Siispä päädyin vihdoin ja viimein A-klinikan asiakkaaksi. Kannabiksen takia jota en yksin pysty lopettamaan. Olivat siellä onneksi mukavia ihmisiä. Seuraava käynti on ylihuomenna.
Onko täällä muita A-klinikkalaisia ja minkälaisia kokemuksia?
En vielä tiedä tarkemmin minkälaista hoitoa minulle sitten tullaan antamaan, mutta siellä on keskusteluryhmiä ja akupunktio hoitoja ainakin mahdollisuus ottaa. Ajattelin että otan vastaan kaiken mahdollisen mitä tarjotaan. NA-kokouksia ehdotettiin myös, mutta sinne en ole ainakaan nyt menossa. Jotenkin tuntuu kammottavalta ja pelottavalta.
Itse voisin mennä esim. jonnekkin päiväosastolle aluksi jos sellaista mahdollisuutta on. Kaikista vaikein on löytää tekemistä jota ei nyt ole kun on kesä. Mutta syksyllä sitten taas alkaa koulu. Töitä olen etsiskellyt kovasti ja toivottavasti tärppäisi. Jokatapauksessa on muutettava elämäntapaa ja koko ajatusmaailma tulee muuttumaan samalla. Se on kyllä erittäin tervetullutta.
Sinuna suhtauisin avoimin mielen kaikenlaiselle, mutta karttaisin varmaan lääkitykset, jos sellaisia satuttais sulle tarjoamaan.
Selityksenä että mielestäni on terveellisempää, pienempi paha olla addiktoitunut kannabikseen, kun vaikkapa bentsoihin tai SSRI/SNRI-lääkitykseen. En välttämättä hirveästi edes yllättyisi jos tarjottais joko serotoniinilääkitystä, taikka jopa jotain opamoxeja.
Jep, sanoivat heti että lääkitystä ei ainakaan nyt aleta pohtimaan. Enkä tosiaan pillereitä kaipaakkaan. Minulla on mennyt 10-vuotta paroxetin rathiopharm niminen lääke paniikkihäiriöön. Sitä syön edelleen koska se on osoittautunut toimivaksi. Jotain unensaantia helpottavaa lääkettä voisin ottaa, mutta muuten kieltäydyn pillereistä. Ja uskon että minua kyllä kuunnellaan koska olen täysissä järjissäni ja tunnen itseni tarkalleen.
Mä kävin keväällä muutaman kuukauden ajan juttelemassa psyk. sairaanhoitajalle alkoholin käytöstäni, mutta myös monesta muusta asiasta. Koin sen itelleni tosi hyödylliseksi enkä varmaankaan olisi pysynyt holittomana 2,5 kk ilman sitä. Mitään lääkkeitä mulle ei tarjottu kun heti aluksi ilmoitin, etten halua niitä, bentsoja tahi mielipidelääkkeitä - ja Oxaminia mulla menikin vielä silloin vähäsen päivässä, mutta sekin loppui pari kk sitten
Kannattaa mennä, sitä saa ihan eri tavalla perspektiiviä omaan päihdeongelmaansa kun ne jutut saa puhuttua ulos, kelasin itekin varaa taas ajan kun on toi holi taas maistunut liikaa…
Voi, kunpa minäkin voisin varata ajan klinikalle! Mulla kun jo on oma klinikka, jossa omahoitsu, niin tuskinpa saan muille klinikoille mennä. Tai siis en saa. Mutta kun nykyisen omahoitsun kanssa keskustelut eivät hirveesti auta. Tiedätte kyllä, vaikka ois kaikinpuolin mukava ja pätevä tyyppi kyseessä, mut jos sen kanssa ei kemiat toimi, ovat keskustelut aika lailla ajanhukkaa. Nyt se hoitsu on tosin lomalla, ja sanoi, että jos mulle tulee joku hätä, voin kyllä puhua muidenkin kanssa. Ni jos nyt koittais nopeesti muodostaa hyvä suhteen johonkin toiseen, ni jospa voisin jatkossa käydäkin sillä…??
Hyvä Luppis että sait itsesi klinikille! NA-kokoukseenkin voi mennä vaan kuuntelee, ei sun ole pakko puhua siellä mitään jos et halua. Mee ihmeessä, saatat yllättyä. Tai sit huomata, että juttu ei todellakaan ole sun, mutta sit ainakin tiedät varmasti. Toistaiseksi. Sekin mielipide saattaa joskus muuttua.
