Otsikkohan sen kertoi. Eli mies oli 8v raittiina ja nyt on vähä treenannut karpalolonkeroilla pikkujouluaikaan kunon nii tylsää selitellä. Jouluksi sitten tultiin mökille alkon kautta rentoutumaan.
Nyt tää päähenkilö katosi täältä mökiltä kaupunkivaatteissaan. Meni katsomaan tienvarren kaapelikaivantoja, pah. Lonkerolodjun hän on juonu ja 2 kossua siis aatonaaton jälkeen. Mulla oli omat oluet, joten tokihan hänellä omat juomat, kun 3-kalja on tyhmien juoma.
Mitähän tästä seuraa,
On se uskomattoman voimakas tuo viinapiru. Ja valitettavaa, ettei alkoholistiin voi oikein koskaan 100%:sti luottaa. 
Toivotan hyvää jatkoa ja jaksamista. Voimia tehdä itsellesi parhaat päätökset.
Voi Arieeli…
Minä yritän just miettiä, jaksanko tai haluanko elää yhdessä “ehkä raitistuvan” mieheni kanssa. Että kannattaako se, jos mies alkaa kuitenkin juomaan vaikka 2-10 vuoden sisällä… Jaksaako sitä enää? Esim. eläkkeellä… Minä olen nyt 49 v.
Tämä vuosi on ollut järkyttävä, tosi raskas mulle, täysi-ikäisille lapsillemme, vanhemmilleni, anopille…
Vuosi on ollut syöksykierrettä miehelleni; keväällä mielenterveystoimiston asiakkaana (kun on niin paska olo), kesällä Avominne 4 viikkoa (kun tuli “pohjan kokeminen” ryyppyreissulla toisella puolen Suomea), juominen jatkui heti minun lomani jälkeen, loppukesästä hain avioeroa, syksyllä psykiatrinen osasto kotipaikkakunnalla 3 viikkoa (vein hänet sinne, koska oli itsetuhoinen…) Sitten mies hakeutui taas mielenterveystoimistoon ja omasta aloitteesta (!) haki päihdekuntoutukseen. Käynyt AA-ryhmässä kolme kertaa viikossa nyt parin kuukauden ajan. Kovasti vaikuttaa olevan halua raitistua, mutta en ole ihan varma, miksi on ottanut vastaan apua…
No, tällä hetkellä ei näytä ollenkaan hyvältä… Neljän viikon päihdekuntoutuksen jälkeen jouluviikon oli mielestäni kärvistellen. Juominen lähti heti viime maanantaina lapasesta, kun menin töihin loman jälkeen…
Kahden juomapäivän jälkeen ilmoitin, että samassa huushollissa asuminen ei onnistu, koska minulla ja kanssamme asuvalla 19 v. kuopuksellamme on ahdistava olo juomisen takia. Mies lähti saman tien, pakkasi kassiin vähän vaatteita, ja ilmoitti menevänsä asunnottomien/alkoholistien asuntolaan! Ja sillä tiellä on edelleen, pari vuorokautta on mennyt. Pankkikorttileimaukset näyttää ostoja baareista, Alkosta ja taksikyydeistä. No ei 70 eurolla kauaa juhlita…
Kyllä tämä nyt taitaa olla selvä juttu. Ei ne alkoholistit parannu (:)) Enkä minä pysty luottamaan enää. En halua toteuttaa al anonin oppeja, että voisin elää juovan alkoholistin kanssa. Haluan elää ilman sitä painolastia. Ja toiseksi tärkeimpänä itseni jälkeen: lapsemme eivät halua, että kärsin elämästä alkoholisoituneen miehen (vaikkakin on heidän isänsä) kanssa.
Ja miten tämä kaikki voi olla mahdollista!!!
20 vuotta tolkku mies; minulle ihana ja turvallinen aviomies (luulin että loppuelämäksi rakas ja kaveri), läheinen isä lapsille, tykätty kaveri ja tunnollinen töissä… En voi käsittää! Eikä ymmärrä muutkaan läheiset ja tuttavat, miten hänelle kävi näin…
Tewe,kirjoitat kuin meidän elämästä…Kuinka rakkaasta huolehtivasta isästä tuli juoppo…sitä ei hän ymmärrä itsekkään ,omien sanojensa mukaan…On koettu kuntoutukset,AA kokoukset,mielenterveystoimistot,psyk.pkl:n avohuollot yms.yms…mutta viina on vain se vahvempi ollut ,valitettavasti…Minä olen jo luovuttanut jo ajat sitten…En tahdo aikuista lasta holhota,kun omani olen saanut aikuisiksi.Hän pitää yhteyttä puhelimitse.Humalassa kun soittaa niin monesti kuulee itsetuhoisia ajatuksia ,silloin soitan kyydin vastaanotolle,saavat arvioida tilanteen,onko avun tarpeessa vai ei…Minun on ihan pakko päästä tästä tuhon kierteestä irti ja aion myös sammuttaa puhelimen jos jatkaa häiriköimistä.Se on mielestäni henkistä väkivaltaa jos aina minulle viestittää itsetuhoajatuksiaan…Ymmärrän toki että hänellä on vaikeaa,mutta viina ei ainakaan tilannetta paranna 
Voimia sinulle ja parempaa uutta vuotta. 
