1000 ja rapiat päivää pelaamatta

Aikaa on tovi vierähtänyt edellisestä kirjoittelusta. Tänään kävin peluurin sivuilla ja löysin sieltä vanhan profiilin laskurin. Mulla on jo yli 1000 päivää pelaamatonta aikaa takana.
Ajattelin tulla kertoo mitä mulle kuuluu
Pelit on totaalisen poikki, mutta en koe parantuneeni sairaudesta.
Sairaus tulee aina olemaan osa minua, mutta olen kääntynyt asian niin että minä hallitsen sitä eikä se minua.
Olen aktiivisesti mukana itse vapaaehtoistyössä peliriippuvaisten kanssa, koen tärkeäksi jakaa sitä hyvää eteenpäin minkä itse olen saanut.
Velkaa olen nyt ulosottoon maksanut vajaa 3 vuotta, summa ei ole pienentynyt yhtään. Päinvastoin vaikka olen joka kuukausi maksanut ja ylimääräistä.
Nyt on hakemus sisällä velkajärjestelyyn, toivotaan että se menisi läpi niin voisin viel ennen eläkepäiviä olla velaton nainen.
Mitäs tänne kuuluu ? Mielelläni autan ja vastailen parhaani mukaan kysymyksiin jos niitä ilmenee ?

Hienoa sinä! Perässä tullaan.

Onnea! Ihan mahtava saavutus yli 1000 päivää pelaamatta. :smiley:
Kerroit, että olet maksanut ulosottoon yli 3 vuotta, eikä velka ole pienentynyt. Kuinka paljon sinulla yhteensä oli velkaa ulosottoon jouduttuasi?

Hienoa koo, tää matka on hyvä valinta kulkea !:slight_smile:
Ja expeluri, kiitos!
Mun pääoma veloissa oli 90000e, isoimmillaan velka on tainnut olla ulosotossa joku 115000e. Tällä hetkellä se taitaa olla 105000e.
Eli silleensä on periaattessa vähentynyt, mutta ei pääoma ?
30000 olen suunnilleen maksanut näiden vuosien aikana ulosottoon.

Em1982, mielestäni tuo sinun hyvä asenteesi jotenkin paistaa kirjoituksistasi ja se on minusta ihailtavaa!
Miten pääsit aikoinaan irti peleistä? Ja kuinka ajauduit ulosottoon? Ahdistiko se alussa? Onko sinulta ulosmitattu omaisuutta?
Anteeksi kun kyselen näin paljon :smiley: Itselläni on tällä hetkellä taas ahdistuskausi velkojen suhteen.
Olen miettinyt, että jos päästäisin velat 39000 ja 15000 ulosottoon, niin kuinka paljon minulle kaikkiaan kertyisi maksettavaa. Osaako kukaan antaa mitään osviittaa?
Tällä hetkellä lyhennän isompaa velkaa n.500e/kk ja pienempää 200e/kk. Pienempi velka lyheneekin ja on minusta ihan ok ehdot, mutta tuo isompi ei lyhene kuin muutamilla kympeillä/kk. Se kauhistuttaa!! :blush:
Nyt olen laskenut, että isomman velan kokonaishinnaksi näillä lyhennyksillä ja maksuajalla tulee n.90000(!!!). Olisiko järkevää päästää se uo? Vai maksella jonkin aikaa ja miettiä esim. myöhemmin takuusäätiötä?

Päästä ulosottoon vaan mulla oli joku 3,5k vippi missä takaisinmaksettava oli joku 5k maksoin tota erän tai pari nyt se on ollut reilu pari vuotta uossa. Lyhennykset ei ole uossa tuossa vielä alkanut kun saman perintäfirman vähän isompi velka tarvii maksaa ensin loppuun. Nyt jos heittäisi uohon 5,1k olisi toi 3,5k velka kuitattu.

Uosta tulee seurauksena vain muistutuskulut 5e/kpl muutamia. Perintäkulu 50e ja 25e (tuo 25e kulu jää välistä kun ilmottaa kirjallisesti esim sähköpostilla ei pysty maksamaan), oikeuskulut 175e. Noihin vielä 7% korko kuukauden päästä tuomiosta. Pari vuotta uon taulukkomaksuja ehkä pahin?

Velan korko tippuu 7% 180 päivän kuluttua velan irtisanomisesta. Jos nyt korko joku 30% noi tulevat kulut ei oo paskaakaan :stuck_out_tongue:.

Paljonko tuossa 39K lainassa on korkoprosentti? Oletko soittanut velkaneuvontaan ja kysynyt apua? Kuten ylempänä, niin nuo taulukkomaksut on varmaan pahimmat kuluerät, 7 % korko on onneksi suhteellisen inhimillinen, kun ottaa huomioon, että kyseessä on ulosotto. Velkoja saa myös periä tuon 180 päivän ajan sitä sikamaista korkoa ensin. Voithan kokeilla myös bluffia velkojalle päin, että korkoa on tarkasteltava alaspäin, muutoin sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin päästää velka ulosottoon.

On toki hyvä, että olet maksanut velkaasi, noin niinku takuusäätiötä ajatellen, mutta he taisivat taata 37K asti? Inhottavassa saumassa kyllä olet. Kyllä sais palaa helvetissä nuo sikakorkolainapaikat. Eihän tuossa ole mitään järkeä, että pääoma lyhenee kymppejä 500e lyhennyksellä ja se on vain 39K.

Kiitos neuvoista! :slight_smile:
On kyllä vmäinen tilanne, mut omapahan on syyni… Kaikkein eniten ulosottoon päästämisessä pelottaa omaisuus: omakotitalo(lainaa tosin jäljellä aika paljon), ja autot. Enkä halua kertoa tilanteesta muille, kuin puolisolleni.
Korkoprosenttia en muista, enkä jaksa nyt käydä tarkastamassakaan… Kyseessä Norskin laina. Kysyin jo koron tarkastamista, mutta eivät suostuneet. Ulosottoon päästämisellä en tosin uhkaillut, voisikohan se auttaa?

Autot sinun omistuksessa? Minkä arvoisia ne on noin? Maksat kyllä erittäin kovaa hintaa kulissien ylläpidosta, jos meinaat maksaa Norskille pelkkiä korkoja 50Ke. Voisiko kumppanisi ostaa autot ja sinulla säilyisi niihin vaikkapa käyttöoikeus? Jos saisit tuon pienemmän velan niillä pois, niin jäljellä oleva alkaisi menemään jo Takuusäätiön raameihin.

Tuolla bluffilla nyt tuskin menettääkään mitään. Tarinaa vahvistaisi vielä muutama myöhästynyt maksu siihen alle. Itse tekisin noin, jos olisi kyse vastaavasta summasta. Ulosotossa minä jo olen, että ei tämä mikään mörkö osia ole, toki itsellä ei ole talolainaa…

Ei ole kyse kulisseista. Autot eivät ole uusia ja hienoja ja ovat yhteisomistuksessa, molemmat meistä tarvitsee autoa työssäkäyntiin.
Asuntolainassa on osassa takaaja ja jos uo joutuisin, takaajat varmasti saisivat tietää tästä.
Voiko takuusäätiöstä hakea takausta vain yhteen lainaan?

Tuolla takauksen ehdoissa sanotaan, että takauksella ei voi järjestellä vain yhtä velkaa. Lisäksi “Perusturvaan kuuluvan omaisuuden voit säilyttää. Tällaista omai­suutta on esimerkiksi asunto, jossa itse asut. Myös kohtuuhintai­nen auto on mahdollista pitää, jos se on välttämätön työssäkäynnin tai sairauden vuoksi. Kesämökki, vene ja muu vastaava on myytävä ja niistä saadut rahat on käytettävä velkojen maksuun.”

Ja tämä vielä: “Maksuvaraa on oltava koko takauksen ajaksi ja sen on riitettävä sekä järjestelylainan että mahdollisten ulkopuolelle jäävien velkojen (asunto-, auto-, tai opintolaina) hoitoon.”