7kk selvin päin

Hei, olisiko täällä alkoholin käytön lopettaneita, jotka haluaisivat kirjoitella ajatuksistaan. Miten olet pystynyt pitämään päätöksestäsi lopettaa (tai vähentää) alkoholinkäyttö? Mitkä ovat parhaita alkoholittomia juomalöytöjä / kirjoja / podcasteja? Miten lähipiirisi on suhtautunut muutokseen?

Itse olen ollut nyt 7 kk täysin juomatta. Tätä ennen alkoholinkäyttö oli mennyt tissutteluksi, mielihyvän ja rentoutumisen hakemiseen pullosta. Ajoittain myös join kerralla aivan liikaa, esim juhlissa saattoi lähteä mopo käsistä. Alkoholin käyttöni ei ollut sillä tavalla (vielä) ongelmallista, että se olisi vaikuttanut työhön tai sosiaalisiin suhteisiin. Mutta sain aivan järkyttäviä morkkiksia, myös ihan riippumatta siitä olinko tehnyt jotain tyhmää tai en. Edelleen myös saatan kokoa morkkista vaikka 20-v sitten tapahtuneista tilanteista, joissa olen juonut liikaa. Tykkäsin myös juoda yksin, katsella telkkaria ja huosan keikkaa olinkin lipittänyt illan aikana pullollisen punkkua.

Itse en ole halunnut puhua muille alkoholin käytön lopettamisesta, kun en ole halunnut sanoa ääneen että olin alkoholisti tai ainakin käytin alkiholua ongelmallisesti (siitä riippuvuudesta en ole oikein varma). Ovat sitten huomanneet lähinnä siitä, että otan sen alkoholittoman vauhtoehdon. Mieskin taisi tajuta vasta monta kuukautta lopettamispäätöksen jälkeen, nyt ei enää kysy että otanko viiniä. Alkoholi ei sillä tavalla ole ollut isossa roolissa kotielämässömme ja arjessa, että sen käytön lopettamiseni olisi näkynyt missään.
Ongelmani ja väsymys eivät myöskään ole kadonneet minnekään.

Olen kuunnellut Selvin päin ja Darra vapaa podeja, mutta olen jo sen verran vanha ja eri elämäntilanteessa (en esim käy juhlimassa) että olisi mukava löytää muuta kuunneltavaa. Soberisti podi on niin huonosti äänitetty, ettei sitä pysty kuuntelemaan.

(Puna)viiniä on edelleen ikävä ja suren sitä, että tämä asia on pitänyt jättää pois elämästä. Tilalle olen löytänyt alkoholittomat radlerit ja kombutshan, mutta eihän ne nyt maun puolesta paini samassa sarjassa. Huomaan myös sellaisen oman itsen rankaisemisen ajatuskulun: olen huonompi kuin muut, kun en ole osannut käyttää alkoholia oikein ja ansainnutkin sen, etten jatkossa saa mielihyvä kokemuksia esim. hyvästä ruuasta ja viinistä. Sehän on tietysti pitkässä juoksussa vähän kestämätön ajatuskulku/motiivi alkoholista kieltäytymiselle.

Moikka,
Mietin että mitä sulle kirjoittaisin, mutta ehkä vastaan vaan suoraa noihin sun kysymyksiin. :slight_smile:

Miten olet pystynyt pitämään päätöksestäsi lopettaa (tai vähentää) alkoholinkäyttö?
Aika helposti sen jälkeen, kun se päätös tuli tehtyä. Sen päätöksen kanssa kamppailin kyllä muutaman vuoden ja vähentelinkin vähän juomista ennen sitä. Muutamia hetkiä on tullut jolloin olen ajatellut, että maistuisi varmaan hyvälle joku entinen lempijuoma, mutta ei niin, että olisin ollut edes lähelläkään ottaa. Muutaman kerran on ollut niin huonot ja jotenkin toivottomat fiilikset, että on tullut tunne, että nyt pitäisi saada se olotila katki jollain, eli siis pää sekaisin, mutta oon räpiköinyt sen läpi sit kumminkin. Mutta ei tosiaan ole ollut kovin vaikeeta, kun sen päätöksen tein ja prosessoin asiat siihen juomiseen liittyen mielessäni silloin. Vaaran paikat itselläni on ehdottomasti se kun tulee niin toivottoman huonot fiilikset ja ajatukset, että kannattaako tässä nyt mitään yrittää ja onko millään mitään väliä ja ihan sama vaikka joisikin.
Mutta tiedän et niistä selviää eikä se alakulo ikuisesti jatku. Eikä se sillä juomisella tosiaan poistu.