Itse olen ainakin vaihtanut terveyskeskuksen omalääkäriä kun koin että sen hetkinen lekuri oli jotenkin sekaisin. Eli luulisin että jos kemiat ei toimi oman psyk.hoitajan kanssa niin voisi olla mahdollisuus vaihtaa. Eihän siitä kauheasti voi olla hyötyä jos kokee että toinen on ikävä ihminen tai jotain
NA-kokouksissa epäilyttää jotenkin se että ehkä kannabis riippuvuus koetaan hyvin pieneksi ongelmaksi kun muilla saattaa olla monen vuoden piikitys takana. Mutta voisihan siellä käydä katsomassa ennenkuin tuomitsee.
Tähän voisin mainita oman näkemykseni NA-sta. Ryhmiä on monenlaisia, mutta yleisesti ottaen kannabiksen ongelmakäyttöön suhtaudutaan ihan hyvin. Aika moni pahempiin ongelmiin päihteiden kanssa ajautunut ihminen on myös pajautellut aivan liikaa ja liian usein. Täten kyllä siellä ymmärrystä löytyy, aivan varmasti!
Kannattaa tosiaan käydä katsastamassa, olisihan harmi jos se olisikin juuri sinun juttusi, mutta et koskaan menisi käymään koska ennakkoluulot sanoo tota ja tätä. Eipähän tarvitsisi sitäkään apukeinoa sitten enään pohtia.
Itselleni ei NA sopinut kuten ei AA ryhmätkään, mutta joillekin ne sopii aika häkellyttävän hyvin. Enkä tarkoita nyt mitään varsinaista “flippaamista” tai “höyrähtämistä” ryhmiin vaikka sellaisiakin olen tavannut.
On muuten erittäin harmillista, että kannabiksen kanssa ongelmiin joutuneille ei tässä maassa ole kunnollista hoitomuotoa (tarkoitan hoitoa joka on keskittynyt pelkästään kannabiksen haittojen ja ongelmien purkuun.) Uskon, että 10-20vuoden sisään on, on pakko olla.
Juu se on aivan totta. Alkoholistien pariin ei kannabiksen käyttäjät oikein sovi, eikä toisaalta kovien huumeiden käyttäjiinkään. Kannabis putoaa hieman väliin. Se on surullista.
Omalääkäriä ei enään ole, mee toiselle ja muista et potilaalla on oikeus valita lekuri. Kun mun EX omalääkäri palaa haluan hänelle, hemmetin hyvä ja ymmärtää asiat. On nihkeä nostamaan lääkkeitä joita olen pyytänyt lieventämään, pakko nostaa ku ylilääkärin määräämät annokset. En halua teemuja lisää mut pameista loppuu teho, viittis ruveta ryssiltä ostaan vaik halvalla sais.
Terveisiä taas A-klinikalta. Minulle ehdotettiin akupunktiota joka alkaa ensi viikon perjantaina taas pyöriä klinikalla kesätauon jälkeen. Sitten olen menossa haastatteluun sellaiselle kurssille kun ‘‘kääntöpiiri’’.
Kyseessä on ryhmämuotoinen avokuntoutus ja on ns.varhainen puuttuminen päihdeongelmaan. Se toimii iltaisin ja on tarkoitettu työssä käyville ja opiskelijoille. Kaikki sinne haluavat haastatellaan. Minulle tuosta voisi olla hyötyä.
Onko kukaan kullut tästä jutusta?
Toki muidenkin kanssa juttelen mielelläni
Akupunktio ja avokuntoutus kuulostaa ihan hyviltä vaihtoehdoilta.
Itseäni kiinnostaisi kuulla mikä siinä kannabiksen lopettamisessa on kaikken vaikeinta? Tottahan toki se psyykkisesti koukuttaa, mutta jos pajautus tuntuu väärältä, haitalliselta ja vaikuttaa negatiivisesti omaan elämään, niin miksi ihmeessä poltat sitä?
Akupunktion toimivuushan on muuten hyvin yksilöllistä. Päihteiden ongelmakäyttäjiin sitä käytetään yleensä vieroitusoireiden lievittämisen vuoksi. Koetko, että tarvitset tähän apua? Itse olen käsittänyt ja kokenut, että vieroitusoireet kannabiksesta ovat hyvin inhimilliset ja poistuvat pitkänkin putken jälkeen n.1-3viikossa.
Jeps, yritän vastailla kysymysiisi vaikka en suoraltakädeltä edes osaa perustella miksi kaikki on tapahtunut.
Jotenkin olen vaan todella pahasti addiktoitunut kannaan koska siitä saa niin hyvän olon. Ruoka ja uni maistuu eikä tarvitse ajatella ikäviä asioita. Vuosien saatossa siitä on vain tullut tapa. Ja tapojaan on ihmisen vaikea muuttaa. Elämäntapa niin sanotusti. Akupunktiosta voisi olla apua uniongelmiin ja ahdistukseen. Ajoittain on huono olo koska ruoka ei juuri maita ja uni on katkonaista. Viekkareita mulla ei oikeastaan ole muita kun henkisiä. Eli himottaa.
Se on hyvä kysymys miksi olen sitä ehdointahdoin polttanut vaikka se aiheuttaa ongelmia, mutta tyhmä pää on usein tapojensa orja.
Toisaalta en ole tavannut päivittäispolttelijaa jolla se ei näkyisi jollaintavalla. En edes usko siihen että on olemassa ihmisiä joihin runsas käyttö ei vaikuttaisi. Kyllä vaikuttaa, ja muut sen huomaavat vaikka itse ei huomaisi. Ei siis ole ihme että tapaamani ihmiset jotka bajauttelevat säännöllisesti ovat ns.tyhjäntoimittajia jotka ovat antaneet elämänsä luisua käsistään.
Varmaan suurin syy miksi en ole lopettanut on se että en ole itse halunnut lopettaa tosissani. Mutta nyt haluan. En voi olla ajattelematta sitä missä olen esim. 10-vuoden päästä jos jatkaisin samaan tahtiin polttelua. En varmaan ainakaan normaalien kirjoissa. Jos näin voi sanoa
no ajattellaampa näin moni subu nipa sanoo olevansa piikki koukussa vaikka eihän injektio neula aiheuta fyysistä riippuvuutta, sä olet polttelu koukussa et kannabikseen vaan siihen tapaan polttaa sitä, itelläkin oli hiukan vaikeuksia päästä eroon päivittäis polttelusta. kannabis koukuttaa eri tavalla sen harmittomuus on petollinen koska haittoja ei tule tai ovat pieniä niin voi huoletta hiisailla vuosia ja sit siiitä tuleekin tapa
^ Miten niin ei tule haittoja tai ne ovat vain pieniä? Eikös Luppis ole täällä jo melko kattavasti kertonut haitoista, joita kannabis on hänelle aiheuttanut? Omasta puolestani voin sanoa, että mulle tulee haittoja jo vähäisestä satunnaispolttelusta, mm. vainoilua ja huonoa oloa. Sen vuoksi en pahemmin kannabista käytäkään, koska se ei todellakaan sovi mulle. Monille se toki on parempi vaihtoehto ns. viikonloppurentoutumiseen, kuin kännien vetäminen, mutta vuosikausia kestänyt päivittäishiisailu aiheuttaa kaikille lähes väistämättä haittoja. Kai mä nyt olen nähnyt niitä 20 vuotta 24/7 hiisanneita ihmisiä, jotka ovat aivan “piloilla” juuri kannabiksen vuoksi, ja moni heistä ei edes tajua, kuinka kammottavassa jamassa ovat. Se, kuinka pahoja haittoja kellekin tulee ja kuinka nopeasti, riippuu tietenkin jälleen ihmisestä.
Mä en yhtään ihmettele, jos Luppis ei kohta uskalla hakea apua ongelmaansa, joka on hänelle todellinen, kun joka räppänästä tuntuu tulevan pelkkää vähättelyä . No, ei sentään, onhan täältä tukeakin tullut , mutta monesti ihmiset tuntuvat suhtautuvan kovin väheksyvästi siihen, että jollakulla voisi olla elämää haittaava kannabisriippuvuus. Jumalauta, jollain voi olla vaikka elämää haittaava vedenjuontiriippuvuus, jos nyt aletaan hakea äärimmäisiä esimerkkejä.
Tsemppiä, Luppis, ja rohkeasti vain hakemaan apua edelleenkin, vaikka ihmiset sanoisivat mitä .
Juu kiitos kannustuksesta
Todentotta olen tavannut työssäni ihmisiä jotka ovat vedenjuonnilla tuhonneet munuaisensa. Vesijuoppous on vakava juttu, ja sille on joku nimikin jota en nyt juuri muista. Ongelman saa kyllä lähes mistä tahansa itselleen jos niikseen tulee.
A-klinikalla eivät vähätelleet, vaan sanoivat nimenomaan että tilanteeni on vakava ja tarvitsen apua. Kannabista on tähän päiväänkin mennessä tutkittu ihan liian vähän, ja koska tutkimustuloksia ei ole niin ihmisten mielipiteet ovat hyvinkin erilaisia kyseistä kasvia kohtaan. Edelleenkään en siis usko että on olemassa päivittäis käyttäjää jolla se ei näkyisi jollain tavalla. Toisilla tietysti enemmän ja toisilla vähemmän.
Siihen en tosin usko että yksi kerta voisi aiheuttaa psykoosin kuten nuorisoa yleensä pelotellaan. Kuulostaa ainakin melko utopistiselta.
Kiitos teille kun vastailette, on hienoa käydä näitä asioita läpi
Tämä tietovuoto klinikka on mystinen, kun leikkivät mun kortin kanssa sanoin ettei kuollut tarvi korttia ku päätös olisi kestänyt. Samoin sanovani että jos yhteiskunta ota mua takaisin jäsenekseen niin käännän selän, nyt poliisien mukaan olen itsetuhoinen. Eivät kyenneet kertoa mikä on rangaistus itsensä tappamisesta, älkää ikinä puhuko sielä kuin jäätelön syönnistä. Teidän tiedoilla ei ole minkäänlaista suojaa, otan yhteyttä potilasasiamieheen asian tiimoilta. On onneksi oikein psykiatrian ylilääkärin lausunto että harrastukseni on minulle hyväksi enkä ole uhka kenellekkään, rupeaako puntit tutisemaan. Virheellistä tietoa rupeaa oleen melko nippu, epikriisissä lukee et mut tuotiin katkolta eikä putkasta ilman lääkkeitäni, en ole eläessäni ollut katkolla vaikka tarvetta olisi ollut. Lausunto on niin kiveen hakattu ettei voi korjata vaan tehdään uusi perään, muistakaa kehua mieli jäätelöänne. Tana.
Ikävää että A-klinikan vuoksi olet joutunut vaikeuksiin. Itselleni vakuutettiin että heillä on vaitiolovelvollisuus eikä tietoihini ilman lupaani pääse käsiksi. Toisaalta vaikka tietovuotoja tulisikin en usko että se kohdallani olisi mikään katastrofi, mutta jos tiedot jotenkin pääsisivät muiden käsiin nostaisin kyllä metelin.
Olisin luultavasti joutunut kuseen jokatapauksessa jos olisin hiisausta jatkanut. Poliisien kanssa joutuu ennemmin tai myöhemmin tekemisiin mikäli jotain huumetta säännöllisesti käyttää. Nyt minua ei voida ainakaan syyttää mistään muusta kun avun hakemisesta.
^^Aika törkeästi he ovat suo tuolla A-klinikalla kohdelleet ! Lääkärillä tosin on ilmoitusvelvollisuus, jos hän toteaa, että ihan täys kahjolla on laillisia pyssyjä . Kuitenkin tuolla A-klinikalla hoito perustuu hyvin pitkälle potilaan ja lääkärin väliseen luottamukselliseen suhteeseen . Nuo asiat ja sinut huomioiden on täysin mahdotonta uskoa, että lääkärisi olisi nyt tuon ilmiannon tehnyt!
Jokeri
en ole vähätellyt riippuvuutta muotoilin viestini huonosti, tarkoitan että haitat ovat suurele osalle polttelijoista vähäisiä ja ne jotka niitä saa saa yleensä sit pahemman kaavan kautta ja se on erilainen verrrattuna alkoholiin tai muihin koviin huumehiin kun ei tuu laskuja yms tosin se tekee siitä petollisen koska sitä jossain vaiheessa huomaa hiisailevansa joka päivä ja aamut alkaa savuilla.
^ No problem . Olen kyllä yhtä mieltä siitä, että kannabis on päihde haitattomimmasta päästä, siis niille, joille se sopii ja jotka käyttävät sitä vain harvakseltaan.
Mä olen tuosta hieman eri mieltä, ihan omakohtaisen kokemukseni perusteella. Tosin ei siinäkään kyse ollut varsinaisesta kertapoltosta, mikäli sillä tarkoitetaan vain yhtä jointtia, vaan parin päivän aktiivisesta hiisaamisesta, eikä se psykoosi pitkään kestänyt, mutta pirun sekaisin ja huonoon kuntoon mä menin . No mutta mä en edelleenkään ole niitä ihmisiä, joille kannabis sopisi lainkaan. Totta on toki se, että fundamentalistisimmat kannabiksen(ja muidenkin huumeiden) vastustajat levittävät välillä sellaista propagandaa, ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa . Ehkä ennemmin itkeä, koska sellainen propaganda ei toimi huumevalistuksena, paremminkin päinvastoin.