10 vuotta!

Uskomatonta. Siitä on oikeasti k-y-m-m-e-n-e-n vuotta (ja yksi päivä), kun heräsin viimeisimmistä (neljä päivää kestäneistä) krapulapaniikeista selvinneenä ja tajusin ettei minun tarvitse enää kiduttaa itseäni.

Toivoisin voivani olla parempi esikuva, toivoisin voivani kertoa miten laihduin ja kuntoni kasvoi kohisemalla, kuinka sain elämäni järjestykseen, kouluttauduin ja sain töitä joissa menestyin yms.

Mutta en voi. Mitään tuollaista ei tapahtunut. Elämäni ei muuttunut täydelliseksi. Olen edelleen pullea (terveellisesti syövä ja liikkuva pullea, mutta pullea yhtä kaikki). Olen edelleen kouluttamaton ja työtön.

Mutta on muutostakin sentään tapahtunut, se ei vain näy päällepäin, koska se tapahtui sisimmässäni. Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut onnellinen.

Nämä vuodet eivät ole olleet täynnä kultaisia tapahtumia, oikeastaan päinvastoin. Alkuaikoina menehtyi useampikin sukulainen, saimme selville ettei meistä tule koskaan vanhempia, ei millään keinolla (kunnioittakaa minua sen verran että uskotte meidän kyllä tutkineen tarkkaan kaikki vaihtoehdot! Jäämme lopullisesti lapsettomiksi ja sen osan olemme hyväksyneet), on ollut miehen töistä johtuvia hankaluuksia, eli talous aivan kuralla, kamalia asioita on tapahtunut lemmikkieläimiin liittyen, sairastelua, onnettomuuksia…kaikkea, elämää.

Mutta kaikista noista huolimatta tämä aika on ollut onnellisempaa kuin mikään muu jakso elämästäni.

Poissa on nimittäin ollut se sisimmässä polttava himo johon ei mikään määrä turtumusta riittänyt, se levottomuus, se inhottava tunne että aina tuntui puuttuvan jotain jos joutui olemaan selvänä. Nykyään ei puutu. Olen rauhassa. Ja se jo itsessään riittää mulle syyksi olla tästä eteenkinpäin juomatta.

Halusin kertoa tämän täällä, koska Päihdelinkki oli mulle silloin ensimmäisenä vuosina äärimmäisen tärkeä tukikeino ja itseasiassa se oli mulle ainoa sellainen. Ensimmäiset kuukaudethan elin vain raittiushuumassa tajuamatta edes etsiä mitään vertaistukea… Mutta sen jälkeen kirjoitin tänne varmaan muutaman romaanin verran ja se auttoi huimasti.

Kiitos siitä ylläpidolle ja kaikille vanhoille tutuille, olen joskus sen verran vilkuillut tänne et tiedän teitä jokusen täällä vielä kirjoittelevan.

Ja tsemppiä kaikille joilla tämä tie on vasta alussa. Ei se oo tekemätön paikka ku tämmöseltäkin laiskalta keskiketterän massalitkijältä se onnistui! :stuck_out_tongue:

Ihan mahtavaa, ihailen. :slight_smile: Ehkäpä itsellänikin on vielä toivoa. Miten taltutit juomisen himon jos niitä tuli matkanvarrella?

Mulla on semmonen helppo keino, et asun keskellä ei mitään ilman ajokorttia. :laughing: Täältä ei muutenkaan pikkutarpeen takia lähdetä, saati satunnaisen viinanhimon.

Onnittelut, Mirtillo!
Lämmöllä muistan keskusteluja täällä silloin joskus… niin ne vuodet vierivät.

Onnittelut Mirtillo!
Perässä tullaan.
Putkis

Hei vaan Mustikkametsästä sinne toisen metsän reunaan! Niin ne vain tosiaan vierii, ne vuodet… Se oli sitä vanhaa, hyvää aikaa, joka silloisten vanhojen kirjoittajien mielestä oli ihan uutta ja huonoa aikaa. Mut hyvää se kyllä oli, mulle ainakin. :smiley:

Moikka Putkis ja kiitokset! Muistetaan vain pitää välimatka samana! :smiley:

Hei Mirtillo, onnea 10 vuodesta!! Kuulostaa hyvältä, elämänmakuista aitoa elämää kaikkine puolineen. Samaa haluan.

Kiitos Nayris! Hyvältä tämä kyllä tuntuukin! Ja uskon saman olevan myös sinun ulottuvillasi, siihen kun ei muuta tarvita kuin ihan ensiksi pysytellä väkijuomista irti ja sit vain jatkaa sitä samaa. ? Yksinkertaista, mutta ei aina helppoa…sen kyllä tiedän. Mut näillä vuosilla voin sanoa, et paskinkin päivä raittiina voittaa sen riippuvuushelvetissä käristymisen. Tsemppiä sulle!

Paljon onnea sinulle tuosta merkkipaalusta. Itse olen matkani alussa, mutta kuten moni muukin sitä varmasti miettii niin kysynkin, missä kohtaa sinulle rupesi niin sanotusti helpottamaan viinan himo vai onko se vieläkin mielessä ajoittain?

Mulla on aika epätyypillinen tarina tuon himon suhteen. Useimmitenhan alkoholistit yrittävät lopettaa kun tulee vastaan se rock bottom, pohja josta ei tunnu olevan pääsyä mihinkään päin pitkän ja rankan juomisen jälkeen.

Minä join hirveän paljon jo nuorena. Aina join enemmän kuin toiset. Kahdesta kolmeenkymppiin välillä join niin usein kuin pystyin, useamman kerran viikossa pahimmillaan ja aina lähes salkullisen keskiolutta kerralla (olen naisihminen). Tosin tarpeen tullen join ihan mitä tahansa muutakin, keskenkäyneestä kiljusta pirtuun. Jokapäiväiseksi juopoksi asti en ehtinyt rakkaan mahdollistajani ansiosta.

Mulle se eka pohja oli kun join äitini itselleen varaamat iltaliköörit, hän kun viettää toisinaan aikaa meillä ja hällä oli tapana joskus ottaa hiukan likööriä illalla. Silloin menin aa:han, mutta osuin itselleni aivan vääränlaiseen ryhmään ja se kokeilu jäi kertaan ja juomiseni jatkui. Se oli kevättä 2010 ja olin vähän päälle kolmekymppinen.

Seuraavana kesänä koin jonkun ihme valaistumisen, en oikein osaa sitä muutenkaan selittää. En pysty selittämään mitä silloin tapahtui, mutta se aiheutti sen että juomiseni harveni radikaalisti. Väliin jäi viikkoja ja jopa pari kuukautta joskus.

Sitten tuli se tammikuu 2011. Olimme palaamassa mieheni vanhan sukulaisen syntymäpäiviltä, kun halusin pitkästä aikaa vetää kännit ja näin myös tein. Mulle oli viimeisinä juomisaikoinani tullut paniikkikohtauksia aina juomisen jälkeisinä päivinä ja sen viimeisen kännin jälkeen jatkuvia kohtauksia kesti neljä päivää putkeen. Yöt kykenin jotenkin nukkumaan mut päivät vapisin kuolemankauhussa. Kun ne neljä päivää olivat ohi, minä vain tiesin ettei miun tarvii enää juoda.

Sen jälkeen ei vain tehnyt mieli juoda ollenkaan, ei ainakaan ensimmäiseen vuoteen. Elämä tuntui niin ihanalta ilman. Seuraavan vuoden lopulla elämä potki siinä määrin päähän, että join kerran kännit, eli tiukasti laskien olen ollut selvinpäin yhteen putkeen vasta yhdeksän ja puoli vuotta, mut itse lasken mielummin tuosta päivästä eteenpäin, jolloin tiesin tämän asian. En välitä muistella sitä mustaa aikaa, varsinkaan kun juominen ei jatkunut ja se kokemus vain vahvisti mielessäni sen, millä tiellä haluan jatkaa.

Nyt kun vuosia on ehtinyt kertyä näin paljon, on tähän aikaan tottakai ehtinyt mahtua kaikenlaista ja tietysti joskus on tehnyt mieli heittää kaikki menemään ja juoda. Mulla siihen on auttanut ihan oikeastikin tuo aiemmassa viestissä mainitsemani, eli et kauppa on todella kaukana. Ja toinen apu on asian ajatteleminen loppuun asti. Mitä tapahtuu jos juon, varsinkin jos jatkan juomista. Ei siitä kovin kauaa ole kun kirosin mielessäni, että miksi piti syntyä addiktiotaipuvaiseksi…olis niiiin ihanaa vain antaa mennä…antaa pään sumentua. Et sais joskus ees olla ajattelematta… Mut sit vain palautin mieleeni miksi en juo. Kyse on elämänlaadusta. Elämäni on kertakaikkiaan parempaa kokonaan ilman, koska olen syntynyt ihmiseksi jolle tippa ei ole koskaan riittänyt.

Siinä tarinani lyhyenä versiona, en tiedä auttaako tuo nyt ketään sit. Mut tsemppiä sullekin Jeesiäkaipaava! Päivä kerrallaan vain, siitä se etäisyys juomiseen kertyy pikkuhiljaa ja varmasti se ajan myötä helpottaa.

Kiitos vastauksestasi. Itselläni juominen on mennyt koko ajan pahempaan suuntaan, enkä osaa ostaa muutamaa juomaa, vaan aina niin paljon että riittää myös seuraavalle päivälle. En tiedä, mutta tämä minua on ruvennut eniten kaivelemaan, kun lähes aina juon sen kaksi päivää minimissään ja sen jälkeen toivun siitä neljä päivää. Sama ralli viikosta toiseen. Olen pitänyt ajoittain muutaman kuukauden tipattomia, mutta aina luullut että osaan juoda ja aloittanut sen uudestaan. Nyt loppuvuodesta perheeni ja varsinkin toinen aikuinen poikani avautui minulle ja se oli todella paha paikka. Sitä asiaa en ole vieläkään pystynyt käsittelemään omassa päässäni.
Nyt yritän kammeta tästä päivä kerrallaan ja jotenkin vain odotan sitä, että unohdan alkoholin kokonaan. Sitä odotellessa.

[quote=“Mirtillo”]
Uskomatonta. Siitä on oikeasti k-y-m-m-e-n-e-n vuotta (ja yksi päivä), kun heräsin viimeisimmistä (neljä päivää kestäneistä) krapulapaniikeista selvinneenä ja tajusin ettei minun tarvitse enää kiduttaa itseäni."

Onnea sinulle Mirtillo kovasti noista kymmenestä vuodesta! Perässä tullaan tai ainakin yritetään. :slight_smile:

Sinänsä juomisesi on samantapaista kuin minun, eli et juo päivittäin ja haluat varmistaa että juomista on takuulla tarpeeksi. Sulle tarve vain on ne kaksi päivää, mulle riitti yksi päivä ja seuraava yö, jotka vedin huolella. Nukuin seuraavana päivänä pitkään ja kärsin krapulani kunnon marttyyrin tavoin. Eihän mulle tosin enää viimeisinä vuosina keskarista mitään krapulaa ees tullut, vain väsymys ja lievä päänsärky…ja lopulta ne paniikit. Jotka sivumennen sanoen pelastivat elämäni. Muutenhan varmasti joisin vieläkin.

Tässä asiassa ei oikein voi neuvoa, koska jokaisen elämä on niin kovin erilainen. Mut sanon sellaisen asian, että jos odotat unohtavasi alkoholin tuosta vaan joskus, niin sitä tuskin tapahtuu. Aivot toimivat niin kivasti et sitä ajattelee just eniten, mitä ei haluaisi ajatella. Ajatuksia voi oppia ohjaamaan, mut se on pitkä tie. Itse lähtisin ehkä yrittämään sitä kautta, et mitä sulla on mahdollista saada elämääsi ilman alkoholia. Sanoit juovasi kaksi päivää putkeen ja sit kärsiväsi seurauksia neljä päivää, joka viikko. Näin ollen ilman alkoholia, saat elämässäsi käyttöön seitsemän hyvää päivää per viikko, entisen yhden sijaan! Tuo, ettei juo päivittäin, on raitistuessa tavallaan hankala tekijä, koska fyysinen olo ei kohene niin radikaalisti kuin päivittäin juovilla. Siksi tuntuu, ettei siitä raitustumisesta oo oikein mitään hyötyä. Mut kyllä siitä vain on. Lopulta viina vie aina enemmän kuin antaa, aina. Nyt annat itsellesi mahdollisuuden löytää oman elämäsi uudelleen.

Kiitos ja hienoa Cora! Tälle ladulle mahtuu kyllä porukkaa! :smiley:

Kymppivuotisonnittelut!

Ihan olis ollu syytä munkin lopettaa jo esmes 2011, kauheen montaa “hyvää känniä” ei sen jälkeen enää ollu edessä. :mrgreen:

No mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :smiley: Kiitos onnitteluista sulle Tyräkki!

Onnittelut täältäkin. Voit olla ylpeä itsestäsi :smiley:

Kiitos Mummeli! Ylpeys on mulle vähän turhan haastava laji, mut yritetään… :smiley:

Hienoa kuulla!

Mä vastustan aika pahasti tuota, kun ihmiset puhuu näistä raittiuksien pituuksista, että tullaan perässä tai ollaan edellä.

Eiköhän tässä vaiheessa voi mennä jo ihan rinnakkain! :smiley:

Helou Ikzu! Ja todellakin. Rinnakkain mennään samaan suuntaan. Eikä tässä kukaan niin varmalla pohjalla ole ettei sais yhdellä repsahduksella mittaria nollattua… Toivokaamme repsahduksetonta jatkoa kaikille!