Mitkä ovat parhaita alkoholittomia juomalöytöjä / kirjoja / podcasteja?
Alkoholittomia oluita oon muutamia aika varovaisesti välillä juonut jossain keikalla tai ruuan kanssa tai himassa muutaman. Olut ei ollut se ‘mun juoma’ joten sitä oon uskaltanut ottaa mutta en muita alkoholittomia. Eikä oikeestaan ole edes tehnyt ruuan kanssa mieli viiniä. Mulla se tais olla vaan sen juomisen vuoksi aina aterialla, ei maun.
Kirjat oon lukenut kaikki mitkä täälläkin usein mainittu. Podcasteja tai blogeja en oo lukenut enkä kuunnellut. Itseasiassa aihe ei tällä hetkellä ole niin kiinnostava, että jaksaisin seurata. Tätä plinkkiä välillä luen. Se riittää mulle. Elämään on tullut niin paljon muita mielenkiinnon kohteita joita mieluummin luen, kuuntelen, seuraan ja teen.

Miten lähipiirisi on suhtautunut muutokseen?
Neutraalisti. Mun aviopuoliso on itsekin vähentänyt juomista todella minimiin kun lopetin. Kaveripiiri ei ole ikinä ollut ns juomiskavereita (vaikka sitäkin on yhdessä tehty) joten ei ongelmia sillä saralla. Oon aika avoimesti kertonut monille että oon lopettanut ja on ollut ongelma jne. Kaikki suhtautunut hyvin, ehkä hieman yllättyneitä kun ei musta päällepäin ikinä oo näkynyt ongelma juominen.
Tuohon sun loppukommenttiin että joutuu kieltäytyyn jostain hyvästä jne sanoisin että itellä on ajatusmaailma muuttunut jotenkin niin täysin sen lopettamispäätöksen jälkeen, että en ajattele että joudun luopumaan jostain. Ajattelen lähinnä että oon kuin herännyt jostain aivopesusta jossa oon ollut siihen asti. Se aivopesu on alkanut mulla jo lapsuudenkodissa ja kyllä tää yhteiskunta tehokkaasti ylläpitää niitä mielikuvia alkoholista joita itellä ollut. Koen että oon onnekas kun oon tän asian vihdoin tajunnut eikä riippuvuus hallitse mun arkea enää.

Tässäpä minun kokemuksia…

Miten olet pystynyt pitämään päätöksestäsi lopettaa (tai vähentää) alkoholinkäyttö?
Korona-aikana pitkäaikainen tissutteluni karkasi täysin käsistäni ja koin oman “pohjalla käyntini”. Se kokemus antoi vähäksi aikaa motivaatiota pitää korkki kiinni. Sitten pitemmällä aikavälillä itsetutkiskelu, aiheen opiskelu ja sitä kautta oman ajatusmallin muuttaminen alkoholiin. Aiemmat pitemmät tipattomat tuppasivat lässähtämään juuri siitä syystä, että en kokenut tarpeelliseksi muuttaa asennettani alkoholiin mitenkään.

Mitkä ovat parhaita alkoholittomia juomalöytöjä / kirjoja / podcasteja?
Vissy ja limsalinjalla olen enimmäkseen. Joskus alkoholiton olut tai kuohuviini, jos ne ovat se tarjolla oleva “alkoton vaihtoehto” tervetulomaljaksi/ruokajuomaksi. Täälläkin mainittujen kirjojen lisäksi olen lukenut Johanna Pohjolan “Isä pullossa”. Olen seurannut mm. Reeta Kronerin youtube-kanavaa, “Sober Powered” podcastia/youtube-kanavaa ja muita youtube-kanavia esim. pitkäaikaisiin vieroitusoireisiin liittyen.