Nii se vain menee. Tuossa vieressä kuorsaa lonkrokopan jälkeen. Vailla on, seksiä ja elämää.
Sairauden nimeltä alkoholismi,olen sitten ymmärtänyt aivan oikein…Ei tippaakaan enää koskaan voi juoda,kuten Arieeli nyt on todennut.Aivoilla on “pitkämielinen” muisti kun noin monen juomattoman vuoden päästäkin "muistaa " sen mahtavan aineen jolla nuppi saadaan sekasin.Ja sittenhän sitä on saatava lisää…Tein omat päätökseni kun mikään apu alkkikselle ei tuonut toivottua tulosta,hain avioeron…Nyt alkaa jo olla helpottava olotila…jokainen päättää omasta ainokaisesta elämästä.
Ero tuli voimaan elokuussa. Raskasta on ollut, mutta, ei läheskään niin raskasta, kuin juovan miehen kanssa eläessä.
Suosittelen lämpimästi irti päästämistä, oli se sitten vaikka avioero, vaikka 25 yhteisen vuoden jälkeen kuten minulla, teille jotka pinnistelette viimeisillä voimillanne uskaltamatta tai jaksamatta tehdä päätöstä, vaikka puoliso jatkaa juomista.
Elämää, on sitä. Toivottavasti vielä joskus seksiäkin 
Alkuperäisen tarinan jatko-osa:
mies muutti lauantaina ja laittoi eron vireille jo perjantaina.
Vuosi on mennyt juomisen kanssa, 1/kk sammuillut vessan lattialle kotiin tullessaan tai tullut aamuviideltä. On puhuttu ja luettu Kallion ja Kontulan Happy Endiä, koska hänen mielestään kyse on seksin puutteesta ja minä olen tiukkapipo ja ilkeä ja hänen alkoholinkäyttönsä on Täysin Hallinnassa.
Yhteiset illanvietot synttäreillä tai muissa juhlissa on olleet aika mahdottomia, kotiintuotavana on sössöttävä sopeltaja, joka on “avautunut hellyydentarpeistaan” kaikille naisille, jotka ovat jaksaneet kuunnella.
Koitan sanoa, että näin on hyvä, mutta silti kaihertaa. Jo hänen muuttopäätöksensä oli kun olisin pudonnut kaksi kerrosta alas…
Arieeli, kyllä se siitä, elämänlaatusi muuttuu satavarmasti paremmaksi, vaikkei ehkä ihan yhdessä yössä. Muakin välillä kaihertaa vielä, vaikka yli kaksi vuotta alkkikseni salaa pois muutosta ja kaikella järjellä se suhde oli tuhoava ja minua heikentävä. Parempi alkkisvapaana!! Ja parempi alkkisvapaa sekstaaminen, sitäkin saattaa löytää! Onnea alkkisvapaaseen elämääsi!
Vielä tuosta kaihertamisesta: jollei noinkin pitkän suhteen kaihertaisi, et olisi inhimillinen ihminen. Ilman tunteita ihminen muuttuisi myös tavallaan aivokuolleeksi, robottimaiseksi. Oon itse nykyään aika tyytyväinen, että mulla on ja on ollut tunne-elämää, vaikka sen hintana onkin sitten huonoissa hetkissä kituuttaminen.
Elämänlaatusi muuttuu myös siksi paremmaksi, että alkkiksen arvaamattomuus ja siitä kumpuavat ikävät asiat jää pois. Ja totta, alkkis on aina alkkis ja voi retkahtaa juomattoman pitkänkin ajan jälkeen vaikka ollessasi vanhana ja sairaana,henkihieverissä tai muuten läheistäsi juuri eniten tarvitsevana elämäsi pahimmassa paikassa (niin kuin omalla kohdalla oli).
