihan aikuisen oloisesti ja muutos vaikuttaisi pysyvältä. Ja nyt koputan puuta. Kop kop! :stuck_out_tongue:

Ihan sama juttu on ollut mulla! :smiley: Tänne kirjoittelu on auttanut pitämään pään pinnalla. Tuo sana “tilivelvollinen” kuvaa tilannetta tosi hyvin.