Miten lähipiirisi on suhtautunut muutokseen?
Join pääasiassa kotona, joten ongelmani pysyi suurelta osin piilossa ulkopuolisilta. Vaimo käyttää itse edelleen alkoa lähinnä viikonloppuisin, mutta ehkä hän on kuitenkin huojentunut, sillä olin matkalla tuhoamaan maksani ja/tai sydämeni tai sitten loukkaamaan itseni kaatumalla portaissa tms.

Hei, kiitos paljon teille ajatusten ja kokemusten jakamisesta. Olen varmaan tässä “harrastanut” raittiutta, kun en ole nyt alkoholia kitannut, ja siksi kiva löytää uutta luettavaa / kuunneltavaa. Jossain vaiheessa näitäkään ei sitten ehkä niin tarvitse. Viime päivinä olen syventynyt sukututkimus-harrastaksen pariin vapaa-ajalla, ja huomaan etten ole uhrannut ajatustakaan alkoholille. Hyvä näin.

LittleWing-77, minä häpeän sitä omaa liiallista alkoholinkäyttöä niin, etten ainakaan tässä kohtaa pysty tuohon kuvaamaasi avoimuuteen. En tiedä, pitäisikö sen avoimuuden olla tavoitteena, jotta raittiuden polulla pysyisi? Toisaalta, huomaan hieman ärsyyntyväni ajatuksesta, että raitistuakseen pitää käydä pohjalla ja tunnustaa kaikille oma riippuvuutensa ja… tulee sellainen “väärin raitistuttu” -tunne. Asia ei ole tullut vastaan, koska näin korona-aikaan vähän on tullut liikuttua missään ja alkoholinkäyttötilanteet, joissa olen ollut läsnä, ovat olleet hyvien ystävien seurassa, jotka eivät ole kyselleet asiasta sen enempää. Yksi kaveri kysyi, kun oltiin baarissa, että onko holittomuus pidempikestoinen päätös. Ja vastasin, että en tiedä mutta nyt ainakin näin (ja totesin myös, että en ole raskaana). ?

Hei,
Kiva kuulla, että ajatukset lähtenyt jo uusille urille sinulla, eikä alkoholi pyöri mielessä kokoajan! ?
Ei ainakaan minun mielestäni avoimuuden tarvitse olla tavoitteena raitistumisessa, paitsi itseään kohtaan tietysti pitää olla avoin ja rehellinen. Mutta ei koko maailmalle tarvitse mielestäni kertoa, jos se ei tunnu luontevalle. Ehkä on vaan hyvä kuunnella itseään ja toimia niin kuin itselle tuntuu hyvälle sen asian kanssa.
Ite oon kokenut helpommaksi sanoo asiat suoraan niinkuin ne on, mieluummin kuin kierrellä ja kaarrella alkoholi asioiden tullessa puheeksi. Oon ajatellut, että kun se on loppu nyt kokonaan ja toivottavasti loppuelämäksi, niin tulisihan se ilmi/puheeksi jossain vaiheessa kumminkin, niin miks ei nyt sitten heti sanoisi asiaa. Ja oon kyllä aina muutenkin ollut aika suorapuheinen kaikessa ja se tyyppi, kuka kysyy sen kaikkia askarruttavan tyhmän kysymyksen ääneen.

Mutta joo, tunnistan tuon mainitsemasi väärin raitistunut - tunteen. Oon kanssa miettinyt tota ajatusta, että pitäisi alkoholin kanssa kokea jokin ‘oma pohja’. Itse en kyllä kokenut mitään sellaista pohjakosketusta, millaiseksi sen muiden tarinoita lukiessa ajattelin, koska oli työpaikka ja kaikki asiat vielä tallella ja sinänsä hyvin riippuvuudesta huolimatta. Mutta olen sitten alkanut ajattelemaan, että ehkä se ‘pohja’ onkin se tunne, mikä vaan voimistui niin isoksi ettei vaan halunnut sitä alkoholin täyttämää elämää enää elää. Jollain se ajatus tai tunne vaan kypsyy aikaisemmin kuin toisilla. Mä olin oman riippuvuuteni kanssa aikaisemmassa vaiheessa kun se ns pohja tuli vastaan, kuin se toinen joka ehti vaikka menettää työn ja perheen.
Kyllä kai sitä tarvitsee jotain tiettyjä herättäviä ja haittaavia kokemuksia, että alkaa se ‘pohja’ tuleen vastaan. Jokaisella ne asiat on kaiketi kumminkin erilaiset mitkä herättää ja havahduttaa ja haittaa tarpeeksi, että lähtee hakeen sitä muutosta asioihin.
Mutta kyllä kai me ollaan ihan yhtä oikein raitistuttu vaikkei ihan reunalla asti käytykkään. :smiley:
No tämmöisiä pohdintoja perjantai iltana täältä.

Hyvää vointia Tipaton_Akka ja kaikki muutkin!

8 kk raittiutta takana. Viikonloppu ystäväpariskunnan kanssa. Ei tehnyt tiukkaa olla ottamatta alkoholia, mutta se jännitti, kiinnittääkö joku siihen huomiota. Edelleenkään en halua keskustella alkoholin käyttämättömyydestäni, jos en itse ota asiaa puheeksi. Ystävä sanoi, että ilmeisesti en edelleenkään käytä alkoholia ja että eihän sit pidä ottaa, jos itsestä tuntuu ettei halus. Vastasin tähän, että toistaiseksi näin. En halua julistaa kaikille tai itselleni, että olen loppuiäksi lopettanut alkoholin käytön. Niin monta kertaa olen vannonut, ettei koskaan enää, ja sitten taas ottanut. Mutta sen päätöksen olen tehnyt, että “nyt” en käytä ollenkaan alkoholia. Ja että jos joskus käytän, sen tulee olla tietoinen päätös, eikä mielijohteesta / mielihyvän tavoittelun vuoksi tapahtunut hairahdus.

Lapsuudenkodissani ei juuri käytetty alkoholia, toinen vanhemmista täysraitis ja toinen joi lähinnä pullon keskiolutta kerralla. Alkoholia käyttäneelle vanhemmalle oli kuitenkin viina jossain kohtaa ennen perheen perustamista maistunut. Ei ehkä ihan alkoholismiin saakka, tai ainakin pystyi kohtuukäyttöön myöhemmällä iällä. Raitis vanhempi tuli uskovaisesta kodista ja vahtasi kyllä, ettei toinen vanhempi esim. juhlissa juonut. Ja mikä nalkutus ja häpeä, jos tämä toinen vanhempi oli juhlissa hiprakassa (tai tämän toisen vanhemman mielestä siis humalassa). Näitä humala kertoja muistan yhden tai kaksi lapsuudesta. Tästäkö juontaa juurensa ristiriitainen suhtautumiseni alkoholiin ja se hirveä morkkis, kun olin ollut humalassa. Ajatuksissani “hyvät” ihmiset juovat alkoholia, mutta niin että eivät tule näkyvään humalaan, eivätkä missään nimessä menetä kontrollia. Kontrollin tarpeeni on kova, ja tavallaan tämä raittius ruokkii sitä myös “huonoon suuntaan”. Tai miten oppia olemaan armollinen ja vähemmän kontrolloiva itseään kohtaan, relata, ilman alkoholia “lääkkeenä”?

Päätös on pitänyt. Mies oli ostanut huomiseksi äitienpäiväksi kuohuviiniä, oli ostanut alkoholitonta. Hyvä näin. Jääkaapissa on seisonut kolme viikkoa siideritölkki, joka ostettiin ruuanvalmistukseen ja jöi käyttömättä. Portviiniäkin taitaa olla. Ennen olisin jo aikapäiviä sitten imuroinut ne kitusiini. Tahdonvoimaa on.

Olen suunnitellut / yrittänyt aloittaa laihduttamista. Se ei ole lähtenyt liikkeelle. Mietin, käytänkö herkutteluun tekosyynä ajatusketjua, että kun en voi enää nautintoa hakea alkoholista niin olen sitten “oikeutettu” hakemaan sitä ruuasta/herkusta. Että kun olen yhdestä kai sitten aika isosta asiasta elämässä luopunut, niin ei sitten
samaan aikaan tarvitsi luopua “kaikesta”. Säälittävää? Toisaalta, en jaksaisi nyt mitään ylimääräistä. En kyllä jaksaisi olla näin paksukaan. Jotain asialle pitäisi siis tehdä. Josko addiktioherkkyyden suuntaisi terveellisiä elämöntapoja / liikuntaa kohtaan. Sittenkö löytäisin itseni kirjoittelemasta joltain anonyymien ortorektikkojen palstalta…

Tänään kahdet juhlat. Ihanaa ruokaa ja seuraa. Limpparin lipittely ei haitannut.

Hei,

tosi mahtava lukea että sulla sujuu hyvin! Jos multa kysyttäisiin, niin sanoisin että nyt vaan oot armollinen itelles ja annat aikaa ja totuttelet vielä alkoholittomaan elämään ja nautit niistä asioista jotka tuntuu hyvältä. Kyllä se painonpudotus lähtee sulla varmasti liikkeelle kuin itsestään, kunhan sen aika on kypsä.
Mukavaa viikkoa sulle!

Kiitos LitteWing-77, toivottavasti myös sinulla on sujunut hyvin.

Sellainen ajatus tuli tässä mieleen, miten se alkoholi on liittynyt moneen asiaan elämässä (“Ah, olipa rankka työpäivä, otampa lasin (eli laseja tai pullon) viiniä”; “Ah, ihanaa päästä päästä saunaan ja uimaan, juonpa tässä saunajuomaksi siideriä”; “Ihanaa, hyvää ruokaa, otanpa tässä sen puoli pulloa punkkua ja kun se loppuu, niin mielellään joisin lisää”). Mutta toisaalta, elämässä on ollut ja nyt tietysti enemmissä määrin asioita, joihin alkoholi ei ole liittynyt. Pääosin kuitenkin iloa tuovat harrastukset, ja arjen tekemiset perheen kanssa ovat sellaisia, mihin alkoholi ei ole kuulunut ja mitä ei voisi humalassa/krapulassa tehdäkään. Siitä riippuvuudestako johtuu, että ajatukset ovat pyörineet siinä, ettei ota alkoholia? Alkoholi on ollut “palkinto”, tai varmaan oli, ennen kuin siitä itsestään tuli “himon kohde”. Ehkäpä tällä säästyneellä rahalla (jota pitäisi olla, kun ei 9 kk ole viinejä ostellut, eipä kyllä ole sitä rahaa näkynyt ?) rupean palkitsemaan itseäni hieronnoilla tms mielihyvää tuovilla jutuilla.

Ja mistä ihmeestä näitä arjen juomatottumuksia on siunaantunutkin. Niin kuin vaikka saunasiideri? Ei ainakaan lapsuudenkodista. Saunan päälle keitettiin kahvit. ? Eikä sinne saunaan juomavettä kannettu, saunan jälkeen juotiin jos janotti. Opiskeluaikana tavattiin kavereita kahvilassa, jossa juotiin kahvia. Bileet oli sitten asia erikseen. Mutta missä kohtaa se alkoholi hiiipi mukaan arkeen? Opintojen loppuvaiheessa, ja työhön siirtyessä, rupesin ostamaan joskus viiniä kotiin. Kun raskaan päivän jälkeen halusin hemmotella itseä. ( ja huos, sitä menikin sitten se pullo).

Luojan kiitos, että osasin tehdä stopin tälle juomiselle, ennen kuin mitään peruuttamatonta ja pahaa pääsi tapahtumaan. Mutta, miksi sen piti tapahtua näin myöhään…

10 kk selvinpäin. En ole ikinä ollut aikuisiällä näin pitkään nauttimatta alkoholia.

Olin isoissa, tärkeissä, muutaman päivän kestäneissä juhlissa ilman alkoa. Mikä kokemus. Samaan pöytäseuraan sattui muitakin henkilöitä, jotka eivät käyttönyt alkoholia. Pyytelimme sitten yhdessä holitonta. Oli hauskaa kokea kuuluvansa “raittiiden joukkoon”. Toisena päivänä juhlissa alkoholittomien juomien tarjoilu tosin tökki: jouduin muistuttamaan tarjoilijaa koko ajan, että en edelleenkään ota alkoholia ja kerran piti melkein tempaista lasi pois, kun oli kaatamassa samaa mitä muillekin. Vaivaannuttavaakin, kun en haluaisi tehdö numeroa siitä, mitä lasista löytyy.

Mökkireissut on tullut myös koettua alkoholittomien juomien voimin. Aiemmin saunomiseen ja illan istumiseen liittyi aukottomasti alkoholi. Nyt alkaakin sitten ensimmäinen selvä kesä, sitten yläasteaikojen. :open_mouth:

Tahdonvoimako on kantanut tänne asti. Kuinka pitkään sen varassa pääsee? Mitä sitten, kun raittiudesta tulee rutiini?

Kesäloma loppusuoralla, raittiina edelleen. ? Puoliso on käyttänyt omaan maltilliseen tapaansa alkoholia, mutta punaviinipönttö tai saunalonkerot näkösälläni eivät ole herättäneet liian suurta kiusausta. Alkoholitonta viiniä ja -kuohuviiniä tms. “korvikejuomia” olen kyllä nauttinut. Syksyksi varasin liikuntaharrastuskurssin, paluu vanhan harrastuksen pariin, joka jäi koronan takia tauolle.

Sattui silmiin tuo kysymys: mitä sitten kun raittiudesta tulee rutiini?
Itse olen kokenut sen niin että sitä on ihan kuin muutkin, eihän kukaan tee numeroa siitä ottaako vai ei ota, eikä oikeastaan kukaan edes kysele otatko, tai mikset ota. Ilmeisesti lähipiirini onkin ollut suht raitista, juhlissakaan ei humalaisia ole näkynyt ( enää kun minäkin olen selvä :laughing: ). Eli en ole edes tajunnut ettei minun lähipiirissä edes ole juoppoja. Ne juomakaverit eivät kuuluneet minun lähipiiriin. Ne katos melkein heti kun raitistuin. Ja jotka ottaa se pari siiderä ottaa sen ja ei kukaan siitä huomauta.

Vuosi selvinpäin. On käynyt ilmi, että tyhmyyksiä osaan tehdä ilman viinaakin. Valehtelin ja huijasin tärkeässä asiassa ja nyt ollaankin “niin makaa kuin petää” -tyyppisessä tilanteessa. Onneksi on ihana mies, jolle pystyin kertomaan kaiken (kyse ei siis ole mistään parisuhteeseen liittyvästä tai pettämisestä). Hän seisoo rinnallani tapahtui mitä tahansa, ja kuinka idioottimaisesti käyttäydyn. Mutta, huolimatta unettomuudesta ja stressistä, ei ole tullut mieleenkään turruttaa tunnetta alkoholilla. Jotain ehkä olen kuitenkin oppinut.

Puolitoista vuotta selvinpäin. Mietin, pääseekö joskus häpeästä yli. Häpeän aalto vyöryy ja vie mennessään, kun vain ajattelenkin niitä kertoja kun olen ollut liian humalassa. Yhtenä päivänä löysin pikkuhousukoriin piilottamani pikkupullon (siis tyhjän), olin jemmannut sen sinne, ettei mies huomaisi tyhjien pullojen perusteella tissutteluani. Mikä kamala olo, kun ajattelin, millainen jupppolalli olen ollut.

Ole ylpeä raittiudestasi ja jätä menneet taakse. Ei ole mitään syytä muistella juoma-ajan mokia. Sinulla on jo niin paljon raittiutta kertynyt että voit jo muistella mukavampia oloja.
Hyvää raittius-vuosien kerryttämistä. :smiley:

Uskomaton juttu! Kun luin tekstiäsi, tuli tosi vahvasti äitini mieleen. Hän kokee aina valtavaa syyllisyyttä alkoholin käytöstä, vaikka se on muutama lasi viiniä silloin tällöin. Tajusin nyt syyn; myös hänen äitinsä oli täysraitis alkoholistiperheen tytär. Ajatus alkoholin pahuudesta ja suunnaton häpeä on tarttunut hänelle äidin asenteesta.

Hienoa, että olet voinut lopettaa alkon käytön, kun niin olet halunnut. Itse olen vain todennut, että alkoholi ei tuo mitään hyvää ja on ihanaa olla vapaa.

Raittius on jatkunut, 1v 10 kk takana. Miksiköhän näitä edes laskeskelen… kyllä se tuo mielihyvää, että olen (edes) tässä asiassa onnistunut.

Viimeisen vuoden aikana on selvinnyt, kuinka olenkaan käyttänyt alkoholia vaikeista tunteista selviytymiseen. Nyt kun sitä keinoa ei ole käytettävissä, olen ollut todella ahdistunut. Täyttäisin varmaan jonkun yleistyneen ahdistushäiriön kriteerit. Erityisesti kesäloma oli vaikeaa aikaa, se meni pitkälti murehtiessa. Kauhuskenaariot tulvivat mieleen, ja saatan päivätolkulla pyöritellä ahdistuvia “mitä jos” -keloja. Nyt arvelen, että alkoholi on toiminut keinona päästä karkuun näitä vaikeita tunteita, ahdistustaipumus minulla toki on ollut aina. Työhön palaaminen on helpottanut tilannetta, kun siellä ei voi kokoajan ajatella omiaan. Taustalla on oma mokani, olen valehdellut, enkä sitä tehdessäni tajunnut että joudun elämään valheen kanssa pari seuraavaa vuotta. Kai minulla sitten kumminkin on jonkilainen omatunto, kun se kolkuttaa. Tällä hetkellä vaan tämä valheasia ei ole ainoa, joka ahdistaa, vaan ahdistuneisuus on laajentunut ja jos ahdistus tästä valheasiasta siirtyy taustalle, keksin heti uuden aiheen josta olen ahdistunut. Ja koska minulla on valheestani huono omatunto, tavallaan ajattelen että minulle on ihan oikein että oireilen ja kaikki ahdistaa. Rehti ja reipas ihminen toki selvittäisi valheensa, mutta se johtaisi kohtuuttomiin seurauksiin. Olen päättänyt vaieta asiasta ja kärsiä hiljaa mielessäni.

Olen välillä törmännyt tilanteisiin, joissa tuntuu kuin kanssani ei voisi tehdä asioita, jos en käytä alkoholia. Siis esim. kun on sovittu että mennään terassille tai baariin/tanssimaan/karaokeen, niin homma muuttuu kun käy ilmi että
en edelleenkään käytä alkoholia → “No mennään sitten kahville”. Minulla ei ole ongelmaa lähteä selvinpäin rimpsalle, muilla on sitten sitäkin enemmän.

Tälläisin ajatuksin tällä kertaa,
Tipaton_Akka

Onneksi olkoon pitkästä raittiuspätkästä, tosi hyvä saavutus! :slight_smile:

Minulla kävi samalla tavalla reilun 7 vuoden juomattomuuden aikana eli nousi esiin kaikki, mitä olin alkoholilla lääkinnyt. Tiedätkin varmaan, että yleistyneeseen ahdistushäiriöön voi, ja kannattaakin, hakea apuja? Jos terapiaan meno kiinnostaa, sekin on tuolla diagnoosilla mahdollista. Raskasta sen kanssa on elää, minullakin hyvin todnäk on se. Ainakin olen joka päivä jossain kohtaa, jollen koko päivää, ahdistunut. Tosin edelleen, vaikka minulla on lääkitys ja terapia. Minulla on kuitenkin myös paljon käsittelemättömiä asioita ja tunteita ja niistähän ahdistuksen ajatellaan osin nousevan. Tsemppiä ahdistuksen suhteen, ainakaan et juomalla pahenna sitä! :slight_smile:

Mä olen toimivimmaksi keinoksi nyt kyllä kokenut sen, etten välitä. Jos ei ole tehnyt mitään kovin rikollista, ei todellakaan tarvitse itseään menneiden tapahtumien muistelemisella kiusata. Niitä et voi sinä tai kukaan muukaan muuttaa.
Päästä irti ja keskity nykyhetkeen taikka tulevaan. Mieti mitä ja miten hyvin jatkossa teet.
Sitäpaitsi sun menneitä toilailujas ei kukaan muista niin hyvin kuin sä itse.
Lohdullista tietää